Maailman mielenterveyspäivää 10.10. vietetty 20 vuotta
Maailman mielenterveyspäivää vietetään jo 20. kerran ympäri
Suomea mitä kekseliäimmin kekkerein, mutta silti tärkeää asiaamme unohtamatta.
Tapahtumat, seminaarit ja juhlat kokoavat Vapaaehtoisena vaikutat -teemalla
sankoin joukoin innostuneita järjestäjiä ja osallistujia.
Helsingissä päivää vietetään Rautatieaseman laiturialueella ja Postihallissa. Mielenterveysseuran puheenjohtaja, tohtori Pentti Arajärvi luovuttaa Valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon toimittaja Tiina Merikannolle. Pentti Arajärvi, Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohonen ja lähihoitaja, selviytyjä Tarja Tallqvist ovat toimittaja Sanna Mämmin haastateltavina klo 13–14 välillä, ja Ben Furman avaa kahdeksi tunniksi klo 14-16 Rautatieasemalla kävijöille ilmaisia pikaterapiaistuntoja.
Nuoret tuunaavat Rautatieasemalla kynäruiskutaiteilija Tare Kaikkosen opastuksella tennareita, t-paitoja tai simmareita. Tapahtumassa esiintyy rokkari Ville Liimatainen ja Flinch-bändi ja tanssiryhmä DCA. Lisäksi esittäytyy lokakuussa toimintansa aloittava nuorten mielenterveysseura Yeesi ja mukana on myös Kaakkois-Helsingin mielenterveysseura Mieto.
Paikallisseurojen tapahtumia
7.10.
Rovaniemen seudun mielenterveysseura
Kaikille avoimet iltamat Wanhaan malliin Lyseon puiston lukion juhlasalissa.
8.10.
Ylä-Savon mielenterveysseura
Savon Tähti Gaala -tanssiaistapahtuma Olvi-Oluthallissa Iisalmessa.
Jyväskylän seudun mielenterveysseura
Vapaaehtoistyön messutapahtuma tanssisali Lutakossa.
9.10.
Nummi-Pusulan mielenterveysseura
Tempaus Nummen kylätalolla. Ohjelmassa mm. arpajaiset, haitarinsoittoa, yhteislaulua, runonlausuntaa, makkaranpaistoa, kirpputori ja puffetti. Nuorisotalolla mitataan verenpainetta ja jaetaan diabetestietoa.
Jämsän seudun mielenterveysseura
Kynttiläkirkko Hallin seurakuntatalolla.
10.10.
Akaan seudun mielenterveysseura
Mielenterveysseuran tapahtuma ja kunniakirjan luovutus
Forssan seudun mielenterveysseura
Toiminnallinen mielenterveyspäivä toimistolla. Tempaus "Kävele koiran kanssa ja ota kaveri mukaan".
Helsingin seudun mielenterveysseura
10-vuotisjuhla
Hämeenlinnan seudun mielenterveysseura
Sukupuolisuus mielen hyvinvoinnin lähteenä -tilaisuus Hämeenlinnan SRK-talolla. Ohjelmassa mm. alustus aiheesta Marja-Leena Haapasen esitys ”Sukupuolisuus elämän voimanlähteenä” ja Hämeenlinnan hyvän mielen teon tekijän palkitseminen.
Joensuun seudun mielenterveysseura
Joensuun Seudun Juhlakirja -historiikin julkistaminen.
Kiteen seudun mielenterveysseura
Tyyne ja Martta -tilaisuus Kitee-salissa.
Kuopion seudun mielenterveysseura
Luento mielenterveydestä ja sen merkityksestä jokaisen oikeutena, Snellmania, Kuopio. Kouluttaja tuomiokapitulin notaari Marja-Sisko Aalto.
Järjestetään Kuopion kesäyliopiston, Snellman-instituutin, Suomen Mielenterveys-seuran, Kuopion seudun mielenterveysseuran, Kuopion kriisikeskuksen, Omaiset mielenterveystyön tukena, OMA ry:n ja Psykiatrian klinikan (KYS) yhteistyönä.
Länsi-Pohjan mielenterveysseura
Osallisuus Ilona -tilaisuus Kemin kulttuurikeskuksessa klo 14-17. Lue lisää>>>
Oulun seudun mielenterveysseura
Makeaa asiaa –tempaus kaupungilla. tukihenkilöt jakavat tikkareita, joissa viestitään vapaaehtoistyön mahdollisuuksista ja toivotetaan hyvää mielenterveyspäivää.
Porin mielenterveysseura
Mielenterveysasiaa Tapsan tyylillä -tapahtuma Winnovassa (ent. Porin kauppaoppilaitos). Luennoitsijana terveyskeskuslääkäri Tapani Kiminkinen.
Rovaniemen seudun mielenterveysseura
Rovaseudun Mielenterveysteko -palkinnon jakaminen Vapaaehtoistyönkeskus Neuvokkaassa.
Vihdin seudun mielenterveysseura
Hyvän Mielen tapahtuma Nummelan seurakuntakeskuksessa.

