Kohtaaminen haastaa mielenterveysongelmien stigmaa

Suuri enemmistö ihmisistä ei puhu omista mielenterveysongelmistaan, vaikka ne ovat tavallisia. Esimerkiksi 70 prosenttia masennuspotilaista haluaa salata tilansa, usein syrjinnän ja erilliskohtelun pelossa.

Syynä on Suomessakin yleinen mielenterveyshäiriöihin liittyvä stigma eli häpeäleima: asenteet ja arvot, joiden mukaan mielenterveyden ongelmat on häpeällisiä eikä niitä voida kohdata avoimesti. Leima alistaa ja eristää mielenterveyden ongelmista kärsiviä, ja määrittelee tiukasti normaalin tuntemisen ja ajattelun tapoja. Kielteisiä asenteita ja leimaamista on yleisemmin varsinkin vanhemman väestön keskuudessa, alemmissa koulutusryhmissä ja miehillä.

Häpeäleima vaikuttaa myös terveydenhuollossa

Häpeäleima ja syrjintä lyhentävät osaltaan mielenterveyskuntoutujien elinajan odotetta. Mielenterveysdiagnoosin takia sairaalahoidossa olleet miehet elävät keskimäärin noin 20 vuotta lyhyemmän elämän kuin muut suomalaiset, naisten kohdalla ero on noin 15 vuotta. Mielenterveyden ongelmiin liittyy myös fyysisiä sairauksia, joita terveydenhuollossa hoidetaan harvemmin ja huonommin kuin muiden suomalaisten sairauksia.

Mielenterveyden ongelmien häpeäleima vaikuttaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon resurssien jakoon. Yksi neljästä sairauslomapäivästä ja noin neljäsosa tautitaakasta johtuu mielenterveyden häiriöistä, mutta vain 7—8 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon resursseista ja vain noin 10 prosenttia terveystutkimuksen rahoituksesta ohjautuu mielenterveysongelmien haasteisiin.

Mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat suuria kaikissa Pohjoismaissa: Suomessa kustannusten on arvioitu vuosittain noin 10 miljardia euroa, Ruotsissa noin 8 miljardia, Tanskassa noin 7 miljardia ja Norjassa noin 8 miljardia euroa.

Häpeäleima näyttäytyy myös mediassa, jossa mielenterveyden häiriöt yhdistetään usein väkivallantekoihin, vaikka niiden riski mielenterveysongelmista kärsivillä ei eroa oleellisesti muun väestön riskistä.

Ennakkoluulot ja häpeäleima ovat vaikeuttavat hakeutumista avun piiriin ja selviytymistä oireista. Mielenterveysongelmista kärsivät samaistuvat ympäristön asenteisiin, mistä seuraa itsesyrjintää. Haastattelututkimusten mukaan on tavallista, että mielenterveyskuntoutuja jättää hakematta koulutuksiin tai töihin ennakoidessaan ympäristön kielteisiä reaktioita.

Kohtaamisella häpeäleimaa vastaan

Häpeäleiman vähentämisen keinoista on tutkimustietoa. Kohtaaminen haastaa stereotypiat ja ennakkoluulot tehokkaimmin. Erityisesti tasavertaisuus, mahdollisuus selkeyttävään keskusteluun ja yhdessä tekeminen murtavat häpeäleimaa ylläpitäviä stereotypioita.

Samalla on näyttöä siitä, että yksinkertaistava biolääketieteellinen tai geneettinen näkemys mielenterveyden häiriöistä ei vähennä häpeäleimaa vaan saattaa lisätä sosiaalisen etäisyyden ottoa.

Muissa Pohjoismaissa on toteutettu julkisella rahoituksella menestyksekkäitä kansallisia ohjelmia häpeäleiman vähentämiseksi. Ohjelmat ovat panostaneet kohtaamisiin joko kasvokkain tai median välityksellä. Mielenterveyttä käsittelevillä taide-, elokuva- ja musiikkitapahtumilla on myös saatu myönteisiä tuloksia.

Ruotsin Hjärnkoll- ja Tanskan En af os-ohjelmissa on koulutettu mielenterveyden ongelmia kokeneita ”mielenterveyslähettiläiksi”. Medialle on tarjottu tarinoita ja kertomuksia onnistumisista, parantumisesta ja osallisuudesta negatiivisen ja sensaatiohakuisen raportoinnin sijaan. Norjan ohjelma on järjestänyt mediakampanjoita ja vienyt mielenterveyskoulutusta päiväkoteihin ja kouluihin.

Suomessa häpeäleiman poistamiseksi tehdään hyvää paikallista työtä. Lapinlahden lähde -hanke pyrkii luomaan Helsinkiin diagnooseista vapaan alueen, ja mahdollisuuksia kaupunkilaisten ja mielenterveyskuntoutujien aitoihin kohtaamisiin kulttuurin ja ympäristön keinoin. Monella paikkakunnalla on koulutettu kokemusasiantuntijoita, joiden kokemus mielenterveysongelmista on muuttunut resurssiksi vertaistyössä ja palveluiden tuottajien neuvonantajina.

Kansallisen anti-stigma-hankkeen puuttuminen tekee Suomesta pohjoismaisen poikkeuksen. On aika siirtyä tasa-arvoisuuteen myös mielenterveyden ongelmista kärsivien kohdalla. Tarvitsemme kansallisia ponnistuksia mielenterveyden ongelmiin liittyvien kielteisten asenteiden, häpeäleiman ja syrjinnän lopettamiseksi.

TEKSTI: KRISTIAN WAHLBECK, KEHITYSJOHTAJA, SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA

Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 5/2014

Tilaa Mielenterveys-lehti

Lue lisää

Hanki tietoa ja aloita keskustelu – 7 tapaa, joilla poistamme mielen ongelmiin liittyvän häpeän