Apeus

Apeus tai alakulo kuuluu osaksi lievempiä surun tunteita, eikä se tarkoita synkintä mahdollista mielentilaa. Sitä lähellä on melankolia, johon liittyy vielä enemmän surun tunteita.

 Apeuteen voi liittyä

  • innottomuutta ja kiinnostumattomuutta
  • voimattomuutta ja väsymystä
  • epämukavuutta, haluttomuutta ja vastahankaisuutta
  • välinpitämättömyyttä ja yhdentekevyyden tunne.

Jokainen voi tuntea itsensä joskus apeaksi. Ajoittainen ja ohimenevä apeus on yleistä, eikä siinä sinänsä ole välttämättä mitään hälyttävää. Mutta vaikka apeus onkin tavanomainen tunne, se on syytä kuitenkin huomioida, erityisesti, jos se toistuu säännöllisesti tai pitkittyy. Jos alakulon antaa jatkua, se voi muuttua synkemmäksi ja syventyä masennukseksi. Sitä ei ole yhtä helppoa käsitellä.

Vaikka alavire ei jatkuisikaan pitkään, omaan mielialaan kannattaa silti kiinnittää huomiota.

Alakuloisuuteen voi helpoimmin vaikuttaa sen lievemmässä muodossa ja alkuvaiheessa. Kyky hoitaa omaa mieltä ja käsitellä itse alavireisyyttään on hyödyksi. Se luo luottamusta omiin mahdollisuuksiin, siihen että kykenee itse vaikuttamaan mielialoihinsa. Tämä puolestaan luo pohjaa muillekin tunnetaidoille ja itseluottamukselle.

Alavireisessä mielentilassa kannattaa yrittää pohtia

  • mihin juuri tämä alakuloisuus liittyy
  • tapahtuiko jotain erityistä, joka sai sen aikaan
  • milloin se alkoi 
  • miten pitkään se on jatkunut yhtäjaksoisesti
  • onko jokin asia / jotkut asiat helpottaneet sitä
  • onko jokin pahentanut sitä?

Aina alakuloisuuden syitä ei ole helppo nähdä. Mahdollisten syiden näkeminen ja pohtiminen auttaa kuitenkin hahmottamaan omaa mielentilaa ja mielen toimintaa. Vaikka selviä syitä ei voisikaan löytää, oman mielentilan huomioiminen ja sen pohtiminen on jo sinänsä aktiivista tekemistä, ja askel kohti omien tunteiden hyväksymistä ja kohtaamista.

Kohtaamaton ja surematon suru voi näkyä alakuloisuutena. Siksi pienten kuin suurtenkin surujen huomioiminen ja kuunteleminen ja niiden syiden tunteminen on tärkeää.