Kaveritaidot

Ryhmään kuuluminen tukee lapsen mielenterveyttä. Hyvät vuorovaikutustaidot auttavat luomaan ystävyyssuhteita ja toimimaan yhdessä toisten kanssa.

Empatiaa oppimaan -oppitunti

TUNNIN ALOITUS

Opettaja kertoo tarinan:
Artulla on tulossa syntymäpäivät, joista hän on intoillut jo monta päivää. Kun kutsukortit on jaettu, Emil huomaa olevansa luokan ainoa poika, jota Arttu ei ole kutsunut juhliin. Miltä Emilistä tuntuu? Opettaja kertoo, että tällä oppitunnilla harjoitellaan empatian taitoja. Keskustellaan siitä, mitä empatia oppilaiden mielestä on, ja heijastetaan aloitusdia EMPATIA esille. Opettaja sanoo, että alun tarinaan palataan pian.

TYÖSKENTELY
Tavoite: ymmärtää, mitä on empatia ja harjoitella sen ilmaisemista
Tarvikkeet: alla olevat pienet tarinat paperilapuilla neljälle ryhmälle
Ensin keskustellaan opettajan johdolla siitä, millainen on hyvä, empaattinen kuuntelija. Kootaan yhdessä hyvän kuuntelijan muistilista (vrt. alla), jonka opettaja kirjaa ja joka jätetään luokan seinälle.

Opettaja jakaa oppilaat neljään ryhmään ja antaa kullekin ryhmälle toisen alla olevista tarinoista.
Opettaja heijastaa esille Tunteiden tuulimyllyn. Tehtävänä on pienryhmissä
1) nimetä tunteita, joita tarinan henkilö tilanteessa kokee ja
2) harjoitella ja näytellä tarina niin, että joku tai jotkut roolihenkilöt kohtelevat tarinan päähenkilöä empaattisesti.

Artulla on tulossa syntymäpäivät, joista hän on intoillut jo monta päivää. Kun kutsukortit on jaettu, Emil huomaa olevansa luokan ainoa poika, jota Arttu ei ole kutsunut juhliin.

Ella tekee matikankoetta. Hän huomaa, ettei aika millään riitä kaikkien laskujen laskemiseen. Ja juuri tästä kokeesta Ella oli päättänyt saada hyvän numeron! Ella palauttaa kokeen ja lähtee välitunnille allapäin.

Miten kuunnellaan toista empaattisesti?
• katsomalla silmiin
• keskittymällä kuuntelemaan
• yrittämällä ymmärtää, miltä toisesta tuntuu
• varmistamalla, että on ymmärtänyt asian ja tunteet oikein
• rohkaisemalla toista tekemällä lisäkysymyksiä