Selkounet

Vilkeunen eli REM-unen aikana on mahdollista päästä selkounitilaan (englanniksi lucid dreaming).

Tämä tarkoittaa unta, jota voi ohjailla oman tahtonsa mukaan. Selkounessa voikin tehdä mitä vain: vaikkapa lentää yksisarvisella New Yorkin pilvenpiirtäjien yllä tai harjoitella maratonia varten.

Selkouneksimista voi harjoitella muutamalla yksinkertaisella keinolla. Helpointa on aloittaa ajattelemalla illalla sitä asiaa, mistä haluaa uneksia. Hyvällä tuurilla jo tämä riittää, mutta myös unipäiväkirjan pitäminen voi tukea selkounien opettelua: tarkastelemalla millaisia unesi ovat, tunnistat unen helpommin sitä nähdessäsi. Tämä auttaa ohjailemaan unien tapahtumia.  

Selkounia voi yrittää harjoitella myös löytämällä oman vilkeunihetkensä. Jos tiedossa ei ole aikaista herätystä, voi kokeilla herätyskellon asettamista soimaan noin neljän tunnin päähän nukahtamisesta. Tuolloin uni on todennäköisesti vilkeunivaiheessa.

Herättyäsi kesken unesi voit muistuttaa itseäsi selkounitavoitteestasi ja yrittää nukahtaa uudestaan niiden saavuttamiseksi.

Seuraavaksi: Unien merkitykset

Takaisin unitehtaan etusivulle