Elämänhallinta

Käsityksiä oikeasta ja väärästä ajatellaan usein ihmisten ja yhteisöjen perustavina ominaisuuksina. Tutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei ihmisten kyky tunnistaa oikeaa ja väärää ole vakio vaan vaihtelee tilanteesta toiseen. Viimeaikainen tutkimus on antanut viitteitä siitä, että unen määrällä voi olla vaikutus moraaliimme: väsyneenä on vaikeampi kiinnostua asioiden eettisestä puolesta.

Yhdessä tutkimuksessa asiaa seurattiin Google-hakujen avulla.  Maanantaisin, jolloin ihmiset ovat tutkitusti väsyneimpiä, Googlesta haettiin vähemmän etiikkaan liittyviä asioita.

Myös laboratoriokoe, jossa väsyneet koehenkilöt tunnistivat eettisiä ongelmia levänneitä heikommin ja päiväkirjakoe, jossa ihmiset arvoivat omaa moraalista havaintokykyään nukkumiensa yöunien pohjalta antoivat vastaavia tuloksia.

Tuloksia voi pitää vasta alustavina, mutta ainakin niiden perusteella näyttää siltä, että jos haluaa tehdä oikein, on se helpompaa hyvin levänneenä.

Seuraavaksi: CASE: Väsynyt huijaa helpommin

Takaisin unitehtaan etusivulle