”Normaalin elämän käytöstavat usein unohtuvat, kun astutaan työpaikalle” – Mitä mielessä, Ann Selin

”Työmarkkinoiden epävarmuus on suurin yksittäinen asia, joka vaikuttaa mielenterveyteen sekä työssä jaksamiseen”, sanoo PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

Ann Selin.

Niin kuin niin monen ihmisen kohdalla, myös Ann Selinin tapauksessa sattumalla on ollut suuri merkitys siihen, missä hän nyt on. Kaikki alkoi keväällä 1976, kun teinityttö ei halunnut mennä lukioon ja etsi kesätöitä. Kuinka ollakaan Liikeliitossa oli avoinna lähetin paikka, ja siitä alkoi nyt jo yli 40 vuotta kestänyt ammattiliittoura.

”Juuri siihen aikaan ammattiliittojen jäsenmäärät kasvoivat hurjaa vauhtia, joten ajoitus oli oivallinen”, muistelee Ann Selin aikaa ennen 16 ikävuottaan.

Aika nopeasti lähetin työt vaihtuivat astetta vaativimpiin hommiin. Työllisyystilanne heikkeni tuolloin nopeasti ja maassa ahkeroi hätätilahallitus, jonka tehtävänä oli kampittaa hurjaksi äitynyt neljän prosentin työttömyys. Ann Selin huomasi olevansa työttömyyskassan virkailija ja kiittelee onneaan: ”Minulle tarjoutui mahdollisuus tehdä monia erilaisia töitä.”

Vuodet vierivät ja tehtävät vaihtuivat. Työskenneltyään viitisen vuotta ensin nuoriso- ja sitten työsuojelusihteerinä katsastettiin Ann Seliniä ensimmäisiä kertoja johtotehtäviin. Lopullinen kimmoke syntyi, kun hänet kutsuttiin Jyväskylään liiton aluepäälliköksi 1993.

”Hoidin neljä ja puoli vuotta pienen porukan kanssa Etelä-Savon ja Keski-Suomen piireissä jäsenten työsuhdeasioita silloisessa Liikealan ammattiliitossa – tai oikeammin teimme neljän hengen porukalla kaikkea mahdollista: hoidimme yhteiskuntasuhteita, tuimme luottamusmiehiä, frankeerasimme kirjeet…”

Ann Selin kuvaa Jyväskylän aikaa todelliseksi korkeakouluksi, ja niinä vuosina joku ensi kerran kysyi häneltä, että oletko joskus aikonut pyrkiä liiton puheenjohtajaksi? Mutta oikeastaan asiat alkoivat konkretisoitua, kun Ann Selin palasi Helsinkiin 1998 ja aloitti työt liiton suurimman alueen Helsinki-Uusimaan päällikkönä.

”Kun sitten PAM perustettiin 28. marraskuuta 2000 neljästä yksityisten alojen palveluliitosta, jotka olivat Hotelli- ja ravintolahenkilökunnan liitto (HRHL), Teknisten- ja erikoisammattien liitto (Tekeri), Kiinteistötyöntekijäin liitto (KTTL) ja Liikealan ammattiliitto, tein päätöksen pyrkiä uuden liiton puheenjohtajaksi. Siitä alkoi aika raskas aika, koska kamppailu puheenjohtajuudesta oli kovaa.” Ann Selin valittiin lopulta seitsemän äänen marginaalilla, eikä hän ole tuon jälkeen tullut haastetuksi.

Rööperistä maailmalle

Ann Selinin lapsuuden maisema sijoittuu helsinkiläiseen työläisperheeseen, jonka matka kulki Rööperin (Punavuoren) talonmiehen asunnosta, Maunulan kautta Myllypuroon ”juuri valmistuneeseen kaupungin kivitaloon”. Myllypuron yhteiskoulu valmisti tulevaa uraa keskikoulun verran ja sen jälkeen opintoja on karttunut ”muutaman maisterintutkinnon verran, niin avoimessa yliopistossa kuin erilaisilla täydennyskoulutuskursseilla, jos olisin opiskellut tutkintotavoitteisesti.”

Jos Ann Selinin elämän tämänmittaista matkaa pohtii hiukan tarkemmin, ei ehkä olekaan aivan sattumaa, että hän on järjestötyössä. Erilaiset yhdistykset ja seurat tulivat jo lapsuusvuosina tutuiksi - kiitos molemmat poikansa sekä miehensä sodassa menettäneen Olga-tädin, jota voi hyvällä syyllä mentoriksi. ”Hän opetti oman laajan vapaaehtoistyönsä kautta aktiiviseksi, kuljetti mukanaan ja kannusti.” Sivujuonteena mukana matkasi lauluharrastus, joka vei myös keikoille; iskelmiä ja evergreenejä on kuultu myöhemminkin ainakin PAMin tilaisuuksissa.

Ann Selinin matka juoksutytöstä johtajaksi on hieno, mutta nykyisessä 100-vuotiaassa Suomessa aika epätavallinen. Ilman kovaa koulutusta ja korkeakoulututkintoa on vaikea ponnistaa pitkälle. Toki se on mahdollista. Matkaan on mahtunut myös sairauksien aiheuttamia ylämäkiä, kamppailua, selviytymisiä – itkuja ja iloja. Mieli on välillä ollut kovilla.

Antoisa Mielenterveyden ensiapukurssi

”Sain viime kesänä osallistua Vierumäellä naisjohtajille suunnatulle Mielenterveyden ensiapukurssille. Se oli hyvä kokemus erityisesti, koska alusta alkaen toisilleen ventovieraiden osallistujien kesken muodostui turvallinen luottamuksen ilmapiiri. Kaikki antoivat toisilleen jotain, ja kurssilla vahvistui jälleen, että ihmisten johtaminen on ympäristöstä riippumatta aika samanlaista.”

Kurssi ajoittui Ann Selinin elämässä jaksoon, jossa hän oli toipumassa rankoista syöpähoidoista. Ne olivat loppuneet vain muutamaa kuukautta aiemmin. ”Kurssilla käsitellyt asiat olivat aika samanlaisia, kuin ne mitä me kerromme esimerkiksi jaksamisesta oman järjestömme luottamusmiehille, eli miten itse voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa, ja miten tulee ottaa ohjat omasta elämästä, koska et voi auttaa ketään, jos vain otat heidän taakkansa kantaaksesi.”

Lienee yksi ihmiselon isoja haasteita olla sopivan empaattinen ja tukena toiselle ihmiselle ilman, että ottaa ne kokonaan kannettavakseen. ”Auttaminen pitää alkaa itsestä ja oma mieli pitää olla tasapainossa, jotta voi olla tukea toista.”

Rintasyöpä tietenkin pysäytti ja vavahdutti Ann Seliniä, mutta ”pääosin mieleni kyllä pysyi kasassa, ei tietenkään joka hetki”. Prosessin aikana jaksaminen oli suurelta osin hyvän tukiverkoston ansiota. Iso joukko ihmisiä oli käytettävissä, kun hän sitä halusi ja koki tarvitsevansa apua.

”Jos sanoja ei löydy, älä sano mitään”

”Maria Jungner oli yksi heistä, ja kerron mielelläni esimerkkinä tilanteen, jossa hän haki minut kotoani kuulemaan leikkauksen jälkeisen patologin lausunnon. Kun astuin hänen autoonsa, kysyi Maria että ’haluatko että puhumme päivän teemasta vai niitä näitä’. Se oli paras kysymys koskaan ja lopulta puhuimme miehistä. Silloin pohdin että jos tuntuu, ettei sanoja löydy, älä sano mitään. Ota vaikka olkapäästä kiinni.”

Ann Selin muistaa kuinka mukavaa on ollut kun on voinut sanoa ymmärtäville ystäville, että nyt minulla ei kerta kaikkiaan ole voimia puhua asiasta lainkaan.

”Toisaalta tukiverkkoakaan ei saa jättää epämääräisyyden tilaan, jotta he eivät ahdistuisi. Siinä joutuu hiukan tasapainottelemaan.”

Rintasyöpä ei suinkaan ole Ann Selinille ainoa kehon tuottama kova kokemus, sillä viisi vuotta aiemmin häneltä leikattiin aivovaltimon pullistuma (aneurysma). Sekin olisi voinut viedä hengen ja myös silloin sekä oma että läheisten mieli oli kovilla.

”Kiitollisena muistan kaikkia niitä, joille saatoin soittaa kun olo oli hoitojen aikana kauhea ja tuli se luovuttamisen tunne – jolle tietenkään rationaalinen minä ei antanut voittoa.”

Arvojen akatemiassa

Mielenterveyden ensiapukurssin lisäksi Ann Selin kertoo kokeneensa ”kirkon maanpuolustuskurssin” Arvojen akatemian todella kiinnostavana. ”Osallistujat ovat hyvä halkileikkaus yhteiskunnasta”, sanoo myös maanpuolustuskurssin (#170) käynyt Ann Selin.

”Jos maanpuolustuskurssin tarkoituksena on sitouttaa osallistujat kriisiajan rooleihin ja saada heidät oivaltamaan, että puolustushallinto on paljon muutakin kuin sotaväki, pohditaan Arvojen akatemiassa nimen mukaisesti, miten arvot vaikuttavat yhteiskunnassa, kuinka ne näkyvät työssä ja kuinka tunnistamme erilaisia tilanteita.”

Ann Selin sanoo nauttineensa akatemiassa vallitsevasta luottamuksen ilmapiiristä, jossa vaikkapa johtavassa asemassa olevat ihmiset hyvin avoimesti uskaltavat kertoa uransa kipupisteistä ilman pelkoa asioiden vääränlaisesta ulosvuotamisesta.

”Yhteiset arvot eivät ole vähäpätöinen asia vaan vakaan yhteiskunnan perusta. Ne voivat myös muuttua. Toisaalta välillä minusta tuntuu, että emme tunnista riittävän hyvin sellaista yhteiskunnallista uhkaa, joka syntyy kun kaikki eivät koe olevansa osallisia. Tästä asiasta ovat yhtä mieltä kanssani myös ne, joiden poliittiset arvot eroavat omistani.”

Kohteletko hyvin työkaveria?

Ann Selin pohtii työssä jaksamista paljon. ”En aina ymmärrä miksi normaalin elämän käytöstavat niin usein unohtuvat kun astutaan työpaikalle. Olisi iso asia, jos osaisimme kohdella työtoveria niin kuin kaveria tai läheistä elämässä yleensä.”

Ann Selinin raadollista arkea ovat työehtosopimusneuvottelut. Niihin osallistuvien ihmisten mielenterveyden pitäisi olla erityisen hyvässä kunnossa, koska kyseessä on aina pyrkimys kompromissiin.

”Työmarkkinaneuvotteluissa asioita ei voi nähdä mustina tai valkoisina, vaan on tunnistettava laaja skaala harmaasävyjä. Kyseessä ei suinkaan ole kaupankäynti perinteisessä mielessä, koska sopimukseen on päästävä – nyt ja tulevina vuosina, ja usein samojen neuvottelijoiden kanssa. Tavarantoimittajaa ei voi vaihtaa, jos tarjous ei tyydytä, eikä kumppania voi valita.”

PAMin jäsenet eivät kuulu yhteiskunnan palkkaeliittiin. ”Heidän työhyvinvointinsa kannalta ykkösjuttu ovat työkaverit. Jos heidän jaksamistaan ja mielenterveyttään halutaan vahvistaa, pitää sen tapahtua omassa työyhteisössä, jossa jokaisen tulisi saada kokea osallisuutta.”

Ann Selin panostaisi valtavasti esimiestyöhön. Hän pohtii, ettei luulisi olevan kovin hankalaa antaa ihmisten osallistua sellaiseen päätöksentekoon, joka koskee kunkin omia arkisia työtehtäviä.

Tärkeä työyhteisö

”Jokaiselle on tärkeää saada kokea, että on arvokas osa työyhteisöä, ja ymmärtää miksi asioida tehdään. Parhaat esimiehet osaavat antaa merkityksen strategialle, eli mitä se tarkoittaa juuri meillä, tässä ja nyt.”

Kaikkialla vellovasta seksuaalista häirintää koskevasta keskustelusta Ann Selin toteaa, että olemme nyt sellaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, että julkinen keskustelu on mahdollista. ”Ongelmahan ei ole uusi, mutta ennen asioista ei vaan puhuttu. Tärkeää olisi aina osata toimia niin, ettei se ole toiselle osapuolella vastenmielistä tai kiusallista.”

Työntekijäliiton näkökulmasta epävarmuus on kuitenkin suurin asia, joka lisää riskiä ihmisten sairastumiseen ja vaikuttaa mielenterveyteen sekä jaksamiseen. ”Kun ei tiedä huomisesta, työsuhteet ovat niin ’epätyypillisiä’, että lainsäädäntökään ei pysy perässä, työntekijä ei aina tiedä onko hän yrittäjä, työ- vai vuokratyösuhteessa, eikä edes sosiaaliturvajärjestelmä tai verotusjärjestelmä tunnista kaikkia tilanteita. Kaiken kukkuraksi irtisanomissuoja on aika kehno.”

”Julkisella sektorilla määräaikaiset työsuhteet ovat aikamoinen kirous, ja yksityisellä puolella suurin vitsaus on osa-aikatyö. Juostavuus on kyllä erinomainen asia, jos se ymmärretään oikein. Nyt yleensä joustaa vain työntekijä”, päättää pohdiskelunsa Ann Selin.

Lue lisää