Lasten ja nuorten yksinäisyys

Jokainen meistä kaipaa hyväksytyksi tulemisen ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kasvaakseen ihmisenä eheäksi ihminen tarvitsee psyykkistä ja fyysistä läheisyyttä. Yksikin läheinen ystävä auttaa suojaamaan nuorta tai lasta. Toisaalta hän tarvitsee myös yksin oloa kehittyäkseen itsenäiseksi ja henkisesti vahvaksi ihmiseksi. Yksinäisyys onkin tärkeä erottaa yksin olosta: yksinäisyys on aina ei-toivottu ja satuttava tunne toisin kuin yksin olo, jota jokainen joskus tarvitsee. Ohimeneviä yksinäisyyden tunteita on kuitenkin jokaisella. Yksinäisyys voi olla tilapäistä tai pitkäaikaista.

Yksinäisyys on monen lapsen ja nuoren elämänlaatua heikentävä kipeä tunne.  Tutkimusten mukaan joka viides lapsi tai nuori kärsii vakavasta yksinäisyydestä. Yksinäisyys alentaa itseluottamusta ja lisää riskiä muun muassa tunne-elämän ongelmiin, kuten masennukseen ja ahdistukseen sekä käytöksen häiriöihin. Lapsuudessa koettu pitkäaikainen yksinäisyys jatkuu usein myös nuoruudessa, mikä on suuri syrjäytymisriski.

Yksinäisyys voi olla sosiaalista tai emotionaalista. Sosiaalisesti yksinäisellä ei ole ympärillään sosiaalista verkostoa tai hän kokee, ettei kuulu joukkoon. On kuitenkin tärkeä muistaa, että yksinäisyys on subjektiivinen tunne, ja itsensä voi kokea yksinäiseksi myös ryhmässä. Erityisesti pojat kärsivät emotionaalisesta yksinäisyydestä, jolloin lapselta tai nuorelta puuttuu sydänystävä, jonka kanssa jakaa iloja, suruja ja huolenaiheita.

Mistä yksinäisyys johtuu?

Yksinäisyyden taustalla voi olla sekä sisäisiä että ulkoisia syitä. Sisäisiä tekijöitä ovat esimerkiksi persoonallisuuden piirteet. Temperamentiltaan ujon tai aggressiivisen voi olla vaikeaa tutustua muihin ja päästä mukaan ryhmään.  Torjutuksi tuleminen voi johtua yhtä lailla myös esimerkiksi fyysisestä vammasta tai erilaisuudesta. Usein myös sosiaalisten taitojen puutteellisuus vaikeuttaa tutustumista ja ystävyyssuhteiden solmimista. Ulkoisia tekijöitä voivat olla esimerkiksi elämäntilanteen muutokset kuten koulun vaihtaminen, muutto uudelle paikkakunnalle tai ryhmän (harrastusporukka, koululuokka) dynamiikka.

Mikä avuksi?

Tutkimusten mukaan ne lapset ja nuoret, joiden perheissä keskustellaan paljon, kokevat vähemmän sosiaalista ja emotionaalista yksinäisyyttä sekä yleistä sosiaalista ahdistuneisuutta. Turvallinen aikuinen, kenelle jutella, voi löytyä nuoren turvaverkosta myös koulusta, harrastuksista, asuinpiiristä tai lähisukulaisista.

Aikuisen on mahdollista helpottaa ja vähentää nuoren tai lapsen kokemaa yksinäisyyttä monin eri tavoin:

1. Yksinäisyys on usein niin satuttava tunne, että siitä voi olla vaikea kertoa. Ota asia puheeksi hienovaraisesti.

2. Kannusta lasta tai nuorta ja auta näkemään hänen hyvät piirteensä. Muista kertoa, että yksinäisyys ei ole hänen vikansa. Välitä toivoa siitä, että tilanne tulee muuttumaan.

3. Koulussa opettajan olisi hyvä käyttää opetusmenetelmiä, jotka helpottavat toisiin tutustumista ja rohkaisevat toimimaan kaikkien kanssa.

4. Harjoitelkaa yhdessä sosiaalisia taitoja ja toisiin tutustumista niin koulussa kuin kotona. Pohtikaa esimerkiksi tapoja, miten ja missä tutustua toisiin ja miten aloittaa keskustelu.

5. Keskustelkaa esimerkiksi koululuokassa yhdessä yksinäisyydestä. Miltä tuntuisi jäädä ryhmän ulkopuolelle ja olla yksinäinen ja torjuttu. Mitä silloin haluaisi muiden tekevän?

Takaisin artikkeliin vuorovaikutus ja käyttäytyminen