Kirja kirjalta euroja lasten ja nuorten mielenterveystyöhön

Uutiset

Suomalaisen kirjakaupan asiakkaat valitsivat lahjoituskohteeksi lasten ja nuorten mielenterveystyön. Jokaisesta 1.11. – 9.12. aikana myydystä Otavan lasten ja nuorten kirjasta lahjoitetaan yksi euro Suomen Mielenterveysseuralle.

– Olemme todella kiitollisia tästä kädenojennuksesta. Äänestyksen tulos kertoo meille siitä, että ihmiset kokevat lasten ja nuorten mielenterveystyön tukemisen yhä tärkeämmäksi. Kirjat, tarinat ja lukeminen jo sinälläänkin vahvistavat lapsen mieltä itsetuntemuksen ja mielikuvituksen rakentuessa. Myös yhteiset lukuhetket vanhempien kanssa voivat olla lämpimiä kohtaamisia ja keskusteluhetkiä usein kiireisen arjen keskelle, Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi sanoo.

Jotta jokainen nuori tulisi kohdatuksi

Kertyvät lahjoitusvarat käytetään tällä kertaa nuorten chat-palvelun hyväksi. Suomen Mielenterveysseuran koordinoima Sekasin-chat luo toivoa jokaiselle nuorelle.

– Eniten otetaan yhteyttä ahdistuksen ja ihmissuhdeongelmien takia. Monet nuoret kokevat myös itsensä yksinäiseksi. Sekasin-chatista tukea saa ilman diagnoosia ja nimettömänä, verkkokriisityön päällikkö Satu Sutelainen kertoo.

Chattiin yritetään otetaan yhteyttä kuukausittain keskimäärin 10 000 kertaa, joista 1500–2000 pääsee läpi. Jonotusaika on tällä hetkellä 1 tunti 40 minuuttia. Chattiin tarvitaan lisää vastaajia. Vastaajien rekrytoimiseen, kouluttamiseen ja tukemiseen työssä pitää löytyä lisää resursseja.

– Yksikään nuori ei saa jäädä ongelmiensa kanssa yksin.

Suomen Mielenterveysseura tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. Mielenterveysseura puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Seura koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. Tue Mielenterveysseuran tärkeää työtä ja lahjoita!

 

Takaisin

Yhteystiedot

Sari Aalto-Matturi
Toiminnanjohtaja

+358 400 508 234Maistraatinportti 4 A, 7. krs, 00240 Helsinki

Satu Sutelainen
Verkkokriisityön päällikkö

09 41350 510Maistraatinportti 4 A, 4. krs, 00240 Helsinki