Tiedotteet
14.12.2011 10.35
Valtakunnallisesta kriisipuhelimesta apua yksinäisyyteen
Yksinäisyys on yleisin syy soittaa Mielenterveysseuran Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Yksinäisyys näkyi selvästi myös syksyn kriisipuheluissa. Soittajat kertoivat yksinäisyyden syiksi muun muassa ystävien puutteen ja fyysisen tai psyykkisen sairauden. Päivystäjät näkivät, että syynä oli näiden lisäksi myös sosiaalisten taitojen puute. Usein soittajien yksinäisyys oli jatkunut pitkään.
Joulua pidetään ja markkinoidaan juhlana, jolloin vietetään aikaa läheisten ja sukulaisten kesken. Tällöin yksinäiseksi itsensä tuntevan yksinäisyys korostuu entisestään.– Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter uskoo, että yksinäisyys näkyy myös kriisipuhelimessa joulun aikaan.
Syksyllä Liisa Saariston kanssa yksinäisyyden syistä, seurauksista ja hallintakeinoista kirjan toimittanut viestintäjohtaja Tarja Heiskanen toteaa joulun olevan yhteisölliseksi normitettu juhla.
– Joulun aikaan ladataan paljon odotuksia, myös siitä, miten joulua kuuluu viettää. Jo tämä voi luoda paineita ja vahvan kaipuun toisen ihmisen luo. Joulua pitäisi kuitenkin viettää monin tavoin, yksin, yhdessä tai olla kokonaan viettämättä.
Susanna Winter muistuttaa, että kriisipuhelimeen voivat soittaa kaikki kriisissä tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa elävät ihmiset.
Mielenterveysseuran kriisipuhelin vastaa myös jouluna
Mielenterveysseuran Valtakunnallisessa kriisipuhelimessa vastataan myös jouluna. Kriisipuhelimessa päivystävät ammattilaiset tai koulutetut vapaaehtoiset numerossa 010 195 202.
Normaalit päivystysajat:
maanantaista perjantaihin kello 9–06,
lauantaisin kello 15–06,
sunnuntaisin kello 15–22
Vuodenvaihteen juhlapyhien päivystysajat:
jouluaatto 24.12. kello 15–06,
joulupäivä 25.12. kello 15–22,
tapaninpäivä 26.12. kello 15–06
uudenvuoden aatto 31.12. kello 15–06,
uudenvuoden päivä 1.1. kello 15–22,
loppiainen 6.1. kello 15–06
Lisätietoja
Susanna Winter, Kriisipuhelintoiminnan päällikkö, gsm. 040 587 5197, etunimi.sukunimi@mielenterveysseura.fi
Arja Riipinen, Kriisityöntekijä (Tavoitettavissa joulupyhinä 24.–26.12. klo 15–21), gsm. 040 865 8628.
Tarja Heiskanen, Viestintäjohtaja, gsm. 040 522 9744, etunimi.sukunimi@mielenterveysseura.fi

