Nykyaikana muistot saa säilyttää

Käsitys siitä, miten suuresta menetyksestä toipuminen parhaiten onnistuu, on vaihdellut historian aikana.

1900-luvulla vahvistui suuntaus, jonka mukaan suremisen tavoitteena on tunnesiteiden katkaiseminen vainajaan. Ajatus oli, että kun tunnesiteet on katkaistu, ne voidaan kiinnittää uudelleen jonnekin muualle. Tavoitteena oli siis päästää irti kuolleesta ja ikään kuin unohtaa menneisyys, jotta elämä voisi jatkua.

Myöhemmin on kuitenkin huomattu, että ihmiset eivät surressaan toimi näin. Esimerkiksi vanhempansa menettäneiden lasten on todettu vaalivan vanhempiensa muistoa esimerkiksi näkemällä unia heistä, pitämällä huolta joistain heille kuuluneista tavaroista, haluamalla käydä haudalla ja kaikin puolin ajattelemalla paljon kuollutta vanhempaansa. Lapset usein myös ajattelevat, että kuollut vanhempi on jollain tavoin läsnä heidän elämässään ja seuraa, mitä heille tapahtuu.

Kun lasten annetaan kantaa muistoa kuolleesta vanhemmasta sydämessään, surun vaikeutumisen sijasta menetys muuttuu osaksi lapsen elämäntarinaa ja tuo lisää syvyyttä siihen. Samalla tavalla toimivat hyvin usein myös esimerkiksi lapsensa menettäneet vanhemmat. Vaikka kuollut lapsi olisi ollut perheen ainoa, he sisimmässään kokevat edelleen olevansa vanhempia ja kuljettavat lasta muistoissaan mukana. Nykyään ajatellaankin, että tunnesiteitä kuolleeseen ei tarvitse katkaista, koska ne jatkuvat joka tapauksessa.

Suuren menetyksen kokeneet ihmiset ovat yleensä huomanneet, että muisto kuolleesta ei koskaan häviä. Se vain muuttaa muotoaan niin, että surun kanssa pystyy elämään. Joskus kaipauksen tunteet voivat tulla vahvoinakin vuosien päästä, esimerkiksi vainajan syntymä- tai kuolinpäivänä tai juhlapyhinä.

Toisten ihmisten kysymykset, ”oletko jo päässyt surustasi yli?”, saattavat tuntua hämmentäviltä ja tahdittomilta, jos surusta irti päästäminen kuulostaa vainajan unohtamiselta. Elämän jatkaminen ei tarkoita sitä, että kuollut läheinen pitäisi unohtaa. Surusta voi toipua niin, että kuollutta pystyy lämmöllä muistelemaan.