Tekstin koko

Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa

Tiedotteet

27.9.2010 10.51

Tohtori Pentti Arajärvi Suomen Mielenterveysseuran puheenjohtajaksi

Suomen Mielenterveysseuran liittokokous valitsi 26.9.2010 oikeustieteen tohtori Pentti Arajärven liiton puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi.

Tohtori Arajärvi (s. 1948) korostaa mielenterveyden edistämisen merkitystä yhtenä tärkeimpänä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kysymyksenä ja näkee huolenpidon vanhenevasta väestöstä kunniakysymyksenä.

 

Arajärvi on huolissaan myös kansalaisten syrjäytymisestä. ”Syrjäytymistä syntyy erityisesti silloin, kun mielenterveyden järkkyminen, päihteiden väärinkäyttö ja lasten laiminlyöminen kohtaavat. Kaikkiin näihin vaikuttaminen, ehkäisevästi, jos mahdollista, on inhimillisesti ja taloudellisesti tehokasta ja tuottavaa.”

 

Tohtori Arajärvi on sosiaali- ja koulutusoikeuden professori Itä-Suomen yliopistossa ja Helsingin yliopiston sosiaalioikeuden dosentti. Hän on työskennellyt lukuisten hankkeiden selvitysmiehenä, tutkijana ja valiokuntaneuvoksena ja julkaissut useita kirjoja ja artikkeleita sekä toiminut monissa luottamustehtävissä. Arajärven väitöskirja käsitteli toimeentuloturvan oikeellisuutta.


Pentti Arajarvi pieni
Tohtori Pentti Arajärvi valittiin Suomen Mielenterveysseuran uudeksi puheenjohtajaksi 26.9.

 













Lisätietoja

Tarja Heiskanen

Viestintäjohtaja

gsm 040- 522 9744

etunimi.sukunimi(at)mielenterveysseura

 

 

 

 


Palaa otsikoihin



Tulosta tämä sivu
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä