Kehittämistoiminta (vuosikirja 2018)

Yksiköiden operatiivisen toiminnan kehittämishankkeiden lisäksi seurassa toteutettiin strategisia hankkeita suoraan johdon ohjauksessa. Toimintavuoden aikana aloitettiin myös ensi askelmia seuran koulutustoiminnan laadun ja rakenteiden kehittämistyössä ja seuraan palkattiin kokopäiväinen koulutuspäällikkö.

Kasvun tuki -hanke (www.kasvuntuki.fi) edistää lasten ja nuorten mielenterveyttä levittämällä näyttöön perustuvia vanhemmuuden tuen työmenetelmiä lasten ja perheiden kanssa työtä tekeville valtakunnallisesti. Kasvun tuki –toiminnan tavoitteena on, että kaikille lapsille ja lapsiperheille olisi tarjolla parhaaseen tietoon nojaavaa, oikea-aikaista tukea tasavertaisesti koko maassa matalalla kynnyksellä, silloin kun sitä tarvitaan. Hallituksen kärkihankkeena ja lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) puitteissa toteutetulle työlle otettiin lähtökohdaksi lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten osaamisen ja työvälineiden uudistaminen. Hanke levitti ja juurrutti Ihmeelliset vuodet -työmenetelmää, Lapset puheeksi -työmenetelmää ja monimuotoisen perheterapian työmenetelmää. Vuoden 2018 aikana koulutettiin maakuntiin yhteensä reilusti yli tuhat ammattilaista menetelmäosaajiksi ja menetelmien kouluttajiksi. Perheitä näiden interventioiden piiriin pääsee vuoden 2018 aikana arviolta 12 000. Yhteistyösopimukset solmittiin yhteensä 14 maakunnan kanssa. Menetelmien juurtumistyön tueksi rakennettiin sähköinen koulutuksenhallintajärjestelmä. Suomen Mielenterveysseura toteuttaa Kasvun tuki – toimintaa yhteistyössä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön Itlan kanssa.

Toimiva lapsi ja perhe (TLP) -työ (www.mielenterveysseura.fi/tlp) ehkäisee mielenterveysongelmien ylisukupovisuutta sitouttamalla kaikki paikalliset toimijat tukemaan lapsen arkipäivän sujumista yhteistyössä perheiden kanssa ja luomaan palvelurakenteen, joka tukee sektorit ylittävää yhteistyötä. Keskeinen osa TLP-työtä on Lapset puheeksi -työmenetelmä. TLP-kouluttajaverkostoon kuuluu noin 400 kouluttajaa, joista 10 on hakemuksen perusteella hyväksytty TLP- ja LP -menetelmäkouluttajien kouluttajiksi. Vuoden aikana verkostoon liittyi noin 120 uutta kouluttajaa. Vuoden 2018 aikana on selkeytetty koulutusrakenteet ja -sisällöt tasalaatuisuuden varmistamiseksi. Vuoden alussa valmistuivat TLP -työn ja -koulutusten kriteerit koulutuskäytänteiden yhtenäistämiseksi ja Lapset puheeksi –lokikirjat päivitettiin, myös ruotsiksi ja englanniksi.

TLP-työtä kehitettiin myös kahdessa hankkeessa. eLapset puheeksi -hanke saatettiin päätökseen ja syksyllä julkaistiin hankkeen ”Lapset puheeksi -työ tutuksi” -osio Mielenterveystalon sivustolla. Hankkeessa kehitettiin yhteistyössä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kanssa sähköinen alusta Lapset puheeksi -työmenetelmän levittämiseksi kuntien ja maakuntien työtekijöille. Hanke toteutettiin Mielenterveysseuran johdolla valtionavustuksella terveyden edistämisen määrärahasta.

”Lapset puheeksi - menetelmä vastaanottopalveluissa” -hankkeessa, joka toteutetaan sisäministeriön hallinnoiman Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston avustuksella Maahanmuuttoviraston (Migrin) johdolla, tuetaan perheellisten turvapaikanhakijoiden vanhemmuutta kouluttamalla menetelmäkouluttajia vastaanottokeskuksiin. Työmenetelmä pilotoitiin viidessä vastaanottokeskuksessa ja kahdessa alaikäisyksikössä ja kokemusten pohjalta kehitettiin kohderyhmille muokatut lokikirjaversiot. Pilottivaiheen perusteella voitiin todeta, että vanhemmat ja nuoret sekä työntekijät kokevat työskentelyn myönteiseksi ja että menetelmä soveltuu vastaanottopalveluiden henkilöstön täydennyskoulutukseksi.

Mielenterveyspooli (www.mielenterveyspooli.fi) on mielenterveysjärjestöjen yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on vahvistaa järjestöjen vaikuttamistyötä, vaikuttaa väestön asenteisiin, luoda yhteinen tietovaranto ja tiivistää järjestöjen yhteistyötä. Mukaan liittyi vuoden varrella kolme uutta järjestöä; vuoden lopussa poolin kuului 26 mielenterveysjärjestöä. Poolin toimintaan saatiin toimintavuonna STEAn rahoitusta. Mielenterveyspooli 2.0 -hanketta hallinnoi Mielenterveysseura.

Poolin keskeinen vaikuttamiskanava on eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta, jonka sihteeristönä hanke toimii. Hanke tuotti verkkosisältöä ja toimi aktiivisesti mielenterveysasioiden tuomiseksi poliittiselle agendalle tapaamalla muun muassa puolueiden puheenjohtajia. Pooli loi kymmenen yhteistä kärkivaikuttamistavoitetta tulevaan hallituskauteen, kuntaan, maakuntiin ja kansainväliselle tasolle. Lisäksi hanke osallistui mielenterveysstrategian työstöön ja lainvalmisteluun sosiaali- ja terveysministeriön kutsumana. Kansainvälisellä areenalla hanke vaikutti Mental Health Europe -järjestön EU-työryhmässä.

Lapinlahden Lähde Oy jatkoi toimintansa Suomen Mielenterveysseuran tytäryhtiönä ja Lapinlahden entiseen mielisairaalaan sijoittuvan mielen hyvinvoinnin keskuksen, Lapinlahden Lähteen, tilanvuokraajana ja toimintojen mahdollistajana. Yhtiön toimintaa pyrittiin vuoden aikana kehittämään arvopohjaisesti ja yhteiskuntavastuullisesti. Yhtiö tarjoaa vuokralle sekä työtiloja että tapahtumatiloja mielen hyvinvoinnin toimijoille. Toimintavuonna vuokrausaste säilyi hyvänä. Helsingin kaupunki irtisanoi vuoden lopussa yksipuolisesti Lapinlahden Lähde Oy:n sairaalarakennusten vuokrasopimuksen, mikä aiheutti huolta palkitun ja monenlaista hyvinvointia tuottavan toiminnan jatkuvuudesta.

Lue lisää

Vuosikirja 2018