Ei synttäreitä, ei harrastuksia – köyhyys koettelee lapsiperheitä

Lapsuusiän olosuhteet vaikuttavat terveyteen ja hyvinvointiin koko elämän ajan. Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtavan asiantuntijan Esa Iivosen mukaan perusta nuoren tai aikuisen toiminta-, opiskelu- ja työkyvylle rakennetaan varhaislapsuudesta lähtien.

”Perheen pitkittyneet talousongelmat heijastuvat vahvasti lasten ja nuorten hyvinvointiin. Köyhyys heikentää monella tapaa heidän terveyttään, hyvinvointiaan ja kehitystään. Samalla heille kasautuu häpeän, osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia”, Iivonen toteaa.

Pelastakaa Lapset ry:n kyselyyn vuonna 2015 vastasi 464 iältään 7–17-vuotiasta lasta ja nuorta. 11 prosenttia vastaajista ilmoitti perheensä olevan ”köyhä” tai ”erittäin köyhä”.

Näistä neljä viidestä koki mahdollisuutensa harrastaa rajoittuneeksi.

”Muutkin osallistumisen mahdollisuudet kaventuvat. Vähävaraisten perheiden lapsista yli puolet ei voinut köyhyyden vuoksi osallistua esimerkiksi syntymäpäiväjuhliin. Lähes kaksi viidestä oli jäänyt pois luokkaretkiltä rahatilanteen vuoksi. Yli puolet oli joutunut kiusatuksi köyhyyden vuoksi”, Iivonen muistuttaa.

Vähävaraisten perheiden lapsilla oli enemmän kokemuksia siitä, ettei heitä kuultu, eikä heillä ollut mahdollisuutta vaikuttaa koulussa, harrastuksissa ja lähiympäristössään.

Yhä useampi pienituloinen käy töissä

Pitkäaikainen köyhyys johtaa huonoosaisuuden ylisukupolvistumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että lasten ja nuorten vointi seuraa helposti vanhempien tilannetta.

Vuonna 2014 pienituloisissa perheissä eli 10 prosenttia kaikista Suomessa asuvista lapsista, eli 108 000 lasta. Näistä 21 prosenttia kuului työttömään kotitalouteen ja 61 prosenttia työssäkäyvään. Moni lapsiperhe oli siis pienituloinen, vaikka vanhemmat kävivät työssä. Sirpaleinen työmarkkina-asema ja matalapalkkaisuus, pätkä- ja osa-aikatyöt johtavat helposti pieniin tuloihin.

Mitä suurempi lapsiluku, sitä korkeampi on köyhyysriski: pienituloisissa perheissä on selvästi useammin kolme tai useampia lapsia kuin keskituloisissa.

Yksinhuoltajaperheissä riski on erityisen suuri: Niistä yli 18 prosenttia oli pienituloisia vuonna 2014, kun kahden vanhemman perheissä osuus oli 8 prosenttia.

Kaverit huomaavat resurssit ja niiden puutteen

Kun Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL toteutti Kotivinkki-lehden kanssa 2010 kyselyn perheen toimeentulovaikeuksista 13–18-vuotiaille, kyselyyn vastanneet lapset ja nuoret kokivat olevansa enemmän huolissaan rahojen riittävyydestä kuin heidän vanhempansa.

”Pienituloisten perheiden lapset kokivat saavansa liian vähän huomiota ja aikaa aikuisilta. Taloudellisesti tiukka tilanne kiristää perheen keskinäisiä välejä ja vaikuttaa mielialaan. Paitsi että toimeentulohuolet kuormittavat vanhempia ja heikentävät heidän jaksamistaan, myös lapset kantavat huolta perheensä taloudesta”, Iivonen kuvaa.

Pelon ja ahdistuksen ohella lapset kokevat syyllisyyttä, eivätkä kehtaa pyytää vanhemmilta tarvitsemiaankaan asioita. He kokevat syyllisyyttä myös siitä, etteivät vanhemmatkaan voi hankkia itselleen mitään.

Esa Iivonen nostaa esiin kuluttamisen, johon liittyy lastenkin arjessa paljon sosiaalisia odotuksia. Mia Hakovirran ja Minna Rantalaihon Kelalle 2012 tekemässä tutkimuksessa taloudellinen eriarvoisuus näkyi samalla kulutusmahdollisuuksien eroina.

”Lapset havaitsevat eriarvoisuutta ulkoisista tunnusmerkeistä, kuten pukeutumisesta, peleistä tai muusta varustuksesta. Kaverisuhteissa huomioidaan paitsi tavaroiden määrä, myös niiden merkit, ikä ja mallit.”

Lapsen hyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi se, miten muut saman ikäiset hänet näkevät. Vauraamman perheen lapsella on käytössään enemmän vaihtoehtoja ja hänen on helpompi saada kaveriseuraa. Resurssit tekevät hänestä kiinnostavan niukemmista oloista tulevaan lapseen verrattuna, ja hän voi säädellä paremmin muiden suhtautumista itseensä.

”Taloudellinen eriarvoisuus voi johtaa syrjimiseen, ryhmästä ulos sulkemiseen ja kiusaamiseen. Vaikka kiusaamisen kohteeksi voi joutua kuka tahansa, kiusaaminen koskee nimenomaan niitä lapsia, joilla on selvästi muita heikommat materiaaliset resurssit.”

Lapsiperheen etuuksien reaaliarvo laskee

Esa Iivonen on huolestunut talouskriisin ja säästötoimenpiteiden pitkäaikaisista vaikutuksista lasten ja perheiden hyvinvoinnille.

”Tulonsiirtojen osuus köyhien lapsiperheiden tuloissa on noin kolminkertainen muihin lapsiperheisiin verrattuna. On erittäin ongelmallista, että lapsiperheiden toimeentuloetuuksien reaaliarvon lasku on koskenut erityisen ankarasti köyhiä lapsiperheitä. Esimerkiksi lapsilisän reaaliarvo on tällä hetkellä 30 prosenttia alempi kuin vuonna 1994.”

Iivonen ei nykyisessä taloustilanteessa elättele suuria toiveita etuuksien tarkistamisen suhteen. Kuitenkin hänen mukaansa tavoitteena tulee olla niiden riittävästä tasosta huolehtiminen.

Kuinka ehkäistä syrjäytymistä?

On lukuisia toimivia keinoja ehkäistä huono-osaisuuden siirtymistä. Perheiden kohtuullista elintasoa rakentavat paitsi etuudet, myös turvattu työmarkkinaasema. Hyvät mahdollisuudet sovittaa työ ja perhe-elämä pitävät yllä korkeaa työllisyyttä ja ehkäisevät köyhyyttä. Työpaikkojen perheystävälliset käytännöt ovat tarpeen.

”Universaalit eli kaikki lapsiperheet tavoittavat tukitoimet edistävät yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä torjuvat syrjintää. Kaikki ne rakentavat lasten hyvinvointia kestävälle pohjalle. Varhaiskasvatuksen ja koulutuksen yhdenvertaiset mahdollisuudet, toimiva terveydenhuolto, sekä turvallinen, terveellinen ja lapsiystävällinen asuin- ja elinympäristö vahvistavat lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia", summaa Iivonen.

Resurssien ohella vanhemmat tarvitsevat muutakin tukea kasvatustehtävässään: he ovat aina tarvinneet siinä lähiyhteisönsä tukea. Vaikka tuen muodot ovat muuttuneet ratkaisevasti parissa sukupolvessa, sen mahdollisuudet on taattava edelleen.

Varhaiskasvatus ja laadukkaat lapsiperheiden palvelut ovat tässä merkittävässä roolissa.

”Vähävaraistenkin perheiden lasten on voitava liikkua ja harrastaa kulttuuria. Matalan kynnyksen lähiliikunta- ja leikkipaikat sekä koulujen iltapäivätoiminta tukevat lasten osallistumista. Kuntien tulisi kartoittaa yhdessä järjestöjen ja seurakuntien kanssa lasten voimavaroja vahvistavia olemassa olevia ja tarvittavia palveluita.”

Samalla on huolehdittava lasten oikeudesta osallistua ja vaikuttaa omaan elämäänsä koskeviin päätöksiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskyselyn perusteella lasten kokemus osallistumisen mahdollisuuksistaan on viime vuosina vahvistunut. Siinä suunta on siis oikea.

TEKSTI Ellen Tuomaala
Julkaistu Mielenterveys-lehdessä (1/16)