Viiltely on huono selviytymiskeino

Huonoa oloa yritetään joskus hallita viiltelemällä. Viiltely on yritys selviytyä sietämättömässä olossa, eikä se juuri koskaan tarkoita, että viiltelijä haluaisi surmata itsensä.

Viilteleminen on kuitenkin erittäin huono selviytymiskeino. Viiltelystä voi jäädä riippuvaiseksi.  Siitä jää arpia, jotka ovat olemassa vielä silloinkin, kun viiltelemisen on onnistunut lopettamaan. Aina on olemassa suuren henkeä uhkaavan verenhukan tai vakavan tulehduksen riski. Kauan jatkuneena viiltely voi myös johtaa itsetuhoisuuteen.

Viiltelyn taustalla on aina asioita, joista olisi hyvä puhua ja joihin tulisi saada apua. Joskus taustalla on mielenterveyden häiriö. Viiltelyn on huomattu tarttuvan käyttäytymismallina esimerkiksi koulussa oppilaalta toiselle. Toisaalta viiltelijät kokevat usein voimakasta häpeää viiltelemisestään, mikä vaikeuttaa avun hakemista. Avun hakemista saattaa hidastaa myös vaikea masennus.

It­se­ään va­hin­goit­ta­vat nuo­ret ovat se­lit­tä­neet viil­te­lyä muun muas­sa seu­raa­vil­la syil­lä:

  • Henkisen paineen purkaminen: virtaavan veren kuvitellaan vievän mukanaan ahdistuksen.
  • Viiltämisen aiheuttava tuska saa tuntemaan itsensä eläväksi, kun muuten on tyhjä olo.
  • Itsensä rankaiseminen kärsittäessä häpeän tai syyllisyyden tunteista.
  • Avun hakeminen puhumalla koetaan liian vaikeaksi: viiltelemällä osoitetaan omaa ahdistusta ja toivotaan haavat näkevien ymmärtävän avuntarve.
  • Kontrollin tunteen tavoittelu edes jotenkin, jos muilla elämänalueilla sen kokee olevan hankalaa.

Viil­te­li­jöil­lä on usein vai­keuk­sia kä­si­tel­lä hen­kis­tä kär­si­mys­tä

Syy viiltelemiseen on yleensä yritys käsitellä henkistä ahdistusta fyysisellä kivulla. Viiltelyn taustalla on usein vihan ja toivottomuuden tunteita itseä ja muita kohtaan. Moni viiltelyyn turvautuva on kokenut lapsuudessaan jotain erityisen ahdistavaa, kuten väkivaltaa. Itseään vahingoittavien ihmisten on usein vaikea puhua omista olotiloistaan eli he eivät ole tottuneet käsittelemään omaa pahaa oloaan puhumalla. Tämän taidon voi kuitenkin oppia.

Apua viil­te­le­väl­le nuo­rel­le

Jos sinä tai ystäväsi viiltelee itseään, ei avun hakemista kannata viivytellä. Viiltelemisen taustalla olevaa pahaa oloa on lähdettävä purkamaan muilla keinoin kuin itseä vahingoittamalla. Apua saa esimerkiksi lähimmältä nuorisopsykiatrian poliklinikalta (katso esimerkkejä nuorisopsykiatrian poliklinikoista: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Tampereen kaupunki). Myös esimerkiksi Nuorten kriisipiste, koulukuraattori, koulupsykologi tai muut kouluterveydenhuollon ihmiset ovat koulutettuja auttamaan.

Ulkopuolisen avun hakemisen ohella voi miettiä myös muita keinoja oman pahoinvoinnin käsittelyyn. Jos viiltelyä tuntuu tapahtuvan nimenomaan tietyissä tilanteissa, olisi tärkeää miettiä, voiko nämä tilanteet estää ennalta tai miten muuten niissä voisi toimia. Voisiko ahdistavan tilanteen, kuten riidan jälkeen esimerkiksi lähteä ulos kävelemään, soittaa ystävälle, mennä kuumaan suihkuun tai vastaavaa? Mikäli viiltelemään tottuu, siihen turvautuu jatkossakin helpommin.

Olisi tärkeää ymmärtää, mistä viilteleminen johtuu. Mitä tunteita viiltelemisen taustalla on? Mistä oma paha olo johtuu? Miten pahan olon syihin voisi vaikuttaa? Esimerkki: kotona on perheväkivaltaa -> itseä ahdistaa -> ahdistus purkautuu viiltelynä. Viiltelemisen sijasta tilanteessa olisi haettava apua esimerkiksi poliisilta, kunnan sosiaalityöntekijältä, koulukuraattorilta tai muulta henkilöltä. Pahan olon syyhyn, eli esimerkiksi perheväkivaltaan, olisi haettava apua. Sen lisäksi olisi saatava apua väkivallan seurauksiin, eli ahdistukseen ja viiltelyyn. Pahasta olosta voi mennä puhumaan esimerkiksi nuorisopsykiatrian poliklinikalle tai lähimpään kriisikeskukseen.

Aina ei ole helppo itsekään tietää, mitkä asiat ovat johtaneet viiltelyyn. Syitä viiltelyyn on juuri siksi hyvä pohtia yhdessä ulkopuolisen ammattilaisen kanssa. Hänen kanssaan tilannetta käsittelemällä voi yrittää löytää juuri itselle sopivia keinoja lopettaa viiltely.

Viil­te­le­vän nuo­ren lä­hei­sil­le

Mikäli huomaat lapsesi tai jonkun muun läheisensä viillelleen tai muuten vahingoittaneen itseään, on hyvä ottaa asia puheeksi, mutta yrittää pysyä itse rauhallisena. Asia voi olla pelottava ja järkyttävä, mutta on tärkeää olla kiihtymättä, jotta läheinen uskaltaa itse puhua asiasta. Jos huomaat lapsen kädessä esimerkiksi arpia, on hyvä kysyä suoraan syytä niille. Yritä johdattaa keskustelu siihen, miksi lapsesi tai muu läheisesi viiltelee.

Läheisen olisi tärkeintä puhua ja sinun kuunnella. Yritä kysyä, mitä viiltelyn takana saattaisi olla. Onko läheisellesi sattunut jotain pahaa? Onko hän viillellyt tai muuten vahingoittanut itseään jo kauan? Millaisissa tilanteissa viiltelyä esiintyy? Tunteeko läheisesi itsensä masentuneeksi? Masennuksen ohella myös syömishäiriöiden on usein huomattu liittyvän viiltelyyn.

Voit myös kysellä läheiseltäsi, mitä hyvää hänen elämässään on ja mitkä asiat tekevät hänet onnelliseksi? Minkä hänen elämässään pitäisi muuttua, jotta hän ei enää vahingoittaisi itseään? Varo kuitenkin syyllistämästä häntä tapahtuneesta, ylimääräinen häpeän tunne ei ole kenellekään hyväksi, eikä auta tilanteessa – päinvastoin. Juuri häpeän tunne voi estää itseään vahingoittavia nuoria hakemasta apua.

Yritä rohkaista läheistäsi hakemaan apua. Nuorille apua löytyy esimerkiksi nuorisopsykiatrian poliklinikoilta tai Nuorten kriisipisteestä. Akuutti itsetuhoisuus vaatii yleensä sairaanhoitoa tai ainakin terveyskeskuksessa käynnin esimerkiksi haavojen sidonnan muodossa. Terveyskeskuksen kautta voi samalla saada lähetteen psykiatrille tai tilanteesta riippuen esimerkiksi depressiohoitajalle.

Sekä nuoret että aikuiset voivat keskustella tilanteestaan esimerkiksi kriisipuhelimessa. Kriisipuhelimeen voi soittaa myös huolestunut läheinen. Viiltely tai muu itsetuhoisuus järkyttää todennäköisesti myös sinua itseäsi. Ammattiauttajan tai koulutetun vapaaehtoisen kanssa keskustelu saattaa selkeyttää tilannetta ja tarjoaa vähintään mahdollisuuden purkaa huolta