Synnytyskokemus voi olla traumaattinen

Traumaattisen synnytyksen, kuten muidenkin traumaattisten kokemusten, kokemus syntyy, kun ihmiselle elintärkeät asiat ovat uhattuina.

Synnytyksessä uuden elämän syntymisen ilo yhdistyy kipuihin ja mahdollisiin pelkoihin äidin ja vauvan turvallisuudesta, joten synnytys on usein niin fyysisesti kuin henkisesti voimia vaativa kokemus. Synnytyksen kulkua ja kestoa ei myöskään voi etukäteen tietää. Ei siis ole tavatonta, että synnytyskokemus voi olla myös traumaattinen. Traumaattisuutta voi synnytyksen lisäksi liittyä esimerkiksi lapsettomuuteen, keskenmenoihin ja aborttiin.

Traumaattiseen synnytykseen liittyy usein tunteita kaoottisuudesta, hallinnan menettämisestä, kauhua ja pelkoa sekä avuttomuuden tunnetta. Synnyttävälle äidille tämä voi tarkoittaa esimerkiksi niin hänen itseensä kuin syntyvän lapseenkin kohdistuvaa pelkoa vammautumisesta tai jopa hengenvaarasta.

Traumaattinen synnytyskokemus voi olla:

  • pitkä synnytys
  • voimakkaat kivut, tehoton kivunlievitys
  • kokemus siitä, ettei synnytyshenkilökunta tai muu tukihenkilö kuuntele tai kohtele arvostavasti, tuen puute
  • tiedon puute, epätietoisuus
  • suunnittelemattomat tapahtumat tai toimenpiteet, kuten äkilliseen keisarinleikkaukseen (sektio) päätyminen tai vaikea repeäminen
  • pelko omasta tai lapsen turvallisuudesta
  • fyysiset vammat joko itsellä tai lapsella
  • lapsen kuolema

Traumaattisen tapahtuman kokeneet pyrkivät usein välttämään tapahtumasta muistuttavia asioita tai yrittävät torjua tapahtuman ajatuksistaan. Tästä huolimatta tapahtuma saattaa tunkea jatkuvasti mieleen ahdistavina muistikuvina. Traumasta kärsivät saattavat nähdä myös tapahtumaan liittyviä painajaisia sekä kokevat ahdistusta, pelkoa ja masennusta.

Vaikeasta synnytyskokemuksesta voi neuvolan ohella puhua esimerkiksi kriisityöntekijän vastaanotolla. Tapahtumasta puhuminen auttaa jäsentämään sitä ja edistää toipumista.

Traumaattinen kriisi vaikuttaa yleensä jonkin aikaa arjen järjestymiseen ja omaan jaksamiseen, siksikin avun hakeminen tarvittaessa on tärkeää. Järkyttävästä kokemuksesta toipuminen voi kuitenkin pitällä tähtäimellä jopa lisätä ihmisen voimavaroja. ”Selvisin tästäkin!”

Traumaattisesta synnytyksestä toipumiseen tuo oman lisänsä se, että myös vauvaa on  jaksettava hoitaa. Vauva on tullut maailmaan järkyttävien hetkien kautta ja järkytys voi olla niin suuri, ettei oikein tiedä, miten olla ja jaksaa lapsen kanssa. Tämä ja kokemus itsessään voi aiheuttaa voimakasta syyllisyyttä ja huonommuuden tunnetta. ”Miksi minä tunnen näin?”

Kokemukseen liittyvä suru voi tuntua siltä, kuin se ei olisi hyväksyttyä. Äidistä saattaa tuntua siltä, että hänen kuuluisi olla onnellinen lapsesta eikä hänellä saisi olla kielteisiä tunteita tai ettei hän saisi kiinnittää huomiota omaan kehoonsa.  Kuitenkin myös hyvän synnytyskokemuksen jälkeen rakkaus vauvaan kehittyy yleensä pikkuhiljaa. Oman kehon muutosten miettiminen on luonnollista.

Myös hormonitasojen vaihtelut vaikuttavat synnytyksen jälkeiseen mielialaan. Itselleen kannattaa olla armollinen ja ymmärtää, että vanhemmuus ja synnytys aiheuttavat monenlaisia tunteita. Jos synnytyskokemus on ollut järkyttävä, tunteet ovat todennäköisesti erityisen pinnassa. Traumaattisen tapahtuman aiheuttama järkytys ja suru on oikeutettua ja siitä toipumiseen on oikeus hakea halutessaan apua.

Lue lisää: traumaattinen-kriisi

Minna, 37:

"Ensimmäisen lapseni synnytys päättyi hätäsektioon lapsen äkillisen hapenpuutteen takia. Synnytys ei vain edennyt ja olin jo hyvin uupunut.  Sen jälkeen kun lapsen hapenpuute ilmeni mikroverinäytteestä, kaikki eteni hyvin nopeasti. Lääkärit vaikuttivat hätääntyneiltä ja en ensin edes ymmärtänyt, mitä tapahtuu. Kun kuulin sanan hätäsektio, tarrasin mieheni käteen ja huusin täyttä kurkkua, ”älä jätä minua, älä jätä!". Heräämössä sain kuulla pojan olevan kunnossa ja mieheni kertoi toimenpiteen olleen nopeasti ohi, joskin leikkauksen aikana myös hän oli ollut hyvin peloissaan. Kumpikaan meistä ei ollut etukäteen ajatellut, että synnytys voisi päättyä sektioon. Olin pari päivää hyvin kipeä, mutta toivuin sitten nopeasti. Kätilö jutteli heti leikkausta seuraavana päivänä kokemastani ja silloin minulla oli rauhallinen olo. Pojan ollessa parivuotias tulin uudelleen raskaaksi ja, huomasin silloin synnytyksestä jääneen pelkoja. Ponnistusvaiheen kaoottisuus palasi erityisesti mieleeni. Pelkäsin, että voiko seuraavassakin synnytyksessä tapahtua jotain vastaavaa. Pelot haittasivat lapsen odotukseen keskittymistä ja päätin hakeutua oman synnytyssairaalani pelkopoliklinikalle. Kävin keskustelemassa psykologin kanssa peloistani ja tunsin saavani ne hallintaan. Seuraava synnytys sujuikin sitten helpommin kuin edellinen.