Tekstin koko

Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa

Tiedotteet

2.12.2009 14.30

Tunnustus henkisen ensiavun uranuurtajalle Tarja Tuoviselle

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa on valinnut vuoden vapaaehtoiseksi pelastajaksi Kaakkois-Suomessa Kouvolan mielenterveysseuran Tarja Tuovisen.

”Tuovinen toimii henkisen tuen kouluttajana myös oman seuransa alueen ulkopuolella ja tekee Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaa tunnetuksi niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti”, todetaan perusteluissa.

                                                                                                

Suomen Mielenterveysseura on jäsen Valtakunnallisessa pelastuspalvelussa,  49 järjestön yhteenliittymässä Viranomaiset pyytävät siltä apua onnettomuus-, kriisi- tai etsintätilanteissa.

 

Mielenterveysseura vastaa palvelussa henkisestä huollosta, jossa huomioidaan niin kriisitilanteen uhrit ja heidän omaisensa kuin silminnäkijät ja pelastushenkilöstö. Toimintaa koordinoi SPR.

 

Aktiivisia toimijoita palkittiin marraskuussa Vapepan foorumissa Kuopiossa.

Kouvolan mielenterveysseuralla on ollut jo 15 vuotta 13 tukihenkilön joukko, jota koulutetaan ja harjoitetaan jatkuvasti.

 

Mielenterveysseuran jokaisella paikallisseuralla on mahdollisuus kouluttaa jäseniään pelastuspalvelun tarpeisiin ja laajentaa näin vapaaehtoistyön toimintamuotoja.

 

 Jarmo Vuorinen



Tuovinen pieni

Kuvassa vasemmalta palkittu Tarja Tuovinen, järjestöjohtaja Sinikka Kaakkuriniemi sekä Kouvolan mielenterveysseuran Ulla-Maija Tukiainen.


Palaa otsikoihin



Tulosta tämä sivu
Poutapilvi web design - P4