Vapaaehtoistoiminnan muotoja
Paikalliset mielenterveysseurat toivottavat tervetulleeksi mukaan toimintaan kaikki, jotka haluavat toimia näiden asioiden eteenpäinviemiseksi omassa lähiyhteisössään.
Vapaaehtoistoiminta vahvistaa paikallisesti mielen hyvinvoinnin edellytyksiä, välittämistä kanssaihmisistä sekä mielenterveyttä tukevien kunnallisia päätöksiä omalla lähialueella.
Paikallisissa seuroissa tarvitaan
auttavia käsiä ja tukijoita sekä erilaista osaamista. Voit toimia niissä monin
eri tavoin ja löytää parhaiten sinulle sopivan toimintamuodon tai vaikkapa
ehdottaa itse uutta työtapaa tai ajankohtaista hanketta.
Paikallisessa seurassa olet osana rakentamassa vapaaehtoistyön keinoin ihmisten välistä turvaa ja luottamusta. Mielenterveysseura kouluttaa vapaaehtoiset tehtäväänsä ja pitää huolta heidän jaksamisestaan.
Miten vapaaehtoiset toimivat?
Paikallisseurojen vapaaehtoiset edistävät monin eri tavoin lähiympäristönsä mielenterveyttä. Vapaaehtoisena voit muun muassa toimia
- asumisen tukipalveluiden kehittäjänä
- mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnan tukijana
- puhelimen kriisipäivystäjänä
- henkilökohtaisena tukihenkilönä
- ryhmänohjaajana
- nettiauttajana tai
- kansalais- ja hyvinvointivastaavana.
Tapahtumat mielenterveyden edistämiseksi
Voit myös järjestää erilaisia mielenterveyttä edistäviä tapahtumia esimerkiksi
- toteuttaa kampanjan
- järjestää tapahtuman
- pystyttää näyttelyn
- avustaa toisten koordinoiman tapahtuman järjestämisessä
- sekä vaikuttaa paikalliseen päätöksentekoon.
Esimerkkejä paikallisyhdistysten järjestämästä toiminnasta ja tapahtumista:
- talkoot
- teemaretket
- myyjäiset
- keräykset
- kampanjat
- hyväntekeväisyystapahtumat
- ohjelmalliset iltamat
- konsertit ja messut
- lasten ja lapsiperheiden tapahtumat
- senioritapahtumat
- valokuvaus- tai kirjoituskilpailut
- päiväkotien kummitoiminta
- vapaaehtoistyöntekijöiden rengas
- Mielen kuntokoulu -luentosarja
- ikäihmisten liikuntapäivä
- päättäjiin vaikuttaminen
- luottamustehtävät hallituksessa
Jos haluat mukaan paikalliseen vapaaehtoistyöhön, ota yhteys lähimpään paikallisyhdistykseesi.

