Kriisipuhelimessa vastattiin viime vuonna ennätysmäärään puheluja

Uutiset

Valtakunnallisessa kriisipuhelimessa vastattiin vuonna 2018 yhteensä 54 556 puheluun. Tämä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Erityisesti itsetuhoisuuteen liittyvissä asioissa Kriisipuhelimeen otetaan yhä useammin yhteyttä.

Mielenterveysseuran Itsemurhien ehkäisykeskuksen syksyllä järjestämä Mitä kuuluu -kampanja rohkaisi kysymään ja kertomaan itsetuhoisista ajatuksista. Kampanjan seurauksena itsetuhoisuudesta puhuttiin entistä enemmän myös Kriisipuhelimessa.

”Viime vuonna käytiin jo yli 3100 keskustelua itsetuhoisuuteen liittyvistä teemoista. Erityisesti itsemurhaa yrittäneet soittavat aiempaa useammin Kriisipuhelimeen. Tämän vuosikymmenen alussa itsetuhoisuutta käsitteleviä puheluita tuli keskimäärin kaksi vuorokaudessa, mutta määrä on pitkään noussut ja viime vuonna niitä tuli keskimäärin yhdeksän vuorokaudessa”, sanoo kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter Mielenterveysseurasta.

Yleisimmät keskustelunaiheet Kriisipuhelimessa ovat ihmissuhdeongelmat, etenkin pari/perheongelmat, sekä ahdistuneisuus.

”Lähes poikkeuksetta ihmiset kokevat, että keskustelu Kriisipuhelimessa auttaa. Saimme viime vuonna yli 16 000 palautetta, joista yli 95 prosenttia oli kiittävää.”

Kriisipuhelimessa päivystää kriisityön ammattilaisia ja koulutettuja vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset vastasivat viime vuonna 55 prosenttiin puheluista eli yhteensä 29 719 soittoon. Kriisipuhelimen suomenkielisen ja arabiankielisen linjan tilastokoosteeseen pääset tutustumaan tästä linkistä. Myöhemmin keväällä avautuu ruotsinkielinen linja.

Kriisipuhelin suomen kielellä

  • Numero 010 195 202, auki vuoden jokainen päivä ja yö
  • Avoinna arkisin klo 9.00–07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00
  • ​Verkkosivut: www.mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

Kriisipuhelin arabian kielellä. Soittaa voi myös englanniksi.

  • Numero 040 195 8202
  • Avoinna arkisin: ma-ti klo 11-15, ke klo 13-16 ja 18-21, to klo 10-15.
  • Soittaa voi myös Whatsappin ja Viberin välityksellä.
  • Arabiankieliset verkkosivut: www.mielenterveysseura.fi/azma

 

Takaisin

Yhteystiedot

Susanna Winter
Kriisipuhelintoiminnan päällikkö

09 41350 510Maistraatinportti 4 A, 4. krs, 00240 Helsinki