Terveys

Ylipainolla ja riittämättömällä unella on biologinen yhteys toisiinsa. Useita tutkimuksia yhteen vetänyt analyysi osoitti, että unen vähäisyys ja ylipaino liittyvät toisiinsa erityisesti lasten ja nuorten kohdalla. Tulokset olivat selvimpiä nuorimmissa ikäryhmissä.

Tarkkaa mekanismia, jolla uni vaikuttaa painoon, ei tiedetä. Yleisin hypoteesi on, että väsyneenä nälän tunne kehittyy nopeammin ja koskee erityisesti korkean kaloripitoisuuden ruokia.

Toinen teoria arvioi vähäisen unen aiheuttaman väsymyksen vähentävän liikuntaa ja kalorien kulutusta.

Tyypillisiä univajeen oireita ovat esimerkiksi kohonnut verenpaine, aikuistyypin diabeteksen riskin kasvaminen, kipu eri puolilla kehoa,  häiriöt aineenvaihdunnassa, alttius flunssaan, ja liikuntasuoritusten jälkeiset palautumisongelmat.

Lisäksi riittämätön tai väärin ajoitettu uni voi aiheuttaa myös psyykkisiä oireita tai ongelmia.

Masennuksen ja unen välinen yhteys liikkuu molempiin suuntiin: masentuneena on vaikea nukkua, ja väsyneenä masentuu helpommin.

Riittävä uni suojelee mielialaa väsymyksen aiheuttamalta alakuloisuudelta ja ahdistukselta, mutta aina ei nukkuminen ole tietenkään helppoa.

Seuraavaksi: Selkounet

Takaisin unitehtaan etusivulle