Itsemurhien määrä kasvoi Suomessa – uusi itsemurhia ehkäisevä keskus suunnitteilla

Tänään julkaistun Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan itsemurhien määrä nousi Suomessa edellisestä vuodesta yli 50:llä ja oli yhteensä 787 vuonna 2016. Alle 25-vuotiaat tekivät 104 itsemurhaa. Suomen itsemurhaluvut ovat jo pitkään olleet yli EU:n keskitason ja korkeammat kuin muissa pohjoismaissa.

Suomen Mielenterveysseura perustaa ensi vuonna itsemurhien ehkäisykeskuksen, jos sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyy STEA:n (sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) avustusehdotuksen vuodelle 2018.

"Itsemurhien ehkäisykeskuksen tavoitteena on ehkäistä itsemurhia tarjoamalla tukea ja apua itsetuhoisuudesta kärsiville, itsemurhaa yrittäneille ja heidän läheisilleen sekä itsemurhan tehneiden omaisille. Tavoitteena on lisätä ihmisten tietoa siitä, miten toimia jos on huolissaan läheisestään ja rohkaista itsetuhoisista ajatuksista kärsiviä hakemaan apua", sanoo kriisikeskustoimintojen johtaja Outi Ruishalme Suomen Mielenterveysseurasta.

Itsemurhien ehkäisykeskuksen rahoitus mahdollistaa itsemurhaa yrittäneille suunnatun interventiomallin (LINITY) käytön jatkamisen Suomessa. Sveitsiläisissä tutkimuksissa se on vähentänyt uuden itsemurhayrityksen riskiä merkittävästi ja myös Suomessa on käynnissä tutkimus interventiosta. Itsemurhayrityksiä on arvioitu olevan noin kymmenkertainen määrä itsemurhiin verrattuna. Tarkkaa tilastoa ei yritysten määrästä ole, mutta itsemurhaa yrittää vuosittain tuhansia ihmisiä.

"Jokaisen tulee tietää miten toimia, jos epäilee läheisensä ajattelevan itsemurhaa. Itsemurha-ajatuksista voi suoraan kysyä ja varmistaa, että itsemurhaa ajatteleva saa varmasti apua. Nopeasti saatavilla olevat puhelin- ja verkkopalvelut ovat akuutissa tilanteessa arvokkaita. Niistä ohjataan tarvittaessa myös pitkäaikaisemman tuen ja hoidon piiriin."

Tutkimusten mukaan itsemurha traumatisoi lähipiirissä 6-10 henkilöä. Itsemurhien ehkäiseminen on suomalaisen mielenterveystyön yksi merkittävimpiä kysymyksiä.

"Itsemurhayritys on usein impulsiivinen teko, joka tehdään akuutissa kriisitilanteessa ja ilman harkintaa. Yrityksistä selviytyneet ovat usein kiitollisia, että heidän elämänsä ei päättynytkään."

Suomen Mielenterveysseura on esittänyt kansallista itsemurhien ehkäisyohjelmaa Suomeen. Ohjelman avulla itsemurhia voitaisiin tutkitusti vähentää huomattavasti. Esitykseen pääset tutustumaan tästä linkistä. Valtiovarainvaliokunta myönsi joulukuussa 300 000 euroa valtakunnallisen itsemurhien ehkäisyohjelman valmisteluun.

Takaisin

Yhteystiedot

Outi Ruishalme
Johtaja, kriisikeskustoiminnat
Kriisityö

+358 40 542 6164Maistraatinportti 4 A, 4. krs, 00240 Helsinki