Hyvinvoivassa koulussa opitaan keskustelutaitoja ja kohdataan aidosti

Opettajien, kouluhenkilökunnan ja oppilaiden vuorovaikutuksella on suuri merkitys niin oppimiselle kuin hyvinvoinnille. Parhaimmillaan pienetkin kohtaamiset koulussa vaikuttavat myönteisesti kaikkien elämään.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreimman kouluterveyskyselyn mukaan lapset ja nuoret kaipaavat koulusta apua ja tukea hyvinvointiin. Kyselyyn vastanneista alakoulun 4.–5. luokkalaisista noin puolet kokee, että koulussa on mahdollisuus keskustella mieltä painavista asioista: 28 prosenttia vastanneista ei tiedä, onko mahdollisuutta ja 22 prosenttia kokee, ettei mahdollisuutta keskusteluun ole. Terveyskyselyn perusteella nuorten tilanne on myönteisempi. Kyselyyn vastanneista nuorista suurin osa – yli 80 prosenttia – kertoo saavansa tarvittaessa apua opettajalta.   

Samaan aikaan opettajien työoloihin liittyvät kyselyt viestivät opettajien kuormittumisesta. Esimerkiksi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n viimeisimmän työolobarometrin mukaan opettajien työmäärä on kasvanut. Toisaalta työyhteisön ryhmätyöskentely sekä avun ja tuen saaminen on hieman parantunut.

Perheterapeutti ja lasten psykoterapeutti Pekka Holm kouluttaa ja konsultoi psykoterapeutteja, työnohjaajia, konsultteja, esimiehiä ja työyhteisöjä. Holm soveltaa työssään dialogisuuden ideaa.

Koulu on lapsen hyvinvoinnin ja mielenterveyden kannalta keskeinen paikka. Elämän sujuminen koulussa voi olla iso tekijä lapsen kannalta. Ikävimmillään jos lapsi saa koulussa henkisesti tai fyysisesti turpaan, voi hyvinvointi vähentyä, terapeutti Pekka Holm kiteyttää.

Muutamakin minuutti rupattelua voi riittää

Dialogisuudella on keskeinen merkitys sekä opettajien että oppilaiden hyvinvoinnin tukemisessa.

– Ihminen on vastavuoroisessa suhteessa toisiin. Jos hän ei saa omalle toiminnalleen vastausta, mielenterveys voi järkkyä, painottaa terapeutti Pekka Holm. 

Käytännössä dialogisuus ja kohtaaminen tarkoittavat elävänä olemista. Tällä Holm tarkoittaa läsnäoloa ja olemassa olevaan ympäristöön vastaamista eli ihmisten keskinäistä kohtaamista.

– Meidän ammattilaisten tulee olla huolellisia ja pysyä elävinä näissä kohtaamisissa. Opettajat tietävät, ettei oppitunti mene niin kuin oppikirjassa sanotaan, Holm muistuttaa.

Dialogisuuteen kuuluu erilaisuuden huomioiminen. Koulumaailmassa se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vanhemmat ja opettajat voivat olla samalla puolella erilaisista näkemyksistä huolimatta. Opettajienkaan ei tarvitse mukautua samanlaiseen muottiin, vaikka koulun yhteiset pelisäännöt ovat samat.

– Lapsille tekisi hyvää nähdä, että maailmassa kaikki aikuiset eivät toimi samalla tavalla – mutta voivat eroistaan huolimatta olla samalla puolella. Isät ja äiditkin ovat erilaisia, Holm painottaa.

Suomen Mielenterveysseuran edistämisen yksikön johtaja Marjo Hannukkala ja lasten ja nuorten mielenterveystyön asiantuntija Anniina Pesonen ovat molemmat aiemmin työskennelleet opettajina. Marjo Hannukkala kiinnostui aikoinaan aineenopettajan työssään vuorovaikutustaitojen kehittämisestä. Nyt Marjo Hannukkala on tehnyt jo lähes viidentoista vuoden ajan uraa uurtavaa koulutus- ja vaikuttamistyötä, jotta mielenterveydestä on opittu puhumaan kouluissa myönteisenä voimavarana. Hän on myös ollut mukana vaikuttamassa siihen, että mielenterveystaidot ovat tulleet osaksi suomalaista perusopetussuunnitelmaa.

Anniina Pesonen koki opettajana vuorovaikutuksen arvokkaimpana tekijänä niin oppilaiden kuin opettajien hyvinvoinnin kannalta.

– Tietoinen panostaminen ja ajan antaminen vuorovaikutukselle on tärkeää. Kuulumisten vaihto viikonlopun jälkeen on jo arvokas rutiini koulun arjessa. Kun lapset saavat kertoa omista tekemisistään, heidät huomioidaan ja he oppivat kuuntelemisen, keskustelemisen, oman vuoron odottamisen ja lisäkysymysten esittämisen taitoja.

– Kun juttutuokioista tulee tapa, lapset alkavat odottaa niitä. Poikkeuspäivän sattuessa he kysyvät jo helposti, eikö tänään jaetakaan kuulumisia, Pesonen havainnollistaa.

Yläkoulussa ajan löytäminen voi olla haastavampaa. Luokanohjaajat tapaavat oppilaitaan harvemmin kuin alakoulussa. Keskustelun ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla pitkäkestoista. Pysähtyminen minuutiksikin nuoren kanssa voi riittää rikkomaan hektisyyttä ja ehkäistä iltapäivän levottomuutta tai konflikteja.

– Hyvä hetki voi olla esimerkiksi silloin, kun nuori tulee opetustilaan. Pienikin ele, vaikka toivottaminen tervetulleeksi, voi olla todella tärkeä. Nuori voi ajatella, että hei: minä olen täällä toivottu, kuulun tänne ja tähän ryhmään.

– Oppitunnit voivat edetä sujuvammin, kun kohtaamishetkien myötä nuoren ja opettajan välille syntyy luottamusta ja keskinäistä arvostusta. Nuoret kaipaavat aikuisten läsnäoloa, jotta he voivat tuntea tulevansa kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään sekä kokea olonsa merkityksellisiksi, sanoo Marjo Hannukkala.

Joskus viikonloppukuulumisissa voi nousta esiin myös ikäviä tapahtumia, kuten huolia läheisen sairastumisesta tai lemmikin menetyksestä.

Lapset osoittavat yleensä luontaisesti empatiaa toisilleen ja nämä hetket ovat myös paikkoja harjoitella sitä. Yhdessä voidaan osoittaa myötätuntoa ja ottaa osaa menetykseen. Jaetaan surua ja sitä, miltä se tuntuu, asiantuntija Anniina Pesonen pohtii.

– Opettajan ei myöskään aina tarvitse tietää, mitä sanoa tai miten toimia. Monesti riittää, että on läsnä ja kuuntelee. Sekin voi joskus auttaa, että toistaa kuulemansa, sanoittaa toisen huolen ja osoittaa ymmärtävänsä, Pesonen tiivistää.

Oleellista kouluympäristön dialogisuuden kehittämisessä on konfliktiasioiden hoitaminen.

Vuorovaikutukseen kuuluvat myös ristiriitatilanteet ja niiden ratkominen. Jos lapsi on toistuvasti ristiriitatilanteissa, voi pettymys ja turhautuminen nousta päällimmäisiksi tunteiksi selvittelytilanteissa. Myönteinen palaute voi vahvistaa itsetuntoa ja motivoida toimimaan eri tavalla.

– Keskustelun lopussa opettaja voi antaa osapuolille palautetta onnistumisesta, esimerkiksi jos lapsi osasi hienosti kuunnella toista osapuolta, tulla vastaan ja ymmärtää toisen näkökulmaa. Lapsi saisi lähteä tilanteesta tuntien onnistumisen kokemusta, Pesonen kertoo.

Kodin ja koulun välisestä vuorovaikutuksesta helpotusta lapsen arkeen

Kodilla on merkittävä rooli vuorovaikutuksen rakentumisessa. Huoltajien kiinnostus lapsen ja nuoren asioihin on ensiarvoisen tärkeää. Kuulumisten kysyminen, jakaminen ja niistä keskustelu onkin tärkeä osa jokaisen kodin arkea. Perheestä riippuen hyviä kohtaamishetkiä voivat olla esimerkiksi yhteiset ateriat: päivällinen, iltapala- tai aamiaisaikaan. Monissa perheissä luontevia keskusteluhetkiä voivat olla myös yhdessä kuljetut matkat koululle tai harrastuksiin.

Yksinkertaisimmillaan kodin ja koulun välinen vuorovaikutus voi syntyä vaikka huoltajien tekemistä läksykirjojen tarkistusmerkinnöistä. Näin opettaja saa viestin, että kotona seurataan ja tuetaan lapsen tekemisiä ja oppimaa. Vuoropuhelua voi rakentaa myös esimerkiksi osallistavilla koulutehtävillä. Oppilas voi kotona kysyä huoltajien kokemuksia koulussa käsiteltävästä aiheesta – esimerkiksi siitä, miten tunteita jaettiin heidän nuoruudessaan.

Koulun ja kodin välisessä myönteisessä vuorovaikutuksessa suhtaudutaan avoimella ja odottavalla mielellä siihen, mitä keskustelussa nousee esille.

Työnohjauksesta vuorovaikutusta opettajille

Opettajien työssä jaksaminen on iso kysymys dialogisuuden kehittämisessä. Työyhteisöltä tai lähimmältä työtoverilta saatu tuki vaikuttaa työhön. Terapeutti Pekka Holm muistuttaa, ettei terapeuttikaan voi sanoa, miten koulumaailmassa asiat toimivat parhaiten. Kun lapsi kantaa murheita harteillaan, on kohtaaminen aina tilannekohtaista.

– Kouluympäristö on haastava. Sen lisäksi että koulusta tulee kaikki tieto ja taito jota elämässä tarvitaan, pitäisi kohdata ja vastata pienten lasten tarpeisiin. Opettajat tekevät arvokasta työtä. He ovat kuin sijaisvanhempia, tuomareita ja lohduttajia, Pekka Holm luettelee.

Dialogisuuden rakentaminen on myös työnohjauksellinen asia. Holm toivoisi opettajille mahdollisuutta keskinäiseen tai työnohjaukselliseen tukeen. Opettajille voisi tiedollisen ja pedagogisen roolin lisäksi tarjota kohtaamistaitoa murheisiin, pettymyksiin ja suuttumukseen. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n tuoreimman työolobarometrin (2016) mukaan haastaviin työympäristöihin tarvitaan työajalla tapahtuvaa työnohjausta.

– Toivoisin, että arvokasta ihmissuhdetyötä tekevillä opettajilla olisi mahdollisuus voimavaroja, luovuutta ja jaksamista edistävään työnohjaukseen, jossa voisi ladata akkuja ja purkaa päivän tai viikon aikana kertyvää pölyä, itsekin työnohjaajana toimiva ja esimiestyötä tekevä Marjo Hannukkala toteaa. 

– Jokainen meistä kaipaa toista ihmistä. Vuorovaikutukseen ja jaksamiseen panostaminen on äärimmäisen tärkeää, sillä jokainen kohtaaminen jättää jälkiä, kiteyttää Anniina Pesonen.

Kuulumisten vaihto on paikallaan myös vahvistamaan opettajien välistä vertaistukea.

– Dialogisuuden kannalta koulumaailmassa oleellista on se, ettei jäisi yksin. Tämä pätee sekä opettajiin että oppilaisiin, Pekka Holm kiteyttää.

– Kun jaksaminen on avoimesti esillä puheissa ja esimiestyötä tuetaan johdonmukaisesti, on helpompi nostaa asioita esiin ja kysyä neuvoa kollegoilta, täydentävät Anniina Pesonen ja Marjo Hannukkala.

TEKSTI: SIIRI L'ECUYER
KUVAT: SHUTTERSTOCK

Lue lisää

Psykoterapien professori Jaakko Seikkula: "Vuorovaikutuksessa luovutaan kontrollista."
Jokainen kohtaaminen jättää jäljen
Opiskelijoiden olohuoneissa yhteisöllisyys voimistuu
Suomen Mielenterveysseuran koulutukset
Tunteiden tuulimylly
Temperamenttirobotti

OAJ:n työolobarometri (julkaistu 2016)

THL: Kouluterveyskyselyn tulokset nuorilla 2017
Indikaattori: Saanut tukea ja apua hyvinvointiin opettajalta lukuvuoden aikana, %

THL: Kouluterveyskyselyn tulokset 2017. Perusopetus 4. ja 5. luokan oppilaat
Indikaattori: Mahdollisuus keskustella koulussa aikuisen kanssa mieltä painavista asioista, %