Unen laatu kohdalleen

Unen laadussa eli virkistävyydessä on myös eroja. Alla muutamia ohjeita, miten untaan voi parantaa niin, että nukkuu hyvin ja herää virkeänä.

  1. Rauhoittuminen ennen nukkumaan menoa. Tässä auttavat iltarutiinit. Vuoteeseen ei kannata mennä kiihtyneenä tai hermostuneena. Jos mieltä painavista asioista ei pääse eroon, yksi vaihtoehto on kirjoittaa ne lapulle, johon päättää palata vasta seuraavana päivänä.
  2. Sängyssä ei kannata käyttää kännykkää tai läppäriä.  Taustavaloilla toimivat laitteet lähettävät silmiin valon sinisiä aaltopituuksia, jotka viestivät aivoille, ettei vielä ole nukkuma-aika.
  3. Jos uni ei tule noin 15 minuutissa kannattaa nousta ylös vuoteesta ja tehdä jotain rauhoittavaa. Ei kuitenkaan kannata avata kännykkää, tietokonetta tai televisiota. Paluu vuoteeseen on hyvä tehdä vasta kun tuntee itsensä väsyneeksi.
  4. Nouseminen mahdollisimman säännölliseen aikaan, nukkumaanmenoajasta riippumatta.  Viikonloppuisin ei kannattaisi nukkua enempää kuin tuntia pidempään verrattuna arkipäiviin.
  5. Pitkiä päiväunia kannattaa välttää. Ne vaikeuttavat unen saantia iltaisin.

Takaisin unitehtaan etusivulle