”Maalaisjärki, perusturvallisuus ja todennäköisyyksien taju ovat mielenterveyden vahvuutta” – Mitä mielessä, Marika Ketola?

”Vanhemmalla pitäisi olla ymmärrys siitä, että jotain kamalaa voi aina tapahtua, mutta on todennäköisintä, että asiat sujuvat hyvin”, psykologi Marika Ketola sanoo.

Marika Ketola.

Väkivaltaa, terrori-iskuja, paniikkia – Tukholmassa, Pariisissa, Manchesterissa. Mitä ihmettä Euroopassa oikein tapahtuu, miten kaikkeen pitäisi suhtautua, miten pitää mieli rauhallisena, miten pysyä fiksuna ja rationaalisena vanhempana?

Jyväskylän yliopistosta valmistunut psykologi Marika Ketola työskentelee suunnittelijana Suomen Mielenterveysseuran ryhmätoiminnoissa, joissa organisoidaan vertaistukiryhmiä mielenterveyden vahvistamiseksi nuorille aikuisille ja menetyksen kokeneille ihmisille.

Työ mielenterveysseurassa alkoi jo vuonna 2003 kriisityöntekijänä, ja sen jälkeen erilaisia motivoivia ja mielenkiintoisia tehtäviä on ollut tarjolla reilusti toistakymmentä vuotta. Vuosiin on mahtunut sen verran, että nykyisen maailmanmenon pohtiminen vanhemmuuden näkökulmasta tuntuu kiinnostavalta – mitä siis mielessä pyöri Manchesterin pommien räjähdettyä?

”Mietin aika lailla vanhemmuuden roolia, eli miten niitä järkyttäviä asioita, joita lapsi näkee tai kuulee, tulisi kohdata hänen kanssaan, ne kun ovat aikuisellekin uusia”, aktiivisen 6-vuotiaan äiti pohtii.

”Tilaa ja aikaa lapsen tunteille ja kysymyksille”

Nykyinen tiedonvälitys ja sosiaalinen media nostavat asiat esille niin nopeasti, että on mahdotonta toimia suodattimena ja keskustelukumppanina aina kun jotain arvaamatonta sattuu. Paniikkiin ei kuitenkaan pitäisi joutua.

”Vanhemman tärkein tehtävä on tunnustella omia reaktioitaan ja käsitellä niitä – ilman lasta. Lapselle tulisi pyrkiä olemaan vanhemman roolissa, eli pitäisi olla tilaa ja aikaa lapsen tunteille ja kysymyksille. Omat pelot eivät saisi ulottua lapseen, koska vanhempien näkyvä epävarmuus lisää lapsen turvattomuutta.”

Ketola sanoo, että on tietenkin oikein kertoa lapselle, miten tapahtuma järkyttää tai koskettaa, mutta aina pitää muistaa, että lapsella on oikeus tukeutua vanhempaansa.

”Sellaista tilannetta, jossa lapsi ei uskalla puhua vanhempansa kanssa asioista, joita hän pelkää, ei saa syntyä. Lapsen tehtävä ei ole pohtia, mitä aikuinen kestää.”

Kaikista asioista voidaan puhua, kaikkia asioita pitää voida käsitellä, pelkoja ja tuntemuksia pitää voida jakaa, eikä sellaista turvaumpiota ole, etteikö paha sinne näkyisi, vai?

”Lapset saavat joka tapauksessa tietoonsa, mitä maailmassa tapahtuu ja mistä yhteiskunnassa keskustellaan. Jos he kokevat, että heiltä jotain salataan, voivat asiat saada mielessä väärät ja hallitsemattomat mittasuhteet.”

Maalaisjärki, perusturvallisuus ja todennäköisyyksien taju

Vanhemmuuden haastava osa on yhtä aikaa olla suojeleva ja samalla kannustaa kokemuksiin. On aina mahdollista rajoittaa elämää riskien minimoimiseksi, mutta ei loputtomasti.

”Maalaisjärki, perusturvallisuus ja todennäköisyyksien taju ovat mielenterveyden vahvuutta – taju siitä, että aina jotain kamalaa voi tapahtua, mutta että on todennäköisintä, että asiat sujuvat hyvin.”

Teini-ikäiseltä ei siis tarvitse kieltää festareille menoa, koska Manchesterissa konsertissa räjähti. Varovaisuutta saa tietenkin aina korostaa.

”Lapset ja nuoret, erityisesti teini-ikäiset, ovat tietenkin erilaisia, ja paljon vaikuttaa, millainen kyseinen lapsi on. On nuoria, jotka uskovat olevansa vahvempia kuin ovatkaan. Toisaalta on paljon teinejä, joilla on hyvin realistinen käsitys asioista. Avittaminen riippuu siitä, miten ajattelee lapsen itse pystyvän harkitsemaan tekemisiään ja valintojaan.”

Oman nuoruuden kautta asioita voi tietenkin aina peilata, ja niin kaiketi ihmiset toimivat. ”Vanhenemisella on siinä suhteessa paljon etuja, että on kokemusta siitä, minkälaista elämä eri-ikäisenä on.”

Kun kauheudet ahdistavat?

Manchesterin pommi-isku ja vastaavat tapahtumat voivat myllertää teini-ikäisen mielessä. Miten he itse asioita käsittelevät, ja miten vanhempana tulisi toimia, jos näkee että kauheudet ahdistavat?

Ihmiset kokevat tällaisia asioita kovin eri tavalla, ne vaikuttavat toisten perusturvallisuuteen voimakkaammin. Toiset osaavat ohittaa ne helpommin vailla syvempiä pelon tunteita.

”On kaiketi ihan tavallista, että jos jotain kauheaa tapahtuu ja jos siihen pystyy kuvittelemaan itsensä ja on hyvin myötätuntoinen sekä eläytymiskykyinen, niin tällaiset tapahtumat voivat ravistella hyvinkin voimakkaasti.”

Ketola kehottaa ottamaan edellä kuvatun vakavasti, koska järkytys voi kestää ja viedä aikaa, eikä sitä voi tiedolla selittää pois. Käsittely vie aikaa ja asioista pitää jaksaa ja kannattaa rauhallisesti puhua niin kauan, että ne liudentuvat.

”On paikallaan tietää, mikä pelon saa aikaan, mutta erityisen tärkeää on, että lapsi tai nuori tietää, että uskaltaa puhua vanhemmalle – että suhde on sellainen, jossa vaikeista asioista voi puhua – se on kaiken A ja Å.”

Ja on tietenkin aikuisen vanhemman tehtävä pitää suhde sellaisena, että nuorella on mahdollisuus tukeutua häneen.

Palataan alkuun: aina voi tapahtua, mutta tapahtukoon mitä tahansa, panikointi ei auta. Jos paniikki kuitenkin saa vallan, pitää siitä voida puhua ja päästä tilanteeseen, jossa pelko ei jää rajoittamaan elämää pitkäksi aikaa, ja tietää että myös matalan kynnyksen ulkopuolista apua on tarjolla.

Sekasin-chat ja Kriisipuhelin ovat matalan kynnyksen kontaktipalveluja, joissa voi puhua oikean ihmisen kanssa. Ne ovat varsin kattavasti auki, eikä yksin tarvitse jäädä murehtimaan, vaan apua on kohtaamisten kautta tarjolla. Se on yksi mielenterveystyön kantava ajatus.”

Pelkoa on häpeällistä myöntää?

Marika Ketola jatkaa, että joskus pelkoihin liittyy vaikeus kertoa niistä muille – ehkä koska yrityksestä huolimatta ei ole saanut apua, eikä enää jaksa yrittää.

”Joskus voi myös tuntua arveluttavalta tai häpeälliseltä myöntää pelkäävänsä tai olevansa järkyttynyt.”

Jos lapselle ja vanhemmalle muodostuu suhde, että ’mitä tahansa tapahtuu, mitä tahansa teetkin, olen aina tukenasi’, on paljon saavutettu.

”Toki varsinkin joissain nuoruusiän kehitysvaiheissa voi syntyä tilanteita, jotka välttämättä eivät ole mielenterveyden häiriöitä, mutta voivat olla. Ahdistus voi olla myös tosi syvää, mutta yhtä aikaa: aika paljon teini-ikäisen ja nuoren vanhemman tulee sietää. Suhde ei aina suju kuin tanssi.”

Ja toki vanhemmuuteen voi saada tukea esimerkiksi perheneuvolasta tai kunnan perhepalvelusta, eikä soittamista vaikkapa Kriisipuhelimen kaltaisiin auttaviin puhelimiin kannata unohtaa. ”Matalan kynnyksen ulkopuolinen keskusteluapu on aina hyväksi.”

Ilon ja positiivisuuden kautta

Manchesterin terrori-iskun kaltaisen yksittäisen tapahtuman ei Ketolan mielestä pitäisi vaikuttaa perusturvallista elämää elävän nuoren mieleen vaurioittavasti, ”jos stressinsietokyky käsitellä asioita on tavallinen tai kohtalainen, tai hänellä ei ole erityistä haurautta jaksamisessa. Jos niin käy, on kapasiteetti ja mielenterveys muutenkin hauras.”

”Joskus toki tämän tyyppinen tapahtuma voi järkyttää aikuista mieltä erityisen vahvasti ja silloin on loogista ja normaalia ajatella, että oma lapsi kokee samalla tavalla, mutta aina niin ei ole.”

Huoli ja kriisikeskeinen ajattelu, mitä tulee lapsiin, on tietenkin tärkeää, mutta silti tulisi aina muistaa lapsen luontainen taipumus ja suunta, joka on kohti iloa ja positiivisuutta.

”Nuoren ei tulisi oppia kantamaan pelkoa mukanaan jatkuvien kieltojen ja rajoitusten vuoksi. Ne voivat lisäksi ohentaa suhdetta vanhempaan.”

Kautta aikojen on vanhemmilla ollut huoli lapsistaan ja se kaiketi on vanhempien tehtävä. ”Täytyy kestää se, että lapsi itsenäistyy, ja realisti pitää olla.”

Ei siis panikoida, eikä anneta niiden, jotka räjäyttävät pommeja ja tappavat voittaa. Ei anneta pahalle valtaa, vaan jatketaan elämää.

Lue lisää


Mielenterveysseura kysyy yhteiskuntamme eri aloilla vaikuttavilta Mitä mielessä mielenterveydestä ja sen edistämisestä. Mielenterveyttä rakennetaan niin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin arjen kohtaamisissa.

Lisää uusi kommentti