Tiedotteet
12.1.2012 12.04
Kriiseihin pitää saada ajoissa apua
Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marita Ruohosen mielestä perhesurmat osoittavat palvelujärjestelmämme heikon pisteen.
– Meillä on paljon erinomaista ammattitaitoa ja osaamista, mutta kaikki avun tarpeessa olevat eivät kuitenkaan saa tarvitsemaansa apua. Nyt tarvitaan tarkat selvitykset siitä, miten vaikeassa tilanteessa olevien perheiden hätä voidaan tunnistaa riittävän ajoissa ja tarjota heille heidän tarvitsema apu.Ruohonen muistuttaa, että jokaisen elämässä on lukemattomia kriisejä – pieniä ja suuria. Erosta, läheisen kuolemasta tai työpaikan menettämisestä voi kuitenkin selviytyä.
– Joskus kriisit ratkeavat ajan myötä, mutta on myös kriisejä, joista selviytyäkseen tarvitsee muiden ihmisten ja ammattilaisten tukea. Joillekin avun pyytäminen ja hakeminen on kuitenkin edelleen liian vaikeaa, eikä tieto tarjolla olevista palveluista ole kaikkien saatavilla.
Suurimmassa osassa viimeaikaisia perhesurmia surmien tekijänä on ollut isä. Ruohosen mielestä palvelujärjestelmäämme on tarkasteltava rehellisesti myös siltä kannalta, ovatko palvelut sellaisia, että vaikeuksissa ja kriiseissä oleva mies voi hakeutua avun piiriin.
– Saattaahan olla, että auttamispalvelut on rakennettu liikaa naisia varten. Palvelujärjestelmiä olisi syytä tuunata myös miesnäkökulmasta ja ennen kaikkea perhenäkökulmasta. Tällöin tarvitaan usein moniammatillista osaamista.
Apua Suomen Mielenterveysseurasta
Suomen Mielenterveysseura tarjoaa matalan kynnyksen apua vaikeuksista ja kriiseistä selviytymisen tueksi.Tukea saa Valtakunnallisesta kriisipuhelimesta, alueellisista kriisikeskuksista, Tukinet- Verkkokriisikeskuksesta, kuntoutus- ja vertaistukiryhmistä, Rikosuhripäivystyksestä ja vapaaehtoisilta koulutetuilta tukihenkilöiltä.
Tutustu Mielenterveysseuran tarjoamaan tukeen>>>
Lisätietoja
Suomen Mielenterveysseura, toiminnanjohtaja Marita Ruohonen
050 5677 526, marita.ruohonen(at)mielenterveysseura.fi

