Tukihenkilö auttaa ja tukee
Haluatko auttaa ja tukea toisia?
Voitko sitoutua auttamaan ihmistä, joka tarvitsee pidempiaikaista apua ja
ohjausta vaikeassa elämäntilanteessa?
Mikäli toisten auttaminen on sinusta mielekästä ja sinulla on riittävästi
voimavaroja siihen, tukihenkilötoiminta voi olla sinun toimintamuotosi.
Tukihenkilöt voivat päivystää
kriisipuhelimessa tai netissä. He voivat toimia henkilötukisuhteessa tai ohjata
ryhmiä. Yksilötukisuhteessa tukihenkilöt voivat toimia lasten, nuorten,
aikuisten, vanhusten tai maahanmuuttajien tukena.
Tukihenkilötoiminnassa on mahdollista saada jatkokoulutusta muun muassa ryhmänohjaajaksi ja vapaaehtoistyön työnohjaajaksi.
Kuinka tukihenkilöksi pääsee?
Tukihenkilöt valitaan haastatteluiden perusteella. Tehtävään perehdyttämiseksi tukihenkilöille järjestetään 35 tuntia kestävä koulutus, jonka jälkeen he voivat toimia monipuolisissa tukihenkilötehtävissä.
Valittujen tulee olla vähintään 20-vuotiaita. Heillä tulee olla aikaa ja voimavaroja toimia toisten ihmisten auttajana. Vapaaehtoiset tukihenkilöt sitoutuvat noudattamaan tukihenkilötoiminnan eettisiä periaatteita, muun muassa salassapitovelvollisuus, sekä osallistumaan työnohjaukseen ja jatkokoulutukseen.
Tukihenkilötoiminnan eettiset periaatteet
Mitä henkilötukisuhde tarkoittaa?
Henkilötukisuhde solmitaan tilanteessa, jossa autettava tarvitsee pitkäkestoista apua ja tukea arkielämässään. Tuettavalta puuttuvat usein omat tukiverkostot tai ne ovat riittämättömiä.
Tukisuhde solmitaan avun
tarvitsijan ja tukihenkilön välille erillisellä sopimuksella. Tukihenkilö ottaa
huomioon tuettavan omat lähtökohdat ja tarpeet sekä pyrkii vahvistamaan hänen
omia selviytymiskeinojaan ja voimavarojaan. Tuen muotoina ovat keskustelu ja
konkreettisten asioiden hoitaminen tuettavan kanssa.
Lue tukihenkilöhaastattelu >>>
Lisätietoa
SOS-kriisikeskus, Helsinki
(09) 41350 510
sähköposti: sos-keskus(at)mielenterveysseura.fi
Paikalliset mielenterveysseurat ympäri Suomen, katso yhteystiedot täältä >>>

