Mikä auttaisi minua surussa?

Suru on useimmiten seurausta jostain menetyksestä: esimerkiksi läheisen kuolemasta, parisuhteen päättymisestä tai työpaikan menettämisestä.

Suru on henkilökohtainen kokemus ja jokaisella on oikeus surra omalla tavallaan. Jonkun toisen mielestä pieneltä näyttävä menetys voi aiheuttaa toiselle suurta surua. Suruun vaikuttavat muun muassa ihmisen persoonallisuus ja mahdolliset aiemmin koetut menetykset, surun aiheuttaneen menetyksen luonne sekä suruprosessin aikana saatava tuki.

Ihmisten joskus odotetaan ilmaisevan suruaan juuri tietyillä tavoilla, esimerkiksi itkemällä hautajaisissa tai puhumalla tapahtuneesta. Suremisen muodot ovat kuitenkin yksilöllisiä. Kaikki eivät esimerkiksi kykene tai halua ilmaista tunteita muiden läsnä ollessa. Toiset saattavat purkaa suruaan toimintaan. Jotkut saattavat olla vielä lamaantuneita ja shokissa, kun toiset alkavat jo käsitellä tapahtunutta. Kaavamaiset käsitykset suremisesta saattavat aiheuttaa ahdistusta. Pahimmillaan menetyksen kokenut unohtaa, että hänellä on myös oikeus tuntea iloa elämän hyvistä hetkistä. Sureva ihminen käsittelee tapahtunutta itseään, ei muita ihmisiä varten.

Suruun liittyy useita erilaisia tunteita: suunnatonta ikävää, halua kieltää tapahtunut, hylätyksi tulemisen tunnetta, turvattomuutta, merkityksettömyyttä, ahdistusta, syyllisyyttä ja vihaakin. Myös keho voi reagoida suruun: päätä särkee ja vatsa oireilee, tulee muistikatkoja, väsymystä, lihasjäykkyyttä ja esimerkiksi paniikkihäiriön oireita. Traumaattisten kriisien seurauksena ilmenevässä surussa erilaiset aistiharhatkin ovat mahdollisia. Ihminen voi esimerkiksi uskoa kuulevansa kuolleen ihmisen äänen jossain.

Surulliset tunteet ja ajatukset tulevat usein aalloissa, toisena päivänä on vaikeampaa kuin toisena. Vähän kerrassaan tunteet alkavat yleensä tasaantua ja menetyksen kanssa pystyy elämään. Joskus suru voi pitkittyä tai muuttua masennukseksi, erityisesti silloin ulkopuolisesta avusta saattaa olla hyötyä.

Lue lisää:

Vertaistukiryhmä auttaa selviytymään surusta