Huono-osaisuus alkaa jo kohdusta

Maria Ohisalo värikkään seinän edustalla.

Huono-osaisuus alkaa jo kohdusta. Harva köyhyyttä kokematon tunnistaa, mitä niukkuus merkitsee. Yksi asiaan perehtyneistä, myös oman taustansa takia, on köyhyystutkija Maria Ohisalo, 32.

"Köyhyyden torjuminen ei onnistu, ellei siitä uskalleta puhua.”

Maria Ohisalon väitöskirjan otsikko on Murusia hyvinvointivaltion pohjalla – Leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus.

”Vaikka minua on tituleerattu monin paikoin köyhyystutkijaksi, olen myös hyvinvointitutkija. Eihän köyhyyden torjunta merkitse vain sitä, että poistetaan taloudellista niukkuutta. Kyse on myös siitä, kuinka ihmisten elämässä luodaan positiivisia siirtymiä? Annetaanko työttömälle suuri summa rahaa työttömyysetuutena vai tuetaanko häntä laadukkailla työttömyys- tai työllistymispalveluilla?”

Erilaiset työpaikat ja koulutusmahdollisuudet yhtä aikaa taloudellisen tuen kanssa luovat paljon enemmän intoa ja mahdollisuuksia siirtyä taas takaisin työelämään, Ohisalo sanoo.

Hänen väitöskirjassaan on tutkittu 3 500 leipäjonoissa käyvän ihmisen hyvinvointikokemuksia. Vertailussa samat kysymykset on kysytty Ateenan, Vilnan ja Helsingin leipäjonoissa.

Mitä leipäjono paikkaa suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa? Millaiset ovat terveysneuvontapisteissä käyvien ihmisten kokemukset verrattuna leipäjonoissa käyviin ihmisiin? Pisteissä käydään esimerkiksi usein hakemassa puhtaita huumeneuloja tai ruiskuja. ”Haastattelemissamme henkilöissä on jopa 40 prosenttia heitä, joilla oli yhtä aikaa taloudellista, sosiaalista ja terveydellistä huono-osaisuutta. ”

BKT ei kerro ihmisen hyvinvoinnista

Tutkimuksensa isona huomiona Ohisalo toteaa, että yhteiskunnassamme on niukasti tietoa erilaisista huono-­osaisista ryhmistä.

”On tukeuduttu rekisteritason tutkimustietoon ja tilastoihin, joista hyvinvoinnin kokemukset eivät kovin vahvasti ilmene.”

Ohisalon väitöskirjan tulokulma on tutkia vaikeasti tavoitettavaa ryhmää.

”Tutkimme ihmisen omaa kokemusta, emmekä vain sitä, kuinka paljon hänellä on resursseja käytössään. Ekonomistit katsovat asioita usein bruttokansantuotteen kautta: miten valtiot pärjäävät keskenään? Sehän ei kerro ihmisten hyvinvoinnista sisällöllisesti paljoakaan.”

Mielen hyvinvointi nousee tutkimuksessa selkeästi esiin. Kun huono-osaisuus kasaantuu, ihminen voi olla yhtä aikaa nälkäinen, yksinäinen ja masentunut.

”Sosiaalinen huono-osaisuus näkyy ja yhdistyy terveydelliseen huono-osaisuuteen, jossa ei olla tyytyväisiä fyysiseen eikä psyykkiseen terveyteen. Kun siihen yhdistyy taloudellinen huono-­osaisuus, ihminen on suurissa ongelmissa. Ei selvitä veloista, ja rahaa jää käyttöön liian vähän.”

Ohisalon mukaan mielen hyvinvoinnin keskeisiä kysymyksiä ei ole, kuinka paljon euroja on käytössä, jos vaikkapa elämänhallinta on kadoksissa eikä siihen saa tukea.

”Osalla nuorista on sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Miten lähteä silloin työnhakuun tai opiskelemaan? Rinnalla kulkeminen olisi tärkeää. Olisi kohdattava ihminen ja pyrittävä ongelmien alkujuurille keskustelemalla, eikä vain tarjota rahaa sen hetkiseen tilanteeseen.”

Ohisalo sanoo sosiaaliturvajärjestelmämme heikkouden olevan siinä, että palveluja ja tukea saa, jos ihmisellä on yksi ongelma. Usean päällekkäisen ongelman kanssa painiessa on hankalampaa. Vaikeassa elämäntilanteessa on usein itse keksittävä paikat, joista apua on saatavissa.

”Luotamme liikaa ihmisen omaan kykyyn ja jaksamiseen vaikeassa tilanteessa. Entä jos ajattelisimmekin asian päälaelleen niin, että ongelmien keskellä voisi parilla linkin klikkauksella ilmoittaa, että nyt tarvitsen apua?” Ohisalo ehdottaa.

Heikossa asemassa olevan ei tarvitsisi lähteä niukoilla voimavaroillaan hakemaan tukea erilaisilta luukuilta, kuten nykyinen järjestelmä toimii, vaan ammattilainen tulisi avuntarvitsijan luokse ja selvittäisi tilanteen perinpohjin.

Esimerkiksi Ohisalo nostaa Vamoksen, nuoriin kohdistuvan toimintamallin, jossa mennään nuorten luokse koteihin, kuljetaan rinnalla ja ollaan läsnä.

”On tärkeää, että autettavien ja auttajien välillä vallitsevat luottamukselliset suhteet.”

Miksi köyhän perheen lapsi ei unelmoi?

Köyhyys on vaikeaa, ahdistavaa ja synkkää. Ohisalo sanoo, että köyhyyden torjunta on paljon muutakin kuin niukkuuden poistamista. Hän puhuu erilaisten pääomien, kuten taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen pääomien kartoittamisesta.

”Köyhyyden torjunta lähtee vaikkapa neuvolatoiminnasta heti, kun perheeseen on tulossa lapsi.”

Imatran-mallista on hyviä näyttöjä. Neuvolatyöntekijät voivat tehdä yhtä aikaa sosiaalitoimen työntekijöiden kanssa kotikäyntejä kaikkiin perheisiin ja koteihin. Ideana on jo hyvissä ajoin kohdata kokonainen perhe ja käydä läpi sen tilannetta ja kartoittaa, millaiseen elämään lapsi on syntymässä.

”Silloin saataisiin tietoa, jos esimerkiksi toinen vanhemmista on pitkä­aikaistyötön. Olisi ehkä mahdollista puuttua perheen huolestuttavaan tilanteeseen ja siten tarjota lapsellekin paremmat lähtökohdat.”

Ohisalo pohtii, ovatko oppilashuollon resurssit kunnossa kouluissa.

”Joka ikinen oppimisvaikeus voi olla este sille, miten elämässä pärjää eteenpäin. Kouluterveydenhoidosta tiedetään, että tytöt saattavat oireilla fyysisesti, vaikka oireet olisivatkin henkisiä.”

Taustalla voi olla kiusaamista tai ahdistusta siitä, että kouluympäristö on torjuva tai oppilas ei tule kuulluksi. Pojat oireilevat luokassa helpommin käytöksellään, mutta hiljaisten tyttöjen ongelmat voivat jäädä huomaamatta.

Ohisalon mielestä köyhyyden torjuntaa on sekin, ettei ihmistä puristeta muottiin, eikä hänelle sorvata yhteiskunnassa valmiita rooleja. Monella on unelmia ja haluja ajatella isommin tai tavallisuudesta poikkeavasti.

Ohisalo on pohtinut eräässä blogitekstissään, miksi köyhän perheen lapsi ei unelmoi.

”Siihen vaikuttavat mainitsemani kulttuuriset ja sosiaaliset pääomat. Fyysisen työnteon sijaan nuori voisi miettiä, löytyisikö opiskelu-alaa, jossa voisi kouluttautua vähän pidemmälle. Siten hän pystyisi hakeutumaan toisenlaisiin töihin kuin mitä lapsuus­perheen piirissä on totuttu tekemään.”

Ohisalo haaveili lapsena lentoemännän työstä saadakseen kiertää maailmaa. Sitten hän tajusi olevansa liian lyhyt lentoemännäksi. Lapsuuden toinen haaveammatti oli poliisi. Se sai jäädä, kun hän lopetti urheilun, eli pikajuoksun ja jalkapallon. Peruskoulussa hän oli hikipinko, mutta kyllästyi lukemiseen lukiossa.

Opinnot valtiotieteellisessä kiinnostivat. Ohisalo arveli kuitenkin, ettei yliopisto olisi häntä varten.

”Sitten mutsi sanoi, että hae nyt ihmeessä, aina sinne joku pääsee.”

Äidin esimerkki on ollut rohkaiseva. Hän on opiskellut paljon: työskennellyt päiväkodissa, kouluttautunut kirjapainoalalle, suorittanut sitten perushoitajan ja terveydenhoitajan tutkinnot ja työskentelee nykyisin vanhusten kotihoidossa.

Oma tausta siivittäjänä

Ohisalo myöntää, että köyhyyden ja eriarvoisuuden tutkimisesta on tullut hänelle tärkeää juuri oman taustan takia.

Leimansa lapsuuteen toi biologisen isän alkoholismi. Lapsuuskodin tilanne oli vaihteleva.

”Vanhempani olivat parikymppisiä, kun synnyin. Äitini kirjoitti ylioppilaaksi samaan aikaan kun imetti minua. Yksivuotispäiväni vietin turva­kodissa.”

1990-luvulla Ohisalon isä oli työttömänä. Sekä äiti että isäpuoli tekivät pätkätöitä ja opiskelivat. Vuokraan ei aina ollut varaa, ja pikkulapsena Ohisalo murehti, joutuuko perhe taas muuttamaan. Helsingin eri lähiöt ovatkin käyneet hänelle tutuiksi. Oma syrjäytyminen olisi voinut olla mahdollista.

”Taloudellisesti lapsuudessani saattoi olla niukkaa, mutta toisaalta sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma olivat koko ajan läsnä perheessämme. Kirjahyllyssä oli kirjoja, luimme yhdessä, kävimme taidenäyttelyissä ja oopperoissa. Isäpuoli oli laulamassakin oopperan kuorossa.”

Niinpä eräänä lapsuuden kesänä Ohisalo pääsi Savonlinnan oopperajuhlien kulisseihin hengaamaan. Kokemus oli lapselle huikea.

Ohisalolla on hyvät välit biologiseen isäänsä tämän sairaudesta huolimatta.

”Isä on kannustanut minua kaikessa, mihin olen ryhtynyt. Hän on kiltti mies.”

Nuori tarvitsee ainakin yhden harrastuksen

”Addiktiot kertovat jostakin elämän alueen ongelmasta. Alkoholi tai muut päihteet täyttävät jotain tyhjää kohtaa elämässä. Addiktioita pitäisi voida ehkäistä ennalta. Auttaisi, jos jokaisella nuorella olisi ainakin yksi harrastus.”

Moni perhe ei kuitenkaan pysty tarjoamaan nuorelle mahdollisuutta harrastaa. Silloin nuori jää helposti ulkopuolelle.

”Perheen taloudellinen asema näkyy meillä jo hyvin vahvasti sekä nuorten oppimistuloksissa että harrastuksissa. Se on selkeä eriarvoistumisen mittari, jota pitäisi katsoa vakavasti.”

Hyvinvointivaltio on uusien uhkien ja riskien edessä. Jos hyvinvointivaltio tuottaa entistä enemmän individualismia, se voi herättää ajatuksen, että ihminen kyllä pitää itse huolen itsestään. Toisaalta perheyhteisötkään eivät ole meillä yhtä vahvoja kuin Välimeren maissa.

”Leipäjonot eivät häviä mihinkään pitkään aikaan. Yhtäältä leikataan sosiaaliturvajärjestelmästä, vuokrat nousevat ja toisaalta leipäjonojen järjestäjiä tuetaan. Vaikka leipää tarvitaan, ongelmia pitäisi ratkoa aikaisemmassa vaiheessa. Politiikka on luonut uudenlaisia riskejä, eikä tahtotilaa sen muuttamiselle ole olemassa.”

Kun poliitikko Ohisalon puhekone pääsee vauhtiin, sitä ei helpolla pysäytetä. Hetkessä on käsitelty niin varhaiskasvatus, koulu, nuoret, perheet, vanhempainvapaat, asuntojen korkeat hinnat, työssäkäyvät, kuntien tontti­tila, keski-ikäisten miesten työttömyys, pienituloiset eläkeläisnaiset, ikäihmiset ja kaikkia yhteisesti koskeva yksinäisyyden kokemus.

Tämän jutun ilmestymisen aikoihin on juuri käyty Vihreiden puheen­johtajavaali. Kevät on ollut Ohisalolle stressaava: kuntavaalit, väitöstyön paketointi ja puheenjohtajakisa ovat vieneet voimia.

”Stressin lievittämisessä auttaa, että yrittää keskittyä olennaisimpaan. Ehkä myös politiikassa auttaa se, että valitsee omat taistelunsa. En voi olla koko ajan ottamassa kantaa joka ikiseen asiaan, mikä liikkuu maan päällä. Kukaan ihminen ei yksinään pysty myöskään kaikesta vastaamaan.”

Ohisalo toteaa, että kansanedustajilla on kuitenkin palkatut avustajat.

”Minä teen työtä ja politiikkaa yhtä aikaa ilman avustajia. Siksikin on valittava omat taistelunsa. Haluan myös nähdä ystäviäni ja sukulaisiani. Sovimme tapaamisia säännöllisin väliajoin, ja pidämme niistä kiinni.”

Hänen oma turvaverkkonsa on luotu ja se pitää.

 

Lapsena… olin rämäpää. Sitä elämänotetta kaipaan yhä.

Ystävilleni… olen edelleen sama tyyppi kuin joskus ala- ja yläasteella Vuo­saaressa.

Yksin ollessani… nautin hiljaisuudesta.

Olen ylpeä… läheisistäni, niin monista eri syistä.

Kadun… lopulta aika harvaa asiaa elämässäni.

10 vuoden kuluttua… olen ehtinyt tehdä politiikkaa jo lähes 20 vuotta ja toivottavasti luottamustehtävien lisäksi myös ihan virallisena työnä.

 

Maria Ohisalo

Ikä 32

Kotipaikka Helsinki

Perhe Avopuoliso, vanhemmat, isäpuoli

Työ Varapuheenjohtajana Vihreissä. Väitös­tilaisuus Itä-Suomen yliopistossa 15.6.,

Teksti: Ulla-Maija Paavilainen
Kuvat: Pia Inberg