Traumaattinen kriisi

Traumaattinen kriisi on reaktio tapahtumaan, jossa elintärkeät asiat ovat uhattuna.

Kriisi voi olla traumaattinen monesta syystä, esimerkiksi läheisen kuolema, itsemurha lähipiirissä, vakava sairaus tai toimintakyvyn menetys, irtisanominen työstä tai väkivallan kohteeksi joutuminen voi johtaa henkiseen haavoittumiseen. Myös suurta ihmisryhmää koskettavat onnettomuudet ja katastrofit voivat aiheuttaa traumaattisen kriisin.

Traumaattisen kriisin läpikäyminen ja käsittely on usein tuskallista ja työlästä. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin kykyjä, joiden avulla selvitä kriiseistä. Lue lisää selviytymiskeinoista. Apua kriisin käsittelyyn kannattaa hakea esimerkiksi alueellisesta kriisikeskuksesta, työterveyshuollosta tai oman kunnan sosiaali- ja kriisipäivystyksestä.

Asioita, jotka voivat aiheuttaa kriisin

Monenlaiset tapahtumat ja elämäntilanteet voivat aiheuttaa kriisin.  Luettelossa on kuvattu joitakin tyypillisiä kriisin aiheuttavia asioita.

  • Läheisen ihmisen kuolema
  • Vakava sairaus itsellä tai läheisellä
  • Itsenäisyyden tai itsehallinnan menettäminen esimerkiksi vammautumisen takia
  • Ympäröivissä ihmisissä ja yhteisössä häpeää tai hämmennystä aiheuttavat asiat, kuten rattijuopumus tai vankilaan joutuminen
  • Onnettomuudet, kuten liikenneonnettomuus tai tulipalo
  • Luonnonkatastrofin kokeminen tai suuronnettomuudessa mukana oleminen
  • Väkivalta, kuten lähisuhdeväkivalta, seksuaalinen väkivalta tai katuväkivalta
  • Joutuminen ryöstön, murron tai hyökkäyksen kohteeksi
  • Tunne uhattuna olemisesta, esimerkiksi pelko väkivallan kohteeksi joutumisesta
  • Niin sanotut läheltä piti –tilanteet, joissa oma tai läheisen henki tai terveys on ollut vaarassa
  • Lasten saamiseen liittyvät ongelmat, kuten lapsettomuus, keskenmeno tai lapsen sairaus tai vamma
  • Ihmissuhteisiin liittyvät asiat kuten ero tai uskottomuus
  • Muutto toiseen maahan tai toiselle paikkakunnalle