Suru seuraa usein menetystä

Suru on useimmiten seurausta menetyksestä: esimerkiksi läheisen kuolemasta, parisuhteen päättymisestä tai työpaikan menettämisestä.

Suru on henkilökohtainen kokemus ja jokaisella on oikeus surra omalla tavallaan. Jonkun toisen ihmisen mielestä pieneltä näyttävä menetys voi aiheuttaa jollekin toiselle suurta surua. Suruun vaikuttavat muun muassa ihmisen persoonallisuus ja mahdolliset aiemmin koetut menetykset, surun aiheuttaneen menetyksen luonne, suhde menetettyyn sekä suruprosessin aikana saatu tuki.

Joskus ihmisten odotetaan ilmaisevan suruaan juuri tietyillä tavoilla, esimerkiksi itkemällä hautajaisissa tai puhumalla tapahtuneesta. Suremisen muodot ovat kuitenkin yksilöllisiä, kaikki ihmiset eivät esimerkiksi kykene tai halua ilmaista tunteita muiden läsnä ollessa. Toiset saattavat purkaa suruaan toimintaan. Jotkut saattavat olla vielä lamaantuneita ja shokissa, kun toiset alkavat jo käsitellä tapahtunutta. Kaavamaiset käsitykset suremisesta saattavat aiheuttaa ahdistusta. Pahimmillaan menetyksen kokenut unohtaa, että hänellä on myös oikeus tuntea iloa elämän hyvistä hetkistä.

Suruun liittyy useita erilaisia tunteita: suunnatonta ikävää, halua kieltää tapahtunut, hylätyksi tulemisen tunnetta, turvattomuutta, merkityksettömyyttä, ahdistusta, syyllisyyttä ja vihaakin. Myös keho voi reagoida suruun: päätä särkee ja vatsa oireilee, tulee muistikatkoja, väsymystä, lihasjäykkyyttä ja esimerkiksi paniikkihäiriön oireita. Läheisen kuoleman seurauksena ilmenevässä surussa erilaiset aistiharhat, kuten menetetyn läsnäolon tunteminen, ovat mahdollisia.

Surussa tunteet ja ajatukset tulevat usein aalloissa, toisena päivänä on vaikeampaa kuin toisena. Vähän kerrassaan tunteet alkavat yleensä tasaantua ja menetyksen kanssa pystyy elämään. Joskus suru voi pitkittyä tai muuttua masennukseksi, erityisesti silloin ulkopuolisesta avusta saattaa olla hyötyä.

Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen vertaistukiryhmät

Vertaistukiryhmä auttaa selviytymään läheisen kuoleman aiheuttamasta surusta