Hyvää mieltä yhdessä

Kouluilla on ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa oppilaidensa mielen hyvinvointiin. Mielenterveys on voimavara, jota kerätään ja käytetään läpi elämän. Lapsena rakennettu pohja mielenterveydelle kantaa yli haastavienkin elämäntilanteiden. Mielenterveyttä voidaan vahvistaa mielenterveystaitoja harjoittelemalla ja käyttämällä. Näitä taitoja voidaan opetella ja harjoitella päivittäin koulun arjessa.

Mielenterveystaidot alakouluun

Hyvää mieltä yhdessä -koulutus ja opetusaineisto

Olemme kehittäneet Mielenterveystaidot alakouluun –hankkeessa (2012-2014) opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella Hyvää mieltä yhdessä -opetusaineiston ja koulutuskokonaisuuden mielenterveyden edistämiseen.

Opetusaineisto on päivitetty vuonna 2016 voimaan astuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaiseksi ja siinä huomioidaan uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki sekä koulurauhan lakiuudistus. Opetusaineistoon kuuluvat Hyvää mieltä yhdessä -käsikirja alakoululaisen mielenterveyden edistämiseen, tunne- ja kaveritaitokortit, tunnepilvikortit, Eläinlasten elämää -pöytäteatterimateriaali sekä Onnellisten linnake -lautapeli. Aineiston saa osallistumalla koulutukseen. Käsikirja, tunne- ja kaveritaitokortit sekä pöytäteatterimateriaali ovat myös myytävänä kohdassa Materiaalit.

Miksi mielenterveyden edistäminen alakoulussa kannattaa? Mitä Hyvää mieltä yhdessä -koulutus ja -aineisto antavat alakoulun arkeen? Katso video!

Kehittämispäivä oppilashuoltoryhmille

Miten koulussanne on valmistauduttu uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain voimaanastumiseen? Hyvän mielen koulu -koulutuspäivässä

  • Vahvistetaan henkilökunnan mielenterveysosaamista.
  • Tarjotaan työkaluja kouluyhteisön mielenterveyden edistämiseen ja yhteisöllisen oppilashuollon toteuttamiseen.
  • Ideoidaan osallisuuden toteutumista oman koulun arjessa.
  • Kehitetään oppilashuoltoryhmän ja opettajien yhteistyötä.

Haluatko tietoa uusista materiaaleista ja koulutuksista?

Tilaa Lasten ja nuorten uutiskirje!


Vinkkejä vanhempainiltaan

Hyvinvointia ja vanhemmuutta vahvistava luokkailta on Lapsen ääni -hankkeessa kehitelty tilaisuus erityisesti viidesluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen. Luokkaillassa voidaan käsitellä laajan kouluterveys­tarkastuksen pohjalta syntynyttä luokkayhteenvetoa ja Mielenterveyden käsi -mallia.

Hyvää mieltä pelipaussista

Hyvää mieltä pelipaussista -kampanja on kymmenen päivän pituinen digipelipaasto, jonka tavoitteena on:

  • Tukea vanhemmuutta ja edistää lasten mielen hyvinvointia arjessa
  • Havahduttaa lapset huomaamaan, mitä kaikkea kivaa ja hyvää mieltä tuottavaa voidaan tehdä ilman pelikoneita ja muuta ruutuaikaa
  • Helpottaa vanhempien kasvatustyötä tarjoamalla mahdollisuus yhtä­aikaiseen pelipaussiin ja ruutuajan määrittelyyn lapsen koulu­kavereiden vanhempien kanssa
  • Herättää keskustelua pelikoneilla pelaamisen ja verkkoympäristöjen vaikutuksista lapsen hyvinvointiin ja jaksamiseen
  • Antaa mahdollisuuksia lokoisalle koko perheen yhdessäololle ja kohtaamisille.

Aineistoa pelipaussista vanhempainiltoihin ja opettajalle

  • Linkki Hyvää mieltä pelipaussista -videoon lähetetään Lasten ja nuorten uutiskirjeen mukana (ilmestyy neljästi vuodessa). Ryhdy tilaajaksi täyttämällä tilaajalomake! Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kertoo videolla, mitä vaikutusta pelaamisella on alakoululaisen hyvinvointiin ja jaksamiseen.
  • Kaksi sarjakuvaa tyhjillä puhekuplilla. Sarjakuva 1 avulla voi avata keskustelua pelaamisen rajoittamisesta ja sen aiheuttamista tunteista kotona. Sarjakuva 2 kuvaa tilannetta, jossa lapsi kokee jotain järkyttävää pelatessaan tai surffatessaan netissä.
  • Mielenterveyden käsi havainnollistaa arjen valintojen merkitystä jaksamiselle.
  • Hyvän mielen päiväkirja auttaa lasta keksimään hyvän mielen puuhaa yksin, kavereiden ja perheen kanssa.

Hyödyllisiä nettilinkkejä

Tietoa lasten pelaamisesta ja pelihaittojen ehkäisystä:

pelitaito.fi/vanhemmille
mediataitokoulu.fi
meku.fi
vastuuonminun.info

Yhteystiedot

Riikka Nurmi
Projektikoordinaattori
Lasten mielenterveyden edistäminen koulussa, Mielenterveyden edistämisen yksikkö

+358 40 678 7392Maistraatinportti 4 A, 7. krs, 00240 Helsinki