”Mieltä voi vahvistaa antautumalla vuorovaikutukseen toisten kanssa” – Mitä mielessä, kisapappi Leena Huovinen?

"Urheilussa astmat, allergiat sekä monet muut sairaudet tai vammat on hyvin kirjattu ja niistä puhutaan, mutta mielenterveysasioihin ei vieläkään osata suhtautua samalla tavalla normaalisti. Urheilijat eivät totta vie ole sen enempää suojassa mielen murheilta kuin muutkaan ihmiset – päinvastoin”, sanoo Suomen olympiajoukkueen kisapappi Leena Huovinen.

Leena Huovinen.Leena Huovinen on yliopistopappi mutta myös kisapappi. Hänellä on virka Helsingin seurakuntayhtymässä johtavana oppilaitospappina. Työ on monimuotoista: sielunhoito- ja kriisityötä, työnohjausta, kirkollisia toimituksia.

”Seurakuntani on Helsingin yliopisto, sen henkilökunta ja opiskelijat. Tarjoan heille suorituksesta vapaan alueen. Ihmiset varaavat minulta ajan ja tarjoan keskusteluapua ihan laidasta laitaan. Kisapappina toimin 60–70 päivää vuodessa. Kombinaatio on hyvä kaikille osapuolille, koska teen työtä kahdella niin erilaisella lattialla. Vien siis viestiä myös kirkon suuntaan ihmisten toisenlaisesta arjesta.”

Leena Huovinen on itse nähnyt elämää yli puolivuosisataa. Hän on siis ehtinyt ammentaa elämänkokemusta sen verran, että työskentely niin nuorten opiskelijoiden kuin huippu-urheilijoiden kanssa sujuu jouhevasti.

Nuoren huippu-urheilijan, tai minkä tahansa alansa ehdottomalle huipulle pyrkivän, elämä on vaativaa. ”Se on hyvin säännösteltyä. Kliseisesti ikään kuin kupla, jonka sisälle on mentävä, jotta saa asiat ja mielen pysymään ojennuksessa.”

Kuvaava huippu-urheilijalle on, että hänen on ollut pakko tehdä paljon valintoja, toisaalta myös ratkaisuja, joilla tiettyjä asioita suljetaan pois elämästä.

”Se vaati jo lähtökohtaisesti tietynlaisen luonteenlaadun, jotta pystyy pitämään kasassa sen mitä on lähtenyt tekemään ja tavoittelemaan.”

Leena Huovinen sanoo, että sen ”kuplan” sisällä tapahtuu paljon asioita, jotka vaikuttavat ihmismieleen. ”On ulkoisten asioiden tuottamia mielen sisäisiä liikkeitä, jotka liittyvät vaikka suorittamiseen – onnistumiseen tai epäonnistumiseen – puhumattakaan tilanteesta, jossa mitään ei tapahdu ja homma junnaa paikallaan.”

Urheilun keralla halki herkkyyskausien

Oma vaikutuksensa on tietenkin nuoren ihmisen aikuiseksi kasvamisella, sillä ”jos aivosi kehittyvät 25 ikävuoteen saakka, niin sehän tarkoittaa, että urheilu on vaikuttanut elämääsi parhaimmillaan 20 vuoden ajan, halki monen herkkyysvaiheen.”

Leena Huovinen pohtii, että vaatii aika vahvan mielen, jotta siinä kovassa kilpailussa jaksaa pysyä mukana. Vahva mieli tarkoittaa hänen mielestään, että nuori on avoin itselleen, ympäristölleen ja maailmalle. ”Kasvu tapahtuu aina suhteessa toisiin ja mieli kehittyy, vahvistuu tai heikkenee, toisten ihmisten reagoinnista tai reagoimattomuudesta. Mieltä voi vahvistaa antautumalla vuorovaikutukseen toisten kanssa.”

Kun arjessa tapahtuu erilaisia ja tilaamattomia asioita, vähentää se myös pelkoa elämään. ”Ne ovat juuri niitä asioita, jotka meitä horjuttavat.”

Esimerkiksi urheilija tietää tarkasti päivärytminsä. Kaikki on hyvin niin kauan, kun asiat sujuvat käsikirjoituksen mukaan. Mutta annas olla kun rytmiin tulee pieni särö, joku ei toivottu asia, niin silloin mieltä mitataan; miten pääsemme takaisin raiteille.

”Silloin olisi hyvä että ympärillä olisi luottoihmisiä. Uskon vahvasti, että kasvamme toistemme kautta, kanssa ja rinnalla – harvoin yksin.”

Jatkuvan suorittamisen tuska

Leena Huovinen on kisapapin roolissa nähnyt nuorten suorittamissa monissa arvokisoissa ja sanoo olevansa onnellinen, ettei hänen ole tarvinnut niissä kilpailla. ”Ajatus, että toisella mantereella, monien aikavyöhykkeiden takana, pitäisi kyetä johonkin fyysiseen huippusuoritukseen, tuntuu kovalta vaatimukselta. Toki osaan kuvitella mitä se tarkoittaa.”

Kun urheilija on tehnyt työnsä hyvin, on hyvässä kunnossa ja pysynyt terveenä, on hän myös yleensä levollinen. ”Kun työ on tehty hyvin, on psyykekin usein vahva ja on helpompaa käsitellä jännitystä, jopa pelkoa.”

Muun muassa #MeToo-kampanja on nostanut esiin yhdellä tavalla urheilussakin esiintyviä valtasuhteita. Valmentaja on auktoriteetti, valitsijalla on valtaa, samoin seurajohtajalla, vanhemmilla - monilla, jotka yleensä ovat nuoren urheilijan takana ja tukena.

”Varmasti esimerkiksi valintojen osalta päätöksiä tehdään valtaosin urheilullisin perustein, mutta puutteita on siinä, miten asioista puhutaan. Ei ole samantekevää, miten asiat ilmaistaan. Urheilijan ei koskaan pitäisi lukea sosiaalisesta mediasta, että hänet on vaikka pudotettu joukkueesta.”

Huono viestintä on yksi esimerkki, miten mieltä voi musertaa. Oikein kerrottuna epämiellyttäväkin viesti voi sen sijaan vahvistaa.

”On todella huonoa vallankäyttöä viestiä epäkunnioittavasti. Päättäjällä tai valmentajalla on valtava vastuu, koska nuori ihminen peilaa itseään niin monen kautta.”

”Olisihan sinun pitänyt tietää…”

Urheilussakin on monenlaisia vallankäytön muotoja, ja tietenkin esimerkiksi seksuaalinen häirintä tai hyväksikäyttö edustavat ääripäitä. Toki jo paljon viattomampi huono toiminta voi jättää isoja jälkiä. ”On pahasta, jos ei olla totuudellisia, annetaan ymmärtää asioita väärin, olisihan sinun pitänyt ymmärtää ja niin edelleen…”

Kovin usein esimerkiksi toimittajat unohtavat, miten nuoria huippu-urheilijat ovat. Esitetyt kysymykset saattavat edellyttää aikamoista kypsyyttä ja elämänkokemusta, jota - totta vie - 18-vuotiaalta ei voi vaatia.

Yhtä lailla on tärkeää, että jokainen urheilija saisi kokea olevansa tasavertainen osa joukkuetta. Ei ole vähäpätöistä, miten ihmiset saatetaan yhteen. ”Ajattelemme helposti, että nuoret ovat hyvin itseohjautuvia ja toistensa kanssa automaattisesti tekemisissä, mutta voi olla että tulee tilanne, jossa nuoret urheilijat ole koskaan edes tavanneet toisiaan.”

Rion olympiakisoissa joukkue asui saman katon alla ja yhteinen ”olohuone” loi hienon suhteen kovin erilaistenkin urheilijoiden välille.

”On myös tärkeää, että joukkueessa on vastuunkantajia, jotka pystyvät ottamaan harteilleen menestyspaineita ja juuri menestyksen tuottama ilo vahvistaa mieltä. Opitaan yhdessä voittamaan mutta myös kantamaan tappion taakkaa.”

Jatkuvan suorittamisen eetos

Vaikka ihmiset toisinaan tulevat kertomaan Leena Huoviselle myös iloistaan, tapahtuu valtaosa yhteydenotoista kun mieltä riivaa murhe. Hän on siis aitiopaikalla havainnoimassa yhteiskunnan tämänhetkisiä mielenmyrkyttäjiä.

”Yksi sellainen on se valtavan iso valintaviidakko, jossa lapset ovat syntymästään lähtien. He kasvavat ympäristöön, joka vaatii aina tekemään parhaan mahdollisen valinnan. Päiväkodissa, koulussa, harrastuksissa – kaikkialla on jatkuva suorittamisen eetos. Pienikin kupru tähän vaikuttaa katastrofilta.”

Leena Huovinen pohtii, että edellä kuvattu tuo mukanaan uupumisen ja sitä myötä on löydettävissä syitä nuorten naisten, toki myös miesten, mielenterveyslääkkeiden lisääntyneeseen käyttöön.

”Parikymmentä vuotta yliopistolla on hyvä aikajänne kuvaamaan, mitä on tapahtunut polarisaation näkökulmasta – osa opiskelijoista voi erittäin hyvin, mutta osa tippuu pahasti pois. Sosiaalinen media on myös eristänyt ison joukon, toki monelle se on myös ollut reitti piireihin, vaikkakin virtuaalinen.”

Jo päiväkodista alkava yksinäisyyden tematiikka on toinen iso asia, johon Leena Huovinen työssään törmää. Se kuulostaa hurjalta, koska valtaosaltaan hän tekee nuorten ihmisten kanssa.

”Muistaakseni jo noin joka kolmas opiskelija tuntee jatkuvaa emotionaalista yksinäisyyttä, joko emotionaalista tai sosiaalista. On vakava asia, että isossa yhteisössä niin moni kokee, ettei kelpaa, tai osaa mennä mukaan kun sosiaaliset taidot ovat niin heikot. Toisessa ääripäässä olevat tuntuvat pärjäävän kaikessa.”

Älä pelkää puhua mielen ongelmista!

Urheilussa mielenterveyden ongelmat ilmenevät samalla tavalla kuin vaikka työyhteisössä: fyysiset vammat saavat myötätuntoa, mielen järkkymiseen ei osata suhtautua.

”Mielenterveysasioista puhutaan urheilussa oikeastaan vasta uran päättymisen jälkeen. Tunnistetaan lopettamisen aiheuttama masennus. Joku voi tulla ’kaapista ulos’ ja sanoa, että ’olipa helvetin vaikeeta’.”

Leena Huovinen on ehdottanut, että olympiakomitean urheilijasopimukseen lisättäisiin kohta, jossa urheilija velvoitettaisiin ilmoittamaan kokonaisvaltaisesta terveydentilastaan, mielenterveyden ongelmistaan. Näin osattaisiin paremmin varautua esimerkiksi joskus hyvin haastavien erityisolosuhteiden aiheuttamiin tilanteisiin.

”Astmat, allergiat ja monet muut asiat on hyvin kirjattu ja niistä puhutaan, mutta mielenterveysasioihin ei vielä osata suhtautua samalla tavalla normaalisti. Urheilijat eivät totta vie ole sen enempää suojassa mielen murheilta kuin muut ihmiset – päinvastoin.”

On kaiketi järjestelmän tehtävä ruveta puhumaan aiheesta ja vakuutettava, että apua löytyy. Kyse on urheilijan, mutta myös hänen joukkuetovereidensa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

”Mielenterveysasioista puhuttaessa ei tarvitse madaltaa ääntä eri tavalla kuin nilkkavammaa analysoitaessa. Se on huono signaali.”

Urheilijoilta kysytään usein, että miltä tuntuu kun olet jäänyt siitä ja siitä paitsi, mutta esimerkiksi Virpi Kuitunen ei sellaista Leena Huovisen mukaan tunnista. ”Virpi päinvastoin sanoo kokeneensa niin paljon, ettei edes osaa pohtia mitä ei ole saanut tehdä. Hän ei ole uhrannut vaan saanut.”

Olisikin hyvä kertoa nuorelle huipulle pyrkivälle urheilijalle, että mukaan voi heittäytyä ja harjoitteluun kannattaa sitoutua, mutta samaan aikaan niin ei ole pakko tehdä. Rääkin voi lopettaa omalla päätöksellä koska vain. Se kaiketi rauhoittaa myös mieltä.

Leena Huovinen sanoo, että kaikkia asioita ei voi tai kannata diagnosoida. ”On aivan oikein ja suotavaa jos joskus kovastikin harmittaa. On paljon asioita, jotka eivät arjessa tunnu miltään tai hyvältä, mutta joiden kanssa vaan pitää elää.”

Pitkä työura ja tuhansien ihmisten kohtaaminen on kuitenkin opettanut yhden tärkeän asian: aina kannattaa avata suu ja puhua, koska apua löytyy.

Lue lisää


Mielenterveysseura kysyy yhteiskuntamme eri aloilla vaikuttavilta, mitä mielessä mielenterveydestä ja sen edistämisestä. Mielenterveyttä rakennetaan niin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin arjen kohtaamisissa.