Some-vinkit kasvattajalle

Lapsen ja nuoren kanssa kannattaa jutella niistä periaatteista, jotka helpottavat turvallista läsnäoloa sosiaalisessa mediassa. Eurooppalaisen lasten ja nuorten netinkäytön tutkimuksen mukaan jo 4-6 vuotiaista yli puolet käyttää nettiä. Kun ikää tulee lisää, myös sosiaalisen median käyttö monipuolistuu ja sen turvalliseen käyttöön on hyvä palata aina säännöllisin väliajoin. Alla muutama vinkki, joista lähteä liikkeelle.

  1. Juttele lapsen tai nuoren kanssa siitä, mitä sisältöjä hän käyttää netistä. Voi olla että hän jossain vaiheessa päätyy myös sivuille, joilla on lapsille sopimatonta materiaalia (nettiporno, väkivaltavideot), ja on jo etukäteen hyvä tietää, että kaikesta mikä hämmentää ja pelottaa voi puhua aikuisen kanssa.
  2. Monet lapset ja nuoret kommunikoivat netissä nettituttujen kanssa, joita he eivät ennestään tunne. On hyvä pohtia yhdessä sitä, että kaikki nettitutut eivät välttämättä ole sitä, mitä he sanovat olevansa. Määritelkää yhdessä säännöt voiko tuntemattomien kanssa keskustella ja missä menevät lapsen ja nuoren omat rajat netin kautta tapahtuvassa kanssakäymisessä. Erityisesti tapaamisehdotuksista on hyvä puhua heti luotettavan aikuisen kanssa.
  3. Suurin osa lapsista ja nuorista seuraa netistä videoita, pelaa, etsii tietoa tai viihdykettä, mutta noin puolet myös tuottaa sisältöä. Sisältö voi olla blogeja, statuspäivityksiä, kuvia tai videoita. Jutelkaa siitä, miten avointa sisältö on muille, onko se julkista vai kavereille tarkoitettua, ja miten se saattaa herättää myös asiatonta kommentointia.
  4. Keskustelufoorumeille osallistuminen on myös lapsilla ja nuorilla yleistä, mutta heidän on hyvä tietää, että heidän kirjoituksensa ovat näkyvillä kaikille jos foorumi on avoin. Sekä suljetuilla että avoimilla foorumeilla on hyvä välttää kaikkien sellaisten tietojen antamista, jotka voisivat johtaa lapsen tai nuoren tunnistamiseen.
  5. Jokaisen lapsen ja nuoren on hyvä tietää mitä on nettikiusaaminen ja miten siihen kannattaa reagoida. Nettikiusaamista ovat pilkkaavat ja uhkaavat viestit, juorujen ja henkilökohtaisten tietojen välittäminen, manipuloitujen valokuvien ja videoiden välittäminen, toisen nimellä esiintyminen ja ryhmän ulkopuolelle sulkeminen. Nettikiusaamiseen tulisi puuttua samalla tavoin kuin muuhunkin kiusaamiseen ja jokaisen tehtävä on auttaa sen kohteeksi joutunutta.
  6. Internetillä on pitkä muisti. Lapset ja nuoret elävät enemmän nykyhetkessä, mutta heidänkin on hyvä tiedostaa, että he eivät välttämättä pysty poistamaan nettiin tuottamaansa sisältöä myöhemmin, vaikka niin haluaisivat tehdä.
  7. Yhteisten sääntöjen luominen sisällön luomisessa on tärkeää, voitte esimerkiksi keskustella siitä voitko vanhemman tai kasvattajan asemassa tehdä lastasi koskevia päivityksiä nettiin, pitäisikö aina kysyä lupa? Entä jos lapsesi tekee sinua tai ystäviäsi koskevia päivityksiä?
  8. Kaikki mitä netistä löytyy ei aina pidä paikkaansa. Jutelkaa myös mediakritiikistä ja siitä, että luotettavaa tietoa on joskus vaikea löytää. Miten tunnistaa luotettavat tiedon lähteet?

Takaisin artikkeliin netti ja pelaaminen