Tekstin koko

Suurenna tekstikokoa Pienennä tekstikokoa

Yhteisvastuu nuorista - nuorten yksinäisyyden torjuminen

Kirkon Yhteisvastuukeräyksen 2011 teemana on ollut yhteisvastuu nuorista ja toiminnan tavoitteena on lasten ja nuorten yksinäisyyden torjuminen. Vuonna 2012 käynnistyvän yhteisvastuukeräyksen tuoton saajina ja toiminnan toteuttajina ovat: Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti ja Suomen Mielenterveysseura yhteistyössä seurakuntien kanssa. Yhteisvastuun kohderyhmänä ovat 13–20-vuotiaat lapset ja nuoret.


MIELENTERVEYSSEURAN TAVOITTEET NUORTEN YKSINÄISYYDEN TORJUMISEKSI


Yhä useammat nuoret kokevat yksinäisyyttä. Sosiaalisen tuen puute on nuorten syrjäytymisen, masennuksen, ongelmien syvenemisen ja niiden lisääntymisen riskitekijä. Mielenterveysseuran yhtenä painopisteenä lähivuosina ovat lapset ja nuoret.


Ammatillisesti ohjattu vertaistuki on osoittautunut sopivaksi tukimuodoksi hyvin monelle nuorelle.


Yksi Mielenterveysseuran toimintamuoto nuorten tukemiseen on vuodesta 2002 alkaen järjestetty Löydä oma tarinasi® -vertaistukitoiminta.


Tavoiteemme nuorten yksinäisyyden torjumiseksi ja heidän tukemiseksi on Löydä oma tarinasi® -ryhmien toteuttaminen eri puolilla Suomea.


Tavoitteena on vähentää lasten ja nuorten vaikeiden tilanteiden medikalisointia sekä tarjota matalan kynnyksen apua ja tukea nuorille varhaisen puuttumisen vaiheessa jotta syrjäytymistä, yksinäisyyttä ja masennusta voitaisiin ehkäistä. Tavoitteena on myös ryhmämuotoisen tuen mahdollistaminen yhä nuoremmille.


LÖYDÄ OMA TARINASI® -RYHMÄMALLI


Mielenterveysseuran Löydä oma tarinasi® on ammatillisesti ohjattua vertaistukitoimintaa jota sovelletaan eri-ikäisille sisältöä räätälöiden. Osallistujien yksilöllinen elämäntilanne, tuen tarve ja ajankohtaiset tavoitteet ja kysymykset huomioidaan. Vertaisuuteen ja voimavarakeskeisyyteen perustuvassa ryhmätoiminnassa käsitellään muun muassa itseen, elämäntilanteeseen, hyvinvointiin ja nuoruuteen liittyviä kysymyksiä ja haasteita. Osallistuminen mahdollistaa uusien näkökulmien, keinojen ja voimavarojen löytämisen.


Malli koostuu kymmenestä viikottaisesta tapaamisesta sekä seurantatapaamisesta joiden kesto on 2 tuntia/kerta. Ryhmät muodostetaan ikäryhmittäin ja niissä on 6-10 osallistujaa ja 2 ohjaajaa. Ryhmiin haetaan hakulomakkeen ja haastattelun kautta. Osallistuminen on maksutonta.


LÖYDÄ OMA TARINASI® -TOIMINNAN VALTAKUNNALLISTAMINEN


Tavoitteena on levittää toimintaa valtakunnallisesti eri puolille Suomea ja lisätä toimintaa pääkaupunkiseudulla. Yhteistyöpaikkakuntia joilla ryhmätoimintaa vuonna 2012 alkaen käynnistetään on tällä yhteensä 11: Helsinki, Turku, Kuopio, Oulu, Savonlinna, Mikkeli, Sastamala, Vihti, Rovaniemi, Kemi, Salo.  Edellä mainittujen paikkakuntien lisäksi voi toiminta ja yhteistyö käynnistyä muidenkin kriisikeskusten kanssa heidän toimintamahdollisuuksien mukaan.


PAIKKAKUNTAKOHTAISET RYHMÄT JA AIKATAULUT:


HELSINKI:

Esite Helsingin Löydä oma tarinasi vertaistukiryhmistä>>>

Kaikkiin ryhmiin on jatkuva haku ja niihin haetaan hakulomakkeella joka palautetaan osoitteeseen:
SOS-kriisikeskus/Varhaiskuntoutus, Maistraatinportti 4 A 4 krs, 00240 Helsinki


Löydä oma tarinasi vertaistukiryhmä 13 - 15-vuotiaille
Ryhmä alkaa tammikuussa 2012 ja kokoontuu maanantaisin yht. 10 kertaa + jatkotapaaminen. Ryhmä kokoontuu SOS-kriisikeskuksessa.
Hakulomake>>>

Löydä oma tarinasi -vertaistukiryhmä 16 - 18-vuotiaille
Ryhmä alkaa maaliskuussa ja kokoontuu keskiviikkoisin yhteensä 10 krt + jatkotapaaminen. Ryhmä kokoontuu SOS-kriisikeskuksessa.
Hakulomake>>>

Löydä oma tarinasi vertaistukiryhmä 18-20-vuotiaille
Ryhmä alkaa maaliskuussa 2012 ja kokoontuu 10 kertaa viikottain + jatkotapaaminen. Ryhmä kokoontuu Snellussa.
Hakulomake>>>

Löydä oma tarinasi vertaistukiryhmä 17-20-vuotiaille nuorille,
joilla on maahanmuuttajatausta

Ryhmä alkaa lokakuussa 2012 ja kokoontuu 10 kertaa viikottain + jatkotapaaminen. Ryhmä kokoontuu SOS-kriisikeskuksessa.
Esite>>>
Hakulomake>>>

OULU
:

Oulun kriisikeskus
Tuirantie 1, 90500 Oulu
www.oulunkriisikeskus.fi
Lisätiedot Löydä oma tarinasi ryhmästä:
ryhmänohjaaja, puh. 044 369 0100

Löydä oma tarinasi ryhmät Oulussa:

Ryhmä I: 17–20-vuotiaat
Ryhmä alkaa 7.2.2012
Ryhmä kokoontuu 11 krt, ti klo 16.30–18.30.

Esite Löydä oma tarinasi 17–20-vuotiaille>>>

Hakulomake 17–20-vuotiaille>>>


Ryhmä II: 13–16-vuotiaat
Ryhmä alkaa 14.3.2012
Ryhmä kokoontuu 11 krt, ke klo 17–19.
Esite Löydä oma tarinasi 13–16-vuotiaille>>>

Hakulomake 13–16-vuotiaille>>>


MIKKELI:
Mikkelin kriisikeskus
Porrassalmenkatu 23 A, 4. krs, 50100 Mikkeli.
mikkelinkriisikeskus.fi
Lisätiedot Löydä oma tarinasi ryhmästä: ryhmänohjaajalta, puh. 0400 922 310

Löydä oma tarinasi ryhmä Mikkelissä:

Ryhmä I: 16-20-vuotiaat
Ryhmä alkaa maaliskuussa 2012.
Ryhmä kokoontuu 11 krt.

esite 16-20-vuotiaat>>>

hakulomake 16-20-vuotiaat>>>


KUOPIO:
Kuopion kriisikeskus
Kuopion Kriisikeskus, Saastamoisenkatu 12, 70100 Kuopio.
kuopionkriisikeskus.fi
Lisätiedot Löydä oma tarinasi ryhmästä: ryhmänohjaajilta, puh. 050 5576 718 tai 050 5576 719.


Löydä oma tarinasi ryhmä Kuopiossa:

Ryhmä I: 16-20-vuotiaat
Ryhmä alkaa keväällä 2012.
Ryhmä kokoontuu 11 krt.

esite 16-20-vuotiaat>>>

hakulomake 16-20-vuotiaat>>>


TAMPERE
Tampereen Kriisikeskus Osviitta
Sorinkatu 4 c, 2.krs, 33100 Tampere
osviitta.fi
Lisätiedot Löydä oma tarinasi ryhmästä: puh. 0400 733 125 tai kristiina.mattsson(at)osviitta.fi

Löydä oma tarinasi ryhmä Tampereella:

Ryhmä I: 18-20-vuotiaat
Ryhmä alkaa syyskuussa 2012.
Ryhmä kokoontuu 11 krt.
esite 18-20-vuotiaat>>>

hakulomake 18-20-vuotiaat>>>


TURKU:
Turun kriisikeskus
Yliopistonkatu 12 a B, 6. krs, 20100 Turku
turunkriisikeskus.fi


Lisätiedot Löydä oma tarinasi ryhmästä:
ryhmänohjaajalta Minnalta, minna.myllymaki(at)turunkriisikeskus.fi tai gsm. 0400 186 916.


Löydä oma tarinasi ryhmä Turussa: 


Ryhmä I: 16-20-vuotiaat
Ryhmä alkaa keväällä 2012.
Ryhmä kokoontuu 11 krt.

esite 16-20-vuotiaat>>>

hakulomake 16-20-vuotiaat>>>


SAVONLINNA:
Savonlinnan Kriisikeskus
Olavinkatu 40 A 57130 Savonlinna.
www.savonlinnankriisikeskus.net 


Lisätiedot Löydä oma tarinasi ryhmästä: puh. 015-273 700 tai minna.raninen(at)spynet.fi

Löydä oma tarinasi ryhmä Savonlinnassa:

Ryhmä I: 13-15-vuotiaat
Ryhmä alkaa maaliskuussa 2012.
Ryhmä kokoontuu 11 krt.
esite 13-15-vuotiaille>>>

hakulomake 13-15-vuotiaille>>>


Ryhmä II: 13-15-vuotiaat
Ryhmä alkaa syksyllä 2012
ja kokoontuu 11 krt.
esite 13-15-vuotiaille>>>
hakulomake 13-15-vuotiaille>>>


LAHTI:
Lahden Seudun Kriisikeskus
Mariankatu 19 B 28, 15950 Lahti
lahdenkriisikeskus.fi

Lisätiedot Löydä oma tarinasi ryhmästä:
ryhmänohjaaja, toimisto(at)lahdenkriisikeskus.fi tai puh. (03) 877 660

Löydä oma tarinasi ryhmä Lahdessa:


Ryhmä I: 18–20-vuotiaat
Ryhmä alkaa maaliskuussa 2012.
Ryhmä kokoontuu viikottain yht 11 krt.
Esite 18–20-vuotiaat, Lahti>>>
Hakulomake 18–20-vuotiaat, Lahti>>>


SALO:
Salon kriisikeskus Etappi
Rummunlyöjänkatu 7 B, 24100 Salo.
Salon kriisikeskus>>>


Lisätiedot Löydä oma tarinasi ryhmästä:
ryhmänohjaaja, puh. 040-5348916, sari.makipaa(at)ssmts.fi
ryhmänohjaaja, puh. 040-7213476, paivi.harberg(at)ssmts.fi


Löydä oma tarinasi ryhmä Salossa:
Ryhmä I: 17–20-vuotiaat
Ryhmä alkaa syksyllä 2012
Ryhmä kokoontuu 11 krt.
Esite Löydä oma tarinasi 17–20-vuotiaille>>>

Hakulomake 17–20-vuotiaille>>


SASTAMALA

Vammala-Huittisten seudun Mielenterveysseura
Aarnontie 17 A 5, 38200 SASTAMALA
www.tukitalo.com


Lisätiedot Löydä oma tarinasi ryhmistä:
puh. 03-5120542 tai tarinani@tukitalo.com

Löydä oma tarinasi ryhmät Sastamalassa:

Ryhmä I: 18-20-vuotiaat
Ryhmä alkaa 7.6.2012
Ryhmä kokoontuu 11 krt, to klo 13.00–15.00.
Esite>>>
Hakulomake>>>

Ryhmä II: 15-16-vuotiaat
Ryhmä alkaa syksyllä.
Tarkemmat ajankohdat tarkentuvat
lähempänä ryhmän alkamista.
Esite>>>
Hakulomake>>>

___________________________

Yhteisvastuuvaroin toteutettavaa Löydä oma tarinasi -toimintaa koordinoidaan SOS-kriisikeskuksesta.

Lisätietoa:

Camilla Djupsund / Varhaiskuntoutus

puh: 040 354 8040 tai mail: camilla.djupsund(at)mielenterveysseura.fi


Tulosta tämä sivu

Nuori - älä jää yksin, tule vertaistukiryhmään! Lue lisää>>>

Ammattilainen - kerrothan nuorille Löydä oma tarinasi ryhmästä! Lue lisää>>>




Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä