Unirytmin häiriöitä

Vaikka unen tarvettaan ei juuri voi muokata, voi unirytmiin yleensä vaikuttaa. Siinä keskeistä on säännönmukaisuus: on paljon helpompi mennä sunnuntaina nukkumaan kymmeneltä illalla, jos ei ole samana päivänä nukkunut puolille päivin.

Vastaavasti heräämiset ovat vähemmän tuskallisia, jos niitä ennen on ehtinyt nukkua tarpeeksi. Kartoita siis ensin oma unen tarpeesi – kuinka pitkään nukut, jos sinun ei tarvitse herätä? Esimerkiksi 16-vuotiaallla tämä on yleensä jossain 6 tunnin 30 minuutin ja 9 tunnin30 minuutin välillä. Lisätietoja alla olevasta taulukosta.

Tästä voit sitten laskea heräämisaikasi perusteella sen, koska sinun täytyisi mennä nukkumaan: jos unentarpeesi on 9 tuntia ja herätys aamulla kello 7.00, vuoteeseen pitäisi mennä viimeistään 21.40 (nukahtaminen vie noin 20 minuuttia).

Rytmi tulisi myös pitää vakiona viikonlopuista tai myöhemmin alkavista koulupäivistä riippumatta. Ihanteellisesti eroa heräämis- ja nukkumaanmenoajoissa olisi enintään tunti arjen ja viikonlopun välillä.

Nukkumaanmenoaikaa ei myöskään kannata yrittää muuttaa yhdellä rysäyksellä, vaan esimerkiksi 5–10 minuuttia päivässä. Näin keskuskellosi pysyy mukana.

Yöunen pituus eri ikävuosina. Jos pituus ei mahdu ikäluokkasi vaihteluväliin, olisi tilannetta yleensä syytä korjata. (Huomaa, että tunnissa on 60 minuutta. 6,5 tuntia tarkoittaa siis 6 tuntia 30 minuuttia)

Ihmisen ikä (vuosissa)

Yöunen pituus (tunneissa), keskiarvo

Yöunen pituus (tunneissa), vaihteluväli

0,5

11,0

8,8 – 13,2

1

11,7

9,7 – 13,6

2

11,5

9,7 – 13,4

3

11,4

9,7 – 13,1

4

11,2

9,6 – 12,8

5

11,1

9,6 – 12,6

6

10,9

9,5 – 12,3

7

10,7

9,3 – 12,0

8

10,4

9,1 – 11,7

9

10,2

8,9 – 11,4

10

9,9

8,6 – 11,2

11

9,6

8,3 – 10,9

12

9,3

8,0 – 10,6

13

9,0

7,6 – 10,4

14

8,6

7,2 – 10,1

15

8,3

6,8 – 9,7

16

7,9

6,4 – 9,4

Vähitellen ja yksilöllisellä tahdilla ihmisen yöuni saavuttaa 16. ikävuoden jälkeen aikuisiän mukaisen pituutensa.

Aikuisena

7,5

6,0 – 9,0

Seuraavaksi: Unelle hyvä ympäristö

Takaisin unitehtaan etusivulle