Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Sote-uudistus ja mielenterveys

Uutiset

Eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan kannanotto 7.10.2014

Mielenterveyden ongelmat ovat yhteiskunnallinen haaste, joiden kohtaamisessa nykyinen palvelujärjestelmä on epäonnistunut. Suomalaisten fyysinen terveys on yhä parempi, mutta palvelujärjestelmä ei ole saavuttanut vastaavaa myönteistä kehitystä mielenterveyden osalta. Työkyvyttömyyseläkkeistä 40 % ja 25 % sairauspäivärahoista ovat mielenterveysperusteisia, mutta kunnallisen terveydenhuollon kokonaiskustannuksista vain 4,5 % ohjautuu mielenterveyspalveluihin. Mielenterveys on merkittävä osa kansanterveyttä, joka on sivuutettu järjestämislain esitysluonnoksessa. Esitysluonnoksessa tai sen perusteluissa ei erikseen oteta kantaa mielenterveyden edistämiseen tai mielenterveyspalvelujen tuottamiseen.

Lausuntokierroksella oleva sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämislain luonnos antaa hyvät mahdollisuudet palvelujärjestelmän laajalle ja kunnianhimoiselle kokonaisuudistukselle. Terveydenhuollon palvelurakenne ei ole seurannut muutoksia väestön terveydentilassa, vaan suuntautuu historiallisista syistä edelleen liiaksi fyysisten sairauksien hoitoon ja sairaalapalveluihin. Uudistuksen tulee suunnata sosiaali- ja terveydenhuollon resursseja paremmin väestön tarpeita vastaavaksi.

Sote-uudistus luo myös pohjan mielenterveyspalveluiden tiiviimmälle integraatiolle muihin palveluihin. Puutteellinen integraatio on aiheuttanut suuria ongelmia, jotka heijastuva mielenterveyspotilaiden elinaikaodotteeseen, joka on parikymmentä vuotta muuta väestöä lyhyempi. Uudistuksen tulee koota yhteen pirstoutuneita mielenterveyspalveluja asiakaslähtöisiin kokonaisuuksiin.

1.    Mielenterveyden edistämisen integraatiohaasteeseen vastattava
Merkittävää parannusta suomalaisten mielenterveydessä ei ole havaittavissa, vaikka fyysinen terveys on parantunut merkittävästi. Alimman koulutus- ja tulotason väestönryhmässä on merkkejä mielenterveystilanteen heikkenemisestä. Toisaalta mielenterveyteen vaikuttavat tekijät ovat suurelta osin tiedossa, ja niihin voidaan vaikuttaa. Kaltoin kohtelu, kiusaaminen, väkivalta, osattomuus, työttömyys ja köyhyys aiheuttavat mielenterveyden ongelmia.

Kunnan perustehtäviä ovat väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja siihen sisältyvä eriarvoisuuden vähentäminen ja terveyserojen kaventaminen. Valitettavan harvassa kunnassa tehdään järjestelmällistä ja tavoitteellista mielenterveyden edistämistyötä. Mielenterveyden edistäminen on kunnassa monen sektorin vastuulla. Lapsiperheiden sekä varhaisen vuorovaikutuksen tuki, väkivallan, kiusaamisen ja kaltoin kohtelun ehkäisy ja turvallinen kasvuympäristö sekä koulu- ja työmaailman kehittäminen ihmisten voimavaroja tukevaksi edistävät mielenterveyttä ja stressin hallinnan kehittymistä.

Järjestämislain esitysluonnoksessa ei ole riittävästi huomioitu terveyttä edistävien rakenteiden tarpeellisuutta tilanteessa, jossa vastuu tulee jakaantumaan kuntien, tuottajatahojen ja sote-alueiden välimaastoon. Kuntien poikkisektoraalinen mielenterveyden edistämistyö pitää turvata, vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy sote-alueille.

2.    Sosiaalista näkökulmaa ei saa unohtaa
Järjestämislakia perustellaan ja se rakentuu paljolti eriarvoistavan terveydenhuollon uudistamistarpeeseen. Sosiaaliset tekijät ovat keskeisessä asemassa mielenterveyden rakentumisessa. Mielenterveyden ongelmien hoidossa ja kuntoutuksessa sosiaalisilla toimenpiteillä on merkittävä rooli. Mielenterveyskuntoutujille arjen tuki on merkittävä elämänlaadun ja toipumisen lähde.

On vaarana, että terveydenhuollon tarpeista kumpuavassa sote-uudistuksessa unohdetaan sosiaalinen näkökulma ja sitä tukevat rakenteet. Terveyspalvelujen korostuminen ei ole mielenterveyden edistämisen tai häiriöiden ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen kannalta hyvä ratkaisu. Mielenterveyden ongelmien liiallista medikalisointia tulee varoa. Suurin osa mielenterveyden ongelmista liittyy elämäntilanteisiin, ja voidaan parhaiten hoitaa ihmisiä voimaannuttavissa matalan kynnyksen palveluissa. Järjestöjen rooli osallistavien ja ihmislähtöisten palveluiden tuottajana on taattava uudistuksessa.

Järjestämislain toimeenpanossa tulee välttää terveysnäkökulman ylikorostumista ja huolehtia, että painopiste säilyy ihmisten omia voimavaroja tukevissa matalan kynnyksen palveluissa.

3.    Psykoterapia sote-alueen järjestämisvastuun piiriin
Mielenterveysongelmia voidaan usein hoitaa menestyksekkäästi vuorovaikutuksellisin keinoin psykoterapiassa. Riittävän varhain aloitettu lyhyt keskusteluhoito ehkäisee ongelmien syntymisen ja säästää kustannuksia. Peruspalveluissa tarjottavista lyhytpsykoterapiapalveluista on hyviä kokemuksia muissa maissa (Ruotsi, Norja, Englanti).

Mielenterveyshäiriöiden hoidossa lääkehoito ei ole yksinään käypää hoitoa, vaan siihen tulee yhdistää myös keskusteluhoito. Vuosittain masennuksen vuoksi eläkkeelle jäävistä 4 000 suomalaisesta vain 10 prosenttia on saanut masennukseensa psykoterapiahoitoa. Kunnallisten psykoterapiapalveluiden puute aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia pitkittyneinä sairauslomina ja työkyvyttömyyseläkkeinä.

Psykoterapia on vaikuttava hoitokeino, joka muista hoitomuodoista poiketen ei ole tarjolla julkisissa terveyspalveluissa. Yksityiset psykoterapiapalvelut ovat keskittyneet viiden yliopistokaupungin ympärille, ja joillakin alueilla terapiaan ei pääse lainkaan. Psykoterapian odotusajat ovat liian pitkiä ja viive hoidon aloittamisessa saattaa huonontaa paranemisennustetta. Kelan kuntoutuspsykoterapiat on tarkoitettu vain työssä käyville ja opiskelijoille, vaikka tarve on suuri myös työelämän ulkopuolella olevilla. Kunnallisten psykoterapiapalveluiden puute asettaa ihmiset myös taloudellisesti eriarvoiseen asemaan. Monilla ei ole varaa Kela-korvattuun psykoterapiaan.

Järjestämislain tulee selkeästi sisällyttää myös psykoterapiapalvelut sote-alueiden järjestämisvastuun piiriin. Uudistus toisi merkittävän terveyshyödyn ja olisi kansantaloudellisesti kannattava.

Takaisin