Kymmenen vinkkiä lomastressin välttämiseksi

Uutiset

Kesäloman tarkoitus on ladata akkuja, rentoutua ja kääntää suorituspyörä nollille. Lomaan kohdistuukin paljon toiveita, haaveita, ja odotuksia. Miten lomastressiä voi välttää?

Lomalla voi ottaa lokoisasti. Kuva Nicole Harrington / Unsplash
Lomalla voi ottaa rennosti.  Kuva: Nicole Harrington / Unsplash

Kun omat lomatoiveet toteutuvat, töihin voi palata virkeänä ja mieli levänneenä. Joskus loma voi kuitenkin olla sarja pettymyksiä, ja sen sijaan, että stressikäyrä laskisi, se voikin kohota. Pahimmillaan loma voi kääntyä vastakohdakseen – paineiden kuormittamaksi suorittamiseksi.

Miten pahimpia lomastressin karikoita voi välttää?

1. Laiskottele hyvillä mielin.
Anna mielesi levätä ja rentoudu, olipa se sitten lempikirjaasi syventymistä, riippumatossa loikoilua, puutarhatöitä tai pieniä remonttihommia. Älä kiirehdi. Velvollisuudet ehtii hoitaa myöhemminkin. Lomaa ei ole tosiaankaan tarkoitettu työsähköpostien availuun tai keskeneräisten työprojektien hoitamiseen.

2. Järjestä itsellesi aikaa.
Aina ei kaikkea tarvitse tehdä yhdessä. Yritä antaa itsellesi omaa aikaa. Jos sen järjestäminen tuottaa päänvaivaa, voit esimerkiksi kokeilla tehdä itsellesi kalenterivarauksia omaa aikaa varten, ja toimia sen mukaisesti.

3. Tee sellaisia asioita, mistä pidät.
Tee ensin lista lempiasioistasi. Poimi sitten niistä yksi toisensa jälkeen toteutettavaksi, esimerkiksi yksi asia kullekin päivälle.

4. Ota muut huomioon.
Jos lomailet perheen tai ystävien kanssa, kompromissit ovat tarpeen. Yhden pillin mukaan ei vain voi viheltää koko lomaa.

5. Älä vertaile.
Jokainen lomailee omalla tavallaan, miksi siis vertailisit itseäsi muihin?

6. Vältä suorittamista.
Vietä lokoisaa lomaa, älä tee siitä suoritusten sarjaa. Jos huomaat suorittavasi, päätä muuttaa kurssia saman tien.

7. Vaihda maisemaa.
Pari viikkoa ulkomailla tai mökillä järven rannalla vie ajatuksesi tehokkaasti pois työstä ja arjen rutiineista.

8. Liiku mieli hyväksi.
Loma on mitä parasta aikaa rentouttavaan ulkoiluun tai hikisiin sporttispurtteihin. Liiku tavalla, joka tuo sinulle iloa, mutta muista antaa kropallesi myös palautumisaikaa.

9. Viihdy luonnon helmassa ja ulkoile.
Nauti kesäisestä luonnosta kaikilla aisteillasi. Lähde saaristoretkelle, päiväretkelle metsään, päivän pyöräretkelle tai kuuntele aaltoja aurinkoisella hiekkarannalla.

10. Kokeile jotain uutta.
Poikkea rutiineista kokeilemalla jotain, mistä olet ehkä jo kauemmin haaveillut. Yhtä lailla voit kokeilla spontaanisti mukavaa päähänpistoa: olethan lomalla!

Lue lisää

Takaisin