Mitä mielessä, Tarja Heiskanen?

”Olen iloinen siitä, että Mielenterveysseuran vaikuttamistyö on tuottanut tulosta. Asenteet ovat lientyneet merkittävästi ja mielenterveysasioihin suhtaudutaan nyt aivan eri tavalla kuin esimerkiksi 1980-luvulla. Se mistä olen huolissani, on ajan henki, johon kuuluu tietynlainen kovuus ja aiempaa välinpitämättömämpi suhtautuminen niihin, joilla tässä ajassa ei mene niin hyvin”, sanoo Suomen Mielenterveysseuran historiikin kirjoittanut, seuran entinen viestintäjohtaja Tarja Heiskanen.

Tarja Heiskanen teki pitkän päivätyön Mielenterveysseuran viestinnässä. Tuo mieluinen jakso elämässä käynnistyi elokuun alussa vuonna 1984, kun hän ensi kertaa saapui Pohjois-Hesperiankatu 3:ssa sijaitsevaan toimistoon. Siirtyminen yritysmaailman viestinnän tehtävistä oli haastava askel uuteen maailmaan. Ehkäpä ohjelmanteko aiempina vuosina Ylelle hiukan tasoitti tietä.

”Aivan tuntematon ei mielen maailma toki ollut, sillä olin opiskellut sekä viestintää että sosiaalipsykologiaa. Käytännön kokemusta alalta en kuitenkaan ollut ehtinyt hankkia”, kuvaa Tarja Heiskanen lähes 30 vuotta kestäneen matkan alkua.

Aivan viimeisimpänä eläkepäivien palveluksena Tarja Heiskanen on kirjoittanut Suomen Mielenterveysseuran historiikkia Mielenvikaisten auttajasta mielen hyvinvoinnin tukijaksi. Siihen kehitykseen hän on itse työuransa aikana ollut vahvasti vaikuttamassa.

Tarja Heiskanen sai nähdä Mielenterveysseuran kasvavan pienestä lähes perheen kaltaisesta organisaatiosta nykyiseen noin sadan henkilön kokoonsa. Yhä useammat projektit ajan myötä kasvattivat henkilökuntaa, ja 20 vuotta sitten seura muutti nykyisiin Pasilan tiloihin – sopivasti 100-vuotisjuhlien kiireen keskellä.

Rohkeat uranuurtajat

Mielenterveysseuran historiaan on kertynyt lukuja 120 vuodelta. Joiltakin aikakausilta tarinoita ja tapahtumia on valtavasti, mutta on myös suvantokohtia ja aikakausia, jolloin seuran toiminta olisi saattanut sammua, onneksi niin ei käynyt. Tarja Heiskanen sanoo olleensa yllättynyt siitä, kuinka edistyksellisiä ja rohkeita silloisen ”Turvayhdistyksen mielenvikaisia varten” perustajat, erityisesti Lapinlahden lääkärit, olivat.

”He olivat valmiit auttamaan mielisairauksista kärsiviä ihmisiä, jotka olivat tuolloin yhteiskunnan pohjasakkaa, halveksittuja, jotka eivät tarvinneet mitään, ja jotka vain piti eristää jonnekin kauas. Suuret B-mielisairaalat, joita rakennettiin 50- ja 60-luvuilla kauas pois silmistä, olivat nekin oikeastaan vain säilytyspaikkoja.”

Hoitona laudoista kyhätty haiseva maalattiakoppi

Hyvää tarkoittavat alkuaikojen hoitomenetelmät olivat varsin hurjia ja vaikuttavat nykypäivän katsannossa lähinnä puoskaroinnilta. Lähtökohtana oli kuitenkin hyvää tarkoittava auttaminen. ”Tosin suuret mielisairaalat olivat lähinnä säilytyspaikkoja ja rotevien mieshoitajien tapa kohdella potilaita ala-arvoistakin. Sen ovat muun muassa Juhani Aho ja Minna Canth jo aikanaan edistyksellisinä kertoneet – vai voiko haisevasta laudoista kyhätystä maalattiakopista muuta sanoa?”

Tarja Heiskanen muistuttaa, että Lapinlahden sairaala on alusta alkaen ollut hyvin edistyksellinen ja pyrkinyt inhimillistämään potilaiden olosuhteita sekä kehittämään hoitomuotoja.

Valistaa, kouluttaa, tiedottaa, auttaa – ei vain hoitaa…

Viisaat miehet kuitenkin löysivät reitin polulle, joka on johtanut tähän päivään. ”He osasivat visioida, mitä kyseisen yhdistyksen pitäisi tehdä: valistaa, kouluttaa, tiedottaa, auttaa sosiaalisesti – ei ainoastaan hoitaa. He ymmärsivät myös perheen merkityksen ja mukaan ottamisen hoitoon jo tuolloin. Ja nuo päälinjat kantavat yhä edelleen.”

Hoitomenetelmät olivat kehittymättömiä ja tietämys mielen sairauksista niukkaa. 1950-luvulla otettiin käyttöön ensimmäinen neurolepti ja trisykliset masennuslääkkeet tulivat 60-luvulla ja samaan aikaan hoitomuodot alkoivat monipuolistua ja psykoterapia alkoi rantautua.

Tarja Heiskanen kertoo, että seuraava merkittävä kehitysvaihe oli edessä kun oivallettiin, että hoidon lisäksi voidaan ennaltaehkäistä. Myöhemmin ajattelu laajeni entisestään, kun mielenterveyden edistämistä ryhdyttiin kehittämään.

Uusi alku

Suomen suuriruhtinaskunnassa vuonna 1897 perustettu Turvayhdistys mielenvikaisia varten jäi vielä iduilleen vaikeissa yhteiskunnallisissa oloissa. Se perustettiinkin uudelleen vuonna 1917 Lapinlahden ylilääkäri Christian Sibeliuksen toimeliaisuuden ansiosta helsinkiläisrouva Hildur Brummerin kotona. Kun kokous oli käyty, huomattiin että yhdistyshän on jo olemassa. Uudelleen perustaminen oli tuolloin helpompaa kuin sääntöjen uusiminen. Vuonna 1919 yhdistys muutti nimensä Sielunterveysseuraksi.Toiminta oli kuitenkin kovin vaatimatonta 1940-luvun lopulle saakka.

Ensimmäinen haaraosasto, nykyinen paikallinen mielenterveysseura, ehdittiin kuitenkin perustaa Helsinkiin, samoin avata ensimmäinen Sielullisesti sairaiden huoltotoimisto, kirjoittaa ensimmäinen psykiatrian oppikirja sairaanhoitajattarille ja alkaa julkaista omaa lehteä. Myös Veikkolan parantola lievähköjä hermostollisia häiriöitä poteville naisille näki päivänvalon vuonna 1928.

Tarja Heiskanen kertoo, että eräs upea ajatus kerätä varoja 1920- ja 1930-lukujen taitteessa oli vuokrata kokonaisia elokuvanäytäntöjä, joiden liput tuolloisena elokuvan kulta-aikana menivät hyvin kaupaksi ja huvivero-osuus jäi seuran käyttöön.

Sotavuosina puolustusvoimat otti käyttöönsä Veikkolan parantolan, kuten lukuisia muitakin parantoloita.” Sotavuodet kohtelivat muutenkin seuraa kovalla kädellä ja arkistojen lisäksi tuhoutui myös ainoa kirjoituskone. Jäsenmääräkin oli tippunut noin sataan.

”Mielenterveysseuran historiassa on monia uudelleen käynnistämisen kohtia ja 1950-luvulle saakka seura toimi käytännössä vapaaehtoisvoimin ja varojen keruu vei kohtuuttomasti aikaa koska avustuksia ei tuolloin oikeastaan ollut.”

Oma toimisto ja RAY-avustus

1950-luvulla seuran toiminta elpyi uudelleen ja se sai palkattua ensimmäisen puolipäiväisen työntekijän, huoltotarkastaja Elli Kajatsalon vuonna 1952. ”Myös seuran ensimmäinen toiminnanjohtaja Anja Kauppala tarttui toimeen samoihin aikoihin”.

Eikä vähäistä ollut sekään, että seura sai vuokrattua ensimmäisen oman toimiston (kaksi huonetta ja käyttöoikeus keittiöön) Tunturikatu 13:ta, samasta talosta, jossa Mika Waltari asui. ”Waltari olikin usein visiitillä seuran tiloissa silloin kun hänen Olivettinsa naputus ei kuulunut porraskäytävään.”

Ensimmäisen RAY:n avustuksen, miljoonan tuolloista markkaa (vuoden 2015 kurssilla noin 26 000 euroa), seura sai vuonna 1957 ja se kului pääosin valistustoimintaan, johon seura erityisesti keskittyi. ”Asenteisiin vaikuttaminen oli tärkeää, koska ne olivat tosi jyrkkiä mielisairaita kohtaan. Esimerkiksi vielä 1930-luvulla kehitysvammaisuutta, mielisairautta ja epilepsiaa pidettiin yhtenä ja samana.”

Kansainvälisiä yhteyksiä jo 1930-luvulla

Merkittävä kehityskaari, joka tapahtui suuremmassa mitassa Tarja Heiskasen työvuosien aikana, oli kansainvälistyminen. ”Toki kansainvälisiä yhteyksiä oli jo 1930-luvulla ja vuonna 1956 seuran puheenjohtajana 60-luvulla toiminut prof. Niilo Mäki valittiin Mielenterveyden maailmanliiton presidentiksi.

Varsinaisesti kytkökset lisääntyivät toiminnanjohtaja Pirkko Lahden aikana. Hänestä tuli myös Mielenterveyden maailmanliiton presidentti 1999, ja hänen myötään kansainvälinen vaikuttaminen ja näkyvyys lisääntyivät yhä enemmän. Samoin käynnistyi projektiyhteistyö eurooppalaisten kumppanien kanssa.”

Itsemurhien ehkäisy käynnistyy

Seura kehitti voimakkaasti 60-luvulla psykiatrista kuntoutusta, perusti Veikkolan työklinikan, laati ensimmäisen mielenterveyspoliittisen ohjelman ja avasi Itsemurhien ehkäisykeskuksen.

Merkittävä ajanjakso mielenterveyden tunnetuksi tekemisen kannalta oli vuosi 1960, joka oli kansainvälinen mielenterveysvuosi. ”Mielenterveysseura järjesti tuolloin valtavasti erilaisia tapahtumia ja koulutti lukuisia eri ammattiryhmiä.”

Toinen tunnetuksi tekemisen paikka oli 1970-luvun alku, jolloin toiminnanjohtajana oli ”legendaarinen” Irja Rantanen ja Mielenterveys-lehden päätoimittajana ”vähintään yhtä legendaarinen” Hesperian mielisairaalan johtaja Toivo Pihkanen, Martti Paloheimon rinnalla tunnetuin psykiatri Suomessa. Pihkasesta on kirjan verran tarinoita mutta kuvatkoon häntä Hertta Kuusisen määritelmä: ”Toivo on paljokas!” Hänessä mitä ilmeisimmin oli paljon kaikkea…

Toivo Pihkanen tunsi kaikki ja hänen asiakkainaan oli valtakunnan kerma. Esimerkiksi Armi Ratia oli hänen hyvä ystävänsä. Yhdessä nämä kaksi ratkoivat Marimekonkin ongelmia. ”Mielenterveysseuran historiaan on kirjattu paljon värikkäitä ja karismaattisia henkilöitä.”

”Vuonna 1972 toteutui myös toiminnanjohtaja Irja Rantasen pitkäaikainen haave Mielenterveyden kello kutsuu -keräyksestä. Keräyskampanja huipentui Aleksanterin joulukadun avaisiin. Katu oli korosteltu valaistuin kelloin ja väkeä oli tungokseen saakka. Kampanjalla kerättiin varoja itsemurhien ehkäisyyn.”

”Kulttuurilla on tervehdyttävä vaikutus mieleen”

Irja Rantanen ja Toivo Pihkanen olivat tiivis työpari, jonka aikana seuran asioita vietiin vauhdilla eteenpäin. Sitä eivät haitanneet Toivo Pihkasen hyvät suhteet aina presidentti Kekkosta myöten.

”Heidän aikanaan myös monet kulttuurivaikuttajat kuten Rafael Wardi ja Joonas Kokkonen tulivat mukaan seuran toimintaan ja Pihkanen oli vahvasti sitä mieltä, että kulttuurilla on tervehdyttävä vaikutus mieleen.” Myöhemmin Mielenterveysseurassa työskennellyt Assi Liikanen teki väitöskirjan kulttuurista hoitolaitoksissa ja tänä päivänä Terveyttä kulttuurista -verkosto toimii aktiivisesti.

Mielenterveysseuran vaikuttamis- ja valistustyö oli aktiivista 1970- ja 1980-luvuilla ja seuran hallituksissa istui asiantuntijoita yhteiskuntaelämän eri lohkoilta. ”He sekä toivat että veivät tietoa, ja voi hyvin sanoa, että tuolloin poikkihallinnollisuus toteutui jo ennen kuin siitä osattiin edes puhua. Siihen aikaan myös kirjattiin lääkintähallituksessa niin sanottuun punaiseen kirjaan psykiatrian ja mielenterveystyön tulevat suuntaviivat. Seura oli silloin vahva vaikuttaja.”

Suuria hankkeita

”1980-luku oli seurassa vielä tasaisen kasvun aikaa, mutta jo seuraavalla vuosikymmenen alussa toiminta laajeni valtavasti. Syynä oli tietenkin yhteiskunnan sen hetkinen vaikea taloustilanne, lama ja työttömyys, jotka osaltaan johtivat itsemurhien määrän suureen kasvuun. Asiakkaat eivät saaneet kriisipalveluja ja siihen hätään Mielenterveysseura lähti kehittämään matalan kynnyksen auttamispalveluja.”

Mittava avaus Suomessa oli myös ulkomaalaisten kriisipalvelujen aloittaminen. Mielenterveysseura oli ensimmäinen, joka siihen ryhtyi. ”Palvelu suunnattiin kaikille Suomessa asuville ulkomaalaisille, ei vain pakolaisille tai turvapaikanhakijoille.”

Vapaaehtoistyö voimistui ja seura kehitti tukihenkilötoimintaa. Vuonna 1997 syntyi Valtakunnallinen kriisipuhelin.

”Seura myös toi Suomeen yhdessä MML:n ja SPR:n kanssa henkisen tuen onnettomuustilanteissa, auttoi pitkäaikaistyöttömiä, ehkäisi nuorten syrjäytymistä ja käynnisti kokeilevan ja kehittävän kuntoutuksen projektin.”

”80-luvulla käynnistyi prof. Yrjö Alasen johdolla perheterapiakoulutus ja Mielenterveysseurasta tuli maan suurin ja arvostetuin psykoterapiakouluttaja.”

Tarja Heiskanen sanoo, että yhteiskunnallisten päättäjien suhtautuminen Mielenterveysseuraan oli hänen aikanaan myötämielistä, mutta totta kai yhteiskunnallinen tilanne eri aikoina vaikutti tukipolitiikkaan. ”Raha-automaattiyhdistyksen tuki nousi toimintojen ja projektien kehittymisen myötä. Myös hyvä yhteistyö kuntien, seurakuntien ja eri hallinnonalojen kanssa mahdollisti avustusten saamisen tiettyihin hankkeisiin. Niin on varmasti edelleen.”

Tarja Heiskanen sanoo iloitsevansa asenteiden merkittävästä muutoksesta: Nyt mielen pahoinvointi ymmärretään häiriöksi tai sairaudeksi, josta voi parantua aivan samoin kuin vaikka käden murtumasta. ”Valtava valistustyö 120 vuoden aikana ei ole todellakaan mennyt hukkaan, ja onhan sen pakko näkyä jossain! Tieto, paremmat hoitomenetelmät, terapia, lääkkeet ja ehkäisevä ja edistävä työ ovat muuttaneet maailmaa.

Vaan entä tänään – mitä liikkuu Tarja Heiskasen mielessä juhlavuoden alkaessa kun historiikki on valmistunut?

”Olen iloinen siitä, että Mielenterveysseuran 120-vuotinen valistus- ja asennetyö näkyy ja on tuottanut tulosta. Mielestäni asenteet ovat lientyneet merkittävästi ja mielenterveysasioihin suhtaudutaan aivan eri tavalla kuin esimerkiksi 1980-luvulla. Se mistä olen huolissani, on ajan henki, johon kuuluu tietynlainen kovuus, aiempaa kovempi suhtautuminen niihin, joilla tässä ajassa ei mene niin hyvin.”

Tarja Heiskanen sanoo, että oman vastuun korostaminen on tietenkin paikallaan, mutta äärimmäisyyksiin ei ole syytä mennä, koska ”ihmisen toimintaa rajoittavat niin monet tekijät.”

Suomen Mielenterveysseuran historiikki julkaistaan 19.1.2017.

Lue lisää


Mielenterveysseura kysyy yhteiskuntamme eri aloilla vaikuttavilta, mitä mielessä mielenterveydestä ja sen edistämisestä. Mielenterveyttä rakennetaan niin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin arjen kohtaamisissa.