Mielenterveysseura rakentaa mielenrauhaa yhdessä TBWA:n kanssa

Lahjoita mielenrauhaa -joulukampanjassa tunnetut suomalaiset paljastavat, millaiset värit heidän mieltään valaisevat. Kampanjan suunnitellut mainostoimisto TBWA osallistuu myös sen toteutukseen pro bono -yhteistyössä Suomen Mielenterveysseuran kanssa.

”Mielenterveystyöhön tarvitaan lisää varoja. Varainhankintakampanjan rakentaminen TBWA:n kanssa on meille uusi avaus. Toivomme, että TBWA:n upea esimerkki kannustaa muitakin yrityksiä mukaan yhteistyöhön ja lahjoittamaan suomalaisten mielenterveyden hyväksi. Joululahjoitus on hieno tapa tukea tärkeätä työtämme”, toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi Suomen Mielenterveysseurasta kannustaa.

Joulukampanjalla kerätään varoja mielenterveyden edistämiseen ja vaikeassa elämäntilanteessa olevien kriisiauttamiseen. Tavoitteena on saada yritysten ja yhteisöjen lisäksi myös yksityiset henkilöt lahjoittamaan mielenterveyden hyväksi. Samalla lisätään avointa keskustelua mielenterveydestä ja vähennetään mielenterveyden haasteisiin liittyvää stigmaa.

”Luovalla alalla mieli ja sen terveys ovat keskeisessä roolissa, tärkein työkalu, työssä onnistumisen ja siinä jaksamisen kannalta. Siksi meille yrityksenä, joka elää luovuudesta, on luonnollista ja oleellista olla mukana tukemassa suomalaisten mielenterveyttä, sen ylläpitoa ja huoltoa”, kertoo TBWA Helsingin eCD Jyrki Poutanen.

Lue lisää Lahjoita mielenrauhaa -kampanjasta ja yritysten lahjoitusmahdollisuuksista: lahjoitamielenrauhaa.fi

Kampanjassa mukana olevat tunnetut kasvot julkistetaan ti 21.11.2017

Mervi Saikkonen, Mielenterveysseuran varainhankintapäällikkö
050 361 2828, mervi.saikkonen@mielenterveysseura.fi

Jyrki Poutanen, vastaava luova johtaja TBWA\Helsinki
050 408 5554, jyrki.poutanen@tbwa.fi

Takaisin