Elämän rajallisuus

Vakava sairastuminen johtaa ajatukset elämän rajallisuuteen ja kuoleman mahdollisuuteen. Jokainen ihminen, kuten jokainen elävä olento on kuolevainen, jonka elämällä on alku ja loppu. Tämä on yksi elämän realiteeteista.

Rajallisuutta ei kuitenkaan tule ajatelleeksi tavallisen arjen pyörteissä, etenkään jos ei ole kohdannut omaa tai läheisen vakavaa sairautta. Arki vaatii yleensä keskittymistä elämään, ei kuolemaan, ja hyvä niin. Siksikin kuoleman ajatuksen kohtaaminen sairastumisen myötä voi yllättää, herättää ahdistusta ja tuntua raskaalta, jopa ylitsepääsemättömän tuskalliselta.

Länsimainen lääketiede on myös monessa mielessä onnistunut loitontamaan kuoleman kauas. Moni vakava sairaus, joka oli aiemmin tappava, on nyt hoidettavissa. Myös elinolojen ja hygienian parantuminen, sekä ravitsemuksen kohentuminen on pidentänyt elinikää huomattavasti. Aiempiin sukupolviin verrattuna kohtaamme kuolemaa huomattavasti harvemmin.

Paitsi että kuolema on tavallisessa arjessa kaukainen asia, siitä puhuminen ei ole ollut luonteva osa suomalaista arkipäivää. Kuolema kuuluu kuitenkin osaksi elämän kiertokulkua: joudumme jokainen kohtaamaan sen joskus niin itse kuin läheisten ja tuttujen poismenon kautta. Siksi kuolemaa saa pohtia, ja siitä on hyvä puhua. Sairastumisen yhteydessä asian pohtiminen ja siitä puhuminen on erityisen tärkeää: sitä kautta asiaan voi löytyä luonteva suhde.

Avoimemmasta suhtautumisesta kuolemaan on myös näkynyt merkkejä viime vuosina. Osa ihmisistä rakentaa jo terveenä ja hyväkuntoisena itselleen ruumisarkun tulevaisuudessa odottavia hautajaisiaan varten, ettei unohtaisi elämän päätöspistettä. Jotkut tekevät irtaimistossaan niin kutsutun kuolinsiivouksen, jottei jättäisi jälkipolville kohtuutonta raivaamisen taakkaa. Tämänkaltaiset uudet perinteetkin helpottavat suhtautumista kuolemaan.

Muistettavaa peruskysymysten äärellä

Mikäli sairastuessa kuolema nousee mieleen, tai lääkäri kertoo jäljellä olevan ajan rajallisuudesta vakavan sairauden yhteydessä, ollaan inhimillisen elämän kipeimpien peruskysymysten äärellä.

Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä ja voiko tehdä mitään?

Eri ihmisten tarpeet ovat jossain määrin yksilölliset, mutta yleisinhimillisen asian ydin on kuitenkin yhteinen. Tunnustele vointiasi ja opi arvioimaan, milloin tarvitset apua toisilta, ja milloin yksin oleminen on parasta. Läheisten kannattaa muistaa kärsivällisyys, läsnäolo ja avun mahdollisuudesta kertominen, samoin oman tuen tarve vaikeassa tilanteessa.

Kaikki saatavilla oleva apu ja tuki kannattaa aktivoida käyttöön omaa olotilaa kuulostellen. Apuvoimien ja verkostojen kartoitus on tässä ensisijaista. Myös käytännön asioita ja arjessa selviytymistä on hyvä kartoittaa, mikäli se on ajankohtaista. Mistä saa apua arkeen ja siinä selviytymiseen, kuka voi auttaa ja miten? Ystäviltä ja läheisiltä voi suoraan kysyä, pystyvätkö he tukemaan, missä asiassa ja milloin.

Tunnereaktioille on hyvä antaa aikaa ja sallia niiden nousta esiin.  Mitä vaikeammalta asian kohtaaminen, tai sen jakaminen läheisten kanssa tuntuu, sitä enemmän tarvetta on myötätunnolle itseä kohtaan, lempeydelle ja tunteiden kohtaamiselle. Esiin nousevia ajatuksia ja tunteita ei kannata tukahduttaa, vaan sallia ja kohdata ne, olivatpa ne millaisia tahansa. Sairastumisen herättävät usein vaikeita tunteita: pelkoa, lamaannusta, vihaa tai surua. Epävarma tulevaisuus voi ahdistaa. Omia reaktioita ei voi kuitenkaan tietää etukäteen. Joskus reaktiona voi olla etääntyminen omista tunteista, mikä voi tuntua esimerkiksi irrallisena, etääntyneenä tai turtana olona. Silloinkin voi yrittää aktivoida myötätuntoa itseään kohtaan.

Käsittele asioita yhdessä luotettujen keskustelukumppaneiden ja ammattilaisten kanssa. Asiasta voi olla hyödyllistä keskustella paitsi lääketieteen edustajien, myös kokeneen psykologisen ammattiauttajan, kuten kriisiterapeutin tai kirkon edustajan kanssa. Joskus läheiset ihmiset ja vertaistuki ovat parhaita keskustelukumppaneita. Kaikkia näitä voi käyttää rinnakkain.

Lisää tietoa asioista tarpeen mukaan. Joitakin ihmisiä tieto auttaa selviytymään, lisätessään ymmärrystä ja jäsennystä asioihin. Jos koet, että tieto auttaa sinua, tee lista mielessä pyörivistä kysymyksistä ja etsi niille vastauksia. Tietoa löytyy niin ammattilaisilta, kirjoista ja netistä kuin vertaistuen piiristä.

Kaikkien perheenjäsenten tuen tarve kannattaa muistaa. Oman tuen ja avun lähteiden kartoittaminen on ensisijaista, mutta usein läheisetkin tarvitsevat tukea. Erityisesti on huomioitava lapset ja nuoret, ja heidän keskeneräiset voimavaransa vaikeissa elämäntilanteissa. Asioista kannattaa kertoa todenmukaisesti, mutta ikä huomioiden. Heidän reaktioitaan on tärkeää kuulostella ja muistaa myös ammattilaisten tuki. On hyvä pitää mielessä esimerkiksi, että kasvava lapsi tai nuori ei voi käydä pelkoja aikuisen kanssa turvallisesti läpi, ennen kuin aikuinen on itse sinut omien pelkojensa kanssa.

Seuraava: Voimaa toivosta ja sitkeydestä

Takaisin Sairastuminen voi olla kriisi -pääsivulle

Lisätietoa
Pelkonen, Risto, Huttunen, Matti ja Saarelma, Kaija: Sairaus ja toivo. Duodecim 2014