Messin vasen jalka

Kolumni

Kari Kanala

Työskennellessäni merimieskirkon pappina Lontoossa, minulla oli tapana ajatella, että jokainen kirkon ovesta sisään astuva ihminen on Kristus. Toivotin terve­tulleeksi niin ryöstetyn turistin, au-pairin kuin diplomaatin. Tehtäväni oli silloin ja on nyt, ”etsiä ihmistä”.

Olen juuri aloittanut työni Paavalin seurakunnassa Helsingissä, jonka alueella asuu 29 000 ihmistä, mutta heistä vain vähän alle puolet kuuluu seurakuntaan. Tehtäväni on edelleen toivottaa kaikki kristukset tervetulleiksi taustaan katsomatta.

Jokainen meistä kysyy silloin tällöin, riitänkö tällaisena? Kelpaanko? Vastaus on kyllä. Väitän, että elämässä kaikki tärkeä lähtee kohtaamisesta. Kun kohtaamme toisemme aidosti, syntyy kunnioitusta toista ja toisen tilannetta kohtaan.

Eronnut ystäväni sai tuttavaltaan pienen kiven mukana pidettäväksi. Kivi symboloi hänelle turvaa ja toivoa siitä, että hän erosta huolimatta ei ole yksin. Sinäkään et ole yksin, kun annat sydämesi heltyä.

Me ihmiset olemme kuin onnen kerjäläisiä Tuomari Nurmion laulussa Kurjuuden kuningas. Kaipaamme jokainen mieltä, merkitystä elämään. Jalkapallofanina käytän mielelläni vertausta Messin vasemmasta jalasta, jolla hän pelaa paremmin. Joukkueen jäsenet pyrkivät siis pelaamaan syötöt hänen vahvuusalueelleen eli vasemmalle jalalle.

Miksemme me kaikki vahvistaisi toistemme ”Messin vasenta jalkaa”? Elämänpelimme kulkisi vahvemmin ja tuntisimme olomme turvallisemmaksi.

Kirjoittaja on Paavalin seurakunnan kirkkoherra.

Juttu on julkaistu Mielenterveys-lehdessä 2/2016