Tunteet löytyvät kehonkartasta

Suomalainen aivotutkimus on osoittanut, että koemme tunteita paitsi mielessä, myös kehossa. Rakastuminen voi todella tuntua lämpönä kaikkialla ja kauhuleffa karmia selkäpiitä.

Tutkittaville esitettiin voimakkaita tunteita herättäviä elokuvia, kasvojen ilmeitä ja tarinoita. Sitten he värittivät tietokoneella kuvia kehon kohdista, jotka muuttuivat tunteen seurauksena.

Tutkittavana oli kuusi perustunnetta, viha, pelko, inho, suru, ilo ja hämmästys.

Kehon ja mielen väliset yhteydet osoittautuivat yllättävän samanlaisiksi ihmisistä riippumatta.

– Biologiaan perustuvat selviytymismekanismit ovat olleet samankaltaisia kaikissa kulttuureissa, ja tuloksemme antavat konkreettista näyttöä tästä. Aiemmin ei ole laadittu näin tarkkoja tunteiden kehonkarttoja, sanoo tutkimusryhmää johtava Aalto-yliopiston professori, aivotutkija Lauri Nummenmaa.

Sydän reagoi pelkoon

Nyt kehollisia tunteita ei tarvita yhtä välttämättä kuin ihmiskunnan historian alkuaikoina. Silloin hengissä selviytymisen kannalta oli tarpeen, että esimerkiksi pedon uhatessa pelästyminen nosti sydämen sykettä ja sai veren kunnolla liikkeelle: taistelu- tai pakenemisvalmius parani.

Vaikka pedot tuskin enää uhkaavat, pelkoa ja vihaa koetaan yhä päässä ja rintakehän alueella.

– Todennäköisesti sydän- ja verenkiertoelimistön aktivoitumisen seurauksena, Nummenmaa sanoo.

Hämmästys poikkeaa muista tutkituista tunteista; se ei ole selkeästi myönteinen tai kielteinen.  Se herää varoitusjärjestelmänä, joka valmistaa reagoimaan.  Pelon ja vihan tavoin sekin paikallistuu ylävartaloon, mutta ei aiheuta yhtä voimakkaita tuntemuksia.

Suru vie voimat, ilo vilkastuttaa

Surun tunne aiheuttaa tavallaan päinvastaisen reaktion. Se heikentää toimeliaisuutta ja aktiivisuutta etenkin raajoissa.

– Syynä lienee, että suru on puolustusreaktio, jolla elimistö yrittää säästää energiavarantojaan, suojella resursseja ja viestittää tuen tarpeesta, Nummenmaa sanoo.

Ilo saa elimistön reagoimaan toisin. Ilon tuntemuspisteitä tutkittavat merkitsivät kaikkialle kehoon.

– Luultavasti ilo valmistaa kehoa toimintaan. Energian voi käyttää ympäristön tutkimiseen ja kartoittamiseen hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Inho varottaa myrkystä

Kun koehenkilöt näkivät tai kuulivat jotain inhoa herättävää, kehotuntemuspisteitä merkittiin etenkin ruoansulatuselimistön alueelle.

– Inho on alun perin ollut reaktio, joka saa kavahtamaan pilaantunutta ruokaa, siis myrkyttymistä. Tunne voi kuitenkin laajentua moraalisesti vastenmielisiin asioihin. Kokemus on silloin sama, vaikka aiheuttaja on vaihtunut.

Nummenmaa havainnollistaa inhomekanismin toimintaa.  

Koehenkilöille annettiin fyysisen inhon tunnetta heikentävää pahoinvointilääkettä. Silloin inhon tunne heikkeni myös mielessä. Kun mielen ja kehon välinen yhteys katkaistiin, lääkettä saaneet eivät tunnistaneet inhon ilmauksia toisten kasvoiltakaan.

Tietoa tunne-elämän häiriöistä

Nummenmaan mielestä kiinnostavimpiin tuloksiin kuuluu se, että kartoitus ylipäätään voitiin tehdä.

– Ne osoittavat, että kehon tuntemukset voivat tuottaa tietoisia tunnekokemuksia. Esimerkiksi, kun on kevyt olo, voin päätellä olevani iloinen.

Tulokset julkaistiin yhdysvaltalaisessa tiedelehdessä, PNAS:ssä. Seuraavaksi Nummenmaan ryhmä selvittää, muuttavatko tunne-elämän häiriöt kehotuntemuksia, ja jos, niin miten.

– Esimerkiksi ahdistukseen liittyy puristava tunne rinnassa. Olisi kiinnostavaa selvittää, voivatko kehokartat auttaa häiriöiden tunnistamisessa.

Lisäksi selvitetään masennuksen tuntemusmuutoksia.  Tutkittavia tulee noin sadasta maasta ja analysoitavia vastauksia kymmenisen tuhatta.

– Voidaan katsoa, miten esimerkiksi maantieteelliset erot vaikuttavat tunteiden kokemiseen ja miten se kehittyy lapsilla.

TEKSTI: PIRJO HELASTI
KUVA: NUMMENMAA ET AL. / PNAS
 

Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 1/2014

Tilaa Mielenterveys-lehti