Ari Koivu: ”Afrikassa ajatellaan tuntemattomasta ihmisestä ensisijaisesti hyvää”

Afrikkalaiset ajattelevat aina tuntemattomasta ihmisestä ensinäkemällä hyvää, sanoo Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry:n toiminnanjohtaja Ari Koivu.

Ari Koivu.
Ari Koivu.

Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry:n toiminnanjohtaja Ari Koivu on tallannut tellusta hiukan yli puolivuosisataa. Siitä ajasta hän on ollut yli puolet rakastuneena Afrikkaan monestakin syystä, mutta erityisesti häntä viehättää maanosan mentaliteetti.

”Olen nähnyt Itä-Afrikassa kaikenlaisia kyliä, toinen toistaan kurjempia, joissa asiat ovat tosi huonosti. Mutta kun sinne menee vieras, vaikka minä, ja yöpyy jossain savimajassa, niin aina se paras sänky tai tila annetaan estelyistä huolimatta vieraalle. Ainoa moskiittoverkko tulee sinun käyttöösi, sen takia että ihmisestä täytyy pitää hyvää huolta, jos se tänne saakka vaivautuu meitä katsomaan.”

Kaikki pohjaa sille, että tulevaisuudessa on mahdollista, että vieraanvaraisuus palkitaan ja ”ainakin jumala on nähnyt, että olemme armollisia tälle kulkijalle”. Kyse ei taida olla vain vieraanvaraisuudesta vaan sivistyksestä.

Koivu sanoo, että se mikä häntä kiehtoo afrikkalaisuudessa on samalla ehkä yksi syy siihen, miksi meillä täällä pohjoisessa on niin paljon mielenterveyshäiriöitä, eli afrikkalaiset ajattelevat aina tuntemattomasta ihmisestä ensinäkemällä hyvää.

”He haluavat tutustua sinuun ja ovat kiinnostuneita siitä kuka olet, miettivät mitä voisimme tehdä yhdessä. Suomessa useimmiten ensi reaktio on ei, mitähän tuo minusta oikein haluaa? Meillä on heti pieni angsti meitä lähestyvää ihmistä kohtaan.”

Afrikassa ihmiset siis yleensä ajattelevat että kiva kun tulit, olet varmaan hyvä ihminen. ”Ja niin on kunnes mahdollisesti toisin todistetaan. Me taas lähdemme helposti että tuntematon on karrikoidusti sanoen paha - kunnes toisin todistetaan.”

Hän pohtii, että afrikkalaisten ei tarvitse pelätä toisten ihmisten läsnä ollessa eikä stressata kohtaamisia. Toki Afrikassakin on syytä olla varuillaan ja pelätä, jos kävelee yksin pimeällä rahapussi taskussa, kuten kaikkialla muuallakin.

”Naiivi ei pidä olla, mutta täytyy koputtaa puuta koska minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään.”

Kaupungistuminen tuo mukanaan myös roistot, koska maaseudulla pystyy elämään maan tuotteilla, joita syntyy viljelemällä, kastelemalla ja odottamalla että aurinko paistaa.

”Jos kaupungissa on pelto, on se kaukana ja yleensä sitä ei ole, joten tarvikkeet on hankittava rahalla.”

Merkkipäivän viettoa Serengetin kansallispuistossa

Kuvaavaa Ari Koivun rakkaudelle Afrikkaan on, että hän vietti viime vuoden juhannuksena 50-vuotispäiviään Serengetin kansallispuistossa, jonne oli kutsunut kavereitaan pelaamaan jalkapalloa. ”Paloni Afrikkaan oli sen verran tarttunut muihinkin, että meitä oli siellä paikalla 49 henkeä. Se 50:s taisi olla hyeena, joka tuli leiriin ja varasti lenkkarini.”

Ari Koivun kasvualustana oli keskiluokkainen perhe nykyisin Poriin kuuluvassa Söörmarkussa. Siellä oli kaikkea sopivasti mutta ei mitään liikaa. ”Kotoa sain sen verran paljon apua, että olen kokenut voivani jakaa sitä myös muualle.”

Koulunsa Ari Koivu kävi Noormarkussa sekä Porissa ja oli jo menossa kauppaopistoon mutta päätyi kuitenkin lukemaan maantiedettä. ”Olin jo yläasteella kiinnostunut eri maista ja vaikka en ollutkaan paljon matkustellut pohdin, että maantieteilijä pääsee näkemään maailmaa.”

Opettajan sijaisuuksia sekä toimi pankin vahtimestarina olivat Ari Koivun työuran ensiaskeleet siihen saakka, kunnes varmistui paikka lukemaan kulttuurimaantiedettä Turun yliopistoon vuonna 1989. ”Yliopiston tarjoama vapaus on kantanut minua halki koko elämän. Se oli hienoa aikaa ja yhteydet opiskeluajan kavereihin ovat säilyneet hyvinä.”

Yksi kulmakivi Ari Koivun elämässä oli kun Turun yliopistoon tuli kehitysmaatutkimuksen kurssi. Hän koki aiheen kiehtovana ja pohti muun muassa, miten siirtomaavalta on vaikuttanut paikallisiin ihmisiin varsinkin Itä-Afrikassa, jossa valtaa ovat pitäneet vuorollaan niin britit, saksalaiset kuin portugalilaisetkin.

Rahaakin toki piti saada eikä laman alla painivassa Suomessa ollut liiemmälti tilapäistyöpaikkoja tarjolla. Ari Koivun ajattelussa kuitenkin asiat aina järjestyivät ja niinpä tällä kertaa avun tarjosi Marli, jonka trukkia pääsi ajamaan oikeastaan aina kun halusi. Pyhien alla varsinkin firman tuotteille oli menekkiä.

Mangrovepuiden tutkimisen avulla Tansaniaan

Kun opiskelut olivat tulleet graduvaiheeseen, oli edessä ensimmäinen tutustuminen Afrikkaan. Jo edesmennyt professori Sakari Tuhkanen, joka oli Amazonin alueen ja Itä-Afrikan ekspertti, saa yhtenä kunnian siitä että Ari Koivu suuntautui kehitysmaatutkimukseen. ”Vuoden 1994 Hyytiälän Afrikka-päivillä esittelin artikkelin suomalaisten vesiprojektien onnistumisesta Tansaniassa ja ajattelin tehdä siitä graduni. Se kuitenkin tyrmättiin kun aihetta oli tutkittu jo niin paljon, ja minulle suositeltiin mangrovepuiden tutkimista. Niinpä tein graduni mangrovepuun paikallisesta käytöstä Etelä-Tansaniassa.”

Hyytiälässä Ari Koivu tutustui Tansaniassa syntyneeseen lähetyssaarnaajien poikaan Jaakko Suikkaseen. ”Hänkin halusi tehdä gradunsa synnyinmaassaan, ja kun meitä oli kaksi, oli helppo lähteä matkaan.”

Aivan putkeen alku ei mennyt, koska Jaakko Suikkasen gradu olisi vaatinut karjaa ja tsetsekärpäsiä, joita kumpiakaan ei ollut Mtwarassa, jonne kaksikko oli muuttanut. Mangrovepuita onneksi oli.

”Silloin koin ensi kertaa tunteen, että onpa mieletön paikka – nyt olen kotona!”

Pari vuotta kului ja Ari Koivu palasi Suomeen gradun valmistuttua, mutta polte oli syntynyt ja takasin oli päästävä. Niinpä Ari kierteli keskustelemassa sellaisissa kansalaisjärjestöissä, joilla oli projekteja Tansaniassa. Hän tarjosi itseään yhteyshenkilöksi maahan. ”Pyysin järjestöiltä joidenkin tuhansien avustuksia erilaisia palveluksia ja artikkeleja vastaan, kunnes sain kirjailija Mika Wikströmiltä vinkin mennä Suomen Palloliittoon - kas heillä kun oli ollut projekti Tansaniassa.”

Tapaaminen Esko Lahtisen kanssa palloliitossa tuotti tulosta ja niinpä Suomen Liikunnassa ja Urheilu ry:ssä (SLU) herätettiin henkiin jo kuollut hanke. Terhi Heinilä ja Raimo Railo tutkivat taustoja ja Ari kirjoitti ulkoministeriöön evaluaatiorahahakemuksen, jossa ajatusta pidettiin hyvänä ja Ari huomasi aika pian olevansa SLU:n palveluksessa tekemässä evaluaatioraporttia Tansaniassa toteutetusta Sport for All -hankkeesta. Helmikuussa 1997 oli edessä toinen matka Tansaniaan. Urheilu kun ei ollut Ari Koivulle vierasta. Hän oli pelannut jääkiekkoa, jalkapalloa ja salibandyä. ”Olin silloin että yeaah!”

Kun ulkoministeriö sai raportin, ei siellä uskottu että jo kuopattu hanke voisi menestyä ja Ari Koivu huomasi olevansa taas tyhjän päällä mutta mielessä poltti halu päästä takaisin. Ja taas asiat järjestyivät.

Oppaaksi Kilimanjarolle

”Suomen Ladun toiminnanjohtaja Tuomo Jantunen pyysi minua kirjoittamaan anomusta EU:lle Kilimanjaron retkeilyreittien suunnitteluhankkeesta. Se ei tosin tuottanut tulosta mutta pääsin kuitenkin toteuttamaan matkoja Kilimanjarolle. Olin vuonna 1998 Suomen Ladun ensimmäisen Kilimanjaron matkan opas.”

Tuon matkan aikana Ari sopi lähtevänsä mukaan pieneen safarimatkoja tuottavaan toimistoon ja vei muutaman vuoden ajan matkailijoita retkille kansallispuistoihin ja Kilimanjarolle. Tämän jälkeen jo aika lailla paikalliseen elämänmenoon ihastunut Ari otti vastaan työn Arushan kansainvälisestä koulusta. ”Opetin maantiedettä ja liikuntaa siellä vuoden kunnes palasin jälleen Suomeen.”

Vuosituhannen alussa SLU oli saanut pienen 15 000 markan avustuksen, jolla Tansaniasta, Mtwarasta tuotettiin Suomeen muutamia liikunnanopiskelijoita ja -opettajia tutustumaan Suomen toimintoihin. Siitä oikeastaan alkoikin se työ, jota Ari on tehnyt näihin päiviin saakka.

”Teimme SLU:ssa ulkoministeriölle anomuksen ’Kouluympäristö paremmaksi ja kaikki lapset kouluun liikunnan avulla -hankkeen’ toteuttamiseksi 60 paikallisessa koulussa ja saimmekin kolmelle vuodelle yhteensä 300 000 markkaa.”

Kehitysyhteistyö ei kuitenkaan ollut SLU:n perustoimintaa ja Ari Koivu päätti perustaa hyvässä yhteistyössä liikunnan kattojärjestön kanssa uuden liikunnan kehitysyhteistyöhön panostavan yhdistyksen. Niin syntyi LiiKe ry, joka perustettiin 2001 ja rekisteröitiin 2002. ”SLU tuki alkuvaiheessa paljon. Toimistomme oli heidän tiloissaan ja heidän kansainvälinen yksikkönsä jopa maksoi meidän vuokramme ja puhelinkulumme.”

Muutaman viime vuoden ajan LiiKe ry on ollut täysin omavarainen, eikä ole saanut tukea nykyiseltä kattojärjestöltä Suomen olympiakomitealta.

Mielekäs koulupäivä – hyviä oppimistuloksia

Kolmen vuoden työskentelyn jälkeen kouluja olikin jo 560 ja tulokset olivat hyviä. ”Kun ennen projektia vain noin 10 prosenttia lapsista suoritti alakoulun hyväksytysti, oli luku kasvanut 73 prosenttiin. Koulu tarjosi harrastusmahdollisuuden ja kun sen vuoksi tulee kouluun, oppii lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan.”

Hanke laajeni seuraavaksi Singidan lääniin. Mukaan tuli 500 ala- ja 120 yläkoulua. Sitten mukaan tuli 2009 Lindin lääni taas noin 500 koululla ja myös Tansanian opetusministeriö oli kovin kiinnostunut toiminnasta ja luki huolella saamansa raportit. He toivoivat, että hanke laajenisi myös liikunnanopettajien koulutuksen suuntaan ja niin sekin toiminta käynnistyi ensin yhdessä ja myöhemmin 12 opettajainkoulutuslaitoksessa eli niissä, jotka parhaiten soveltuivat liikunnanopettajien kouluttamiseen. Sen rahoitti käytännössä kokonaan Suomen ulkoministeriö.

Hanke laajeni vielä kerran kun terveystieto otettiin ohjelmaan. Anekdoottina voidaan kertoa, että alusta asti mukana ollut Kassim Majaliwa siirtyi politiikkaan ja on tällä hetkellä Tansanian pääministeri, hyvin vaikutusvaltainen henkilö vaikka Tansania kovin presidenttivetoinen valtio onkin.

Yhtä kaikki Majaliwan ollessa sisäministeriössä apulaisministerissä käynnistettiin yläkouluissa liikuntahankkeita, joita aikaisemmin ei niissä ollut. Hanke olisi kuitenkin vaatinut valtiolta aika tavalla investointeja, eikä se lopulta saanut vauhtia. Muutenkin henkilövaihdokset muuttivat hankkeiden suuntaa sen mukaan, mitä kukin ministeri itse piti tärkeänä. Se ei suinkaan aina ollut liikunta, vaikka oppimistulokset muuta todistivatkin. ”Asiat menivät aika vaikeiksi ja tuntui epätoivoiselta kun hommat on saatu käyntiin ja sitten noin vain joku muuttaa toimivan konseptin.”

Sitkeä työ liikuntakasvatuksen kehittämiseksi Tansaniassa jatkui vielä Jyväskylän yliopiston ja Dar es Salaamin yliopiston liikuntayksikön kanssa. ”Se hanke jatkuu edelleen 20 paikallisen opiskelijan voimin mutta aivan helppoa ei toiminta ole uuden ministerin toiveiden vuoksi.”

Hurjat siirtymäriitit

Vuonna 2015 LiiKe ry oli käynnistämässä uutta hanketta ”Tyttöjen voimaannuttaminen liikunnan avulla”. ”Olimme havainneet että valtavasti tyttöjä jää pois koulusta yläasteen toisella luokalla. Kun asiaa tutkittiin, havaittiin että maassa on unyago-initiaatio, siirtymäriitti, jossa opetetaan miten kohdella miestä hyvin fyysisesti ja henkisesti, sekä miten hoitaa kotia. Ja sen päätteeksi kun tytöt olivat noin 12- tai 13-vuotiaita heille sanottiin, että nyt voitte vaikka ryhtyä äideiksi.”

”Yksi syy tähän on köyhyys, sillä kun tytön laittaa kouluun, on se kuluerä. Jos he taas menevät naimisiin, saa tytön perhe myötäjäisiä ja lisäksi he häipyvät syömästä perheen vähiä ruokavaroja.”

Pojilla on samantyyppinen jando-koulutus, missä heitä koulutetaan maskuliinisemmiksi ja se on yksi suuri syy lukuisiin teiniraskauksiin Tansaniassa. ”Koulutus on raju ja väkivaltainen. Siinä pakotetaan suoraviivaisesti oppimaan miten ympärileikattu pippeli toimii.”

Ari Koivu kertoo, että tehdyssä tutkimuksessa vain yksi kymmenestä tytöstä suoritti yläkoulun loppuun ja he asettivat tavoitteeksi, että puolet tytöistä saisi suoritettua päättökokeen hankkeen kouluissa. ”Loimme harrastustoimintaa tytöille ja levitimme perheille sanaa tyttöjen oikeuksista sekä koulunkäynnin tärkeydestä. Samalla kerroimme vanhemmille, että tytön koulutus ja pääseminen töihin maksaisivat helposti itsensä takasin viidessä vuodessa, jos tyttö lähettäisi pienen osan palkastaan kotiin. Koulutetusta tytöstä saisi vielä paremmat myötäjäisetkin...”

Viime maaliskuussa hanke toimi yhdeksässä koulussa ja joka kolmas tyttö oli jo suorittanut yläkoulun hyväksytysti. Tämä oli tapahtunut vajaassa kahdessa vuodessa. Suurin vastustus on tullut maskuliinisesta miesyhteisöstä, joka ei pidä siitä että tytöt saavat lisää valtaa. ”Saavutetuista eduista ei haluta luopua. Asenteet ovat toki muuttumassa mutta koska yhteiskunta on niin agraarinen työvoimaa tarvitaan paljon. Islaminuskoisille myös moniavioisuus on kovin tärkeää.”

Aivan hurjan mittavista rahoista ei puhuta sillä edellä mainitun tyttöjen hankkeen kulut ovat ulkoministeriölle 400 000,- euroa neljälle vuodella ja siitä LiiKe ry kerää itse 15 prosenttia. Vapaaehtoistyö on tärkeässä osassa ja muun muassa nuoret suomalaisopiskelijat keräävät kansainvälistä kokemusta hankkeen avulla.

Tyttöjen surkea asema

Kaupungistuminen lisää haasteita myös Tansaniassa ja kouluttamattomat tytöt ovat kaupungeissa työmarkkinoilla huonossa asemassa. Työ kodinhoitajana tai baarissa on hyvin huonosti palkattua ja olosuhteet kurjia. Turhan moni ajautuu myös prostituutioon. ”On myös paljon avioliitossa eläviä varakkaita miehiä, jotka pitävät rakastajia ’pienissä taloissa’ ja maksavat palveluista lahjoilla tai rahalla. Kaiken kaikkiaan prostituutio on aika iso ongelma Itä-Afrikassa mutta vielä suurempi esimerkiksi Nigeriassa.”

Liikuntakoulutuksen yhteydessä on siis mahdollista levittää informaatiota terveydestä, lasten oikeuksista, tasa-arvosta ja koulutuksen sekä perheen merkityksestä. ”Kehitystä on tapahtunut ja nyt kokeneemmat tyttöjen unyago-koulutusta vetävät naiset alkavat oivaltaa, ettei kyseinen koulutus ole tätä päivää. Kun vielä Tansanian presidentti Magufuli on ilmoittanut, että kouluaikana raskaaksi tulleet tytöt heitetään pois, on ristiriita aikamoinen.”

Isot liikuntatapahtumat, vaikka jalkapallo-ottelut, keräävät hyvin väkeä Tansaniassa, joten niiden yhteydessä on hyvä tilaisuus valistuksen levittämiseen. Liikunta onkin väline, jonka avulla voidaan viestittää. Sellaisenaan ei ole itseisarvo, eikä huippu-urheilun kehittäminen kuulu LiiKe ry:n toimintaan.

FC Vito

”Olemme vuodesta 2000 alkaen organisoineet vuorovuosin yhden alle 12-vuotiaiden tyttöjen tai poikien jalkapallojoukkueen pelaamaan Helsinki Cupiin. Projekti syntyi yhdessä suurlähetystön kanssa. Pekka Hukka ja silloinen suurlähettiläs Ritva Jolkkonen innostuivat asiasta ja olivat valmiita myös maksamaan ensimmäisen kerran kulut.”

Ensimmäinen tyttöjen joukkue tuli Suomeen 2004 ja siitä alkaen projekti on rahoitettu sekä suomalaisten että tansanialaisten sponsorien toimesta. ”Projekti vaatii rahaa vuosittain noin 15 000,- euroa sekä varusteet, jotka nekin on saatu mm. Stadiumin lahjoituksina.”

Suomessa kuluja ei juuri ole, koska Helsinki Cup on maksanut majoituksen ja Euran pallo on vastannut viime vuosina ennen turnausta muutaman päivän leirityksestä. ”Se leiri paikallisten tyttöjen ja poikien kanssa todistaa hyvin millainen yhteinen kieli jalkapallo on. Ymmärrys syntyy ilman sanojakin. Sitä on upeaa katsoa.”

Ari Koivun matkat Tansaniaan ovat oman perheen myötä lyhentyneet kuukausista viikkoihin. Aika paikan päällä kuluu kokouksissa, sponsorineuvotteluissa ja palavereissa paikallisten hankevastaavien kanssa. Juuri nyt haaveena on lisätä liikunnanopetusta yläasteella ja julkaista myös sitä varten oppikirja. Liikunnan lisäksi toimintaa on tarkoitus laajentaa myös muille harrastussektoreille kuten teatteritoimintaan. Aina kuitenkin tavoitteena saada lapset käymään koulua, joka tarjoaa opiskelun lisäksi mahdollisuuden myös muuhun mukavaan toimintaan.

”Yksi onnistumisen tae on ollut hyvä yhteistyö eri paikallisten ministeriöiden (ulko-, sisä- ja urheiluministeriöt) kanssa. Meitä ei koeta vaarallisina propagandan levittäjinä, olkoonkin että muutama imaami langetti kirouksen päällemme kun järjestimme 2003 ensimmäisen tyttöjen jalkapalloturnauksen Mtwarassa. Toki soraääniä joskus kuuluu ja miehet kysyvät, miksi te niin kovasti tyttöjä hyysäätte, eikös kaikki ole jo hyvin? Silloin olen vastannut, että emme teidän takianne vaan siksi, että tytöt saisivat edes hiukan säädyllisemmän elämän.”

Afrikkalainen mieli voi hyvin

Ari Koivu siis tuntee afrikkalaisen, ja erityisen hyvin tansanialaisen mielenmaiseman ja sanoo, että siinä suhteessa Afrikka voi tosi hyvin. ”Lähtökohtaisesti vain kovin harva afrikkalainen riistää hengen itseltään. Uskonnollisuus on voimakasta ja ihmiset tukeutuvat jumalaan. Kun asiat menevät pieleen ei heti ajatella, että minä olen huono vaan se on joku muu – jumala ei ollut reilu mutta auttaa kyllä taas seuraavana päivänä.”

Yhteisöllisyys ja perhekeskeisyys ovat aina olleet tosi tärkeitä. ”Ihmiset tukevat toisiaan ja niin jatkuu kunnes dollari saa liian suuren vallan.”

Suomalainen yhteiskunta esittäytyy afrikkalaisille lapsille tosi erilaisena ja ainakin aivan erilaisena kuin me kuvittelemme. Heillä ei ole vertailukohtaa kun ei ole televisiota, ei sanomalehtiä, ei puhelinta, ei internetiä. ”He kokevat että pallokentät ovat tasaisia, tiet todella hyviä ja ruoka erityisen maukasta. Heillä ei todellakaan ole stereotypiaa siitä, millainen Suomi voisi olla.”

Kun he palaavat kotiin on köyhyys taas läsnä eikä mikään ole muuttunut, paitsi että parin viikon ajan oli kivaa. Mutta miksi me Suomessa ratkomme muiden ongelmia?

”Meidän pitäisi aina muistaa että Suomessa on valtavan hyvä koulutussysteemi, joka vie meitä eteenpäin. Me tarvitsemme lisää työtätekevää väestöä ja meidän pitää pystyä kouluttamaan maahanmuuttajat sekä pakolaiset yhteiskunnan jäseniksi. Me tarvitsemme heitä ja meillä kyllä riittää voimavaroja myös kehitysyhteistyöhön ja pakolaisten auttamiseen.”

Ari Koivu sanoo painokkaasti, että ihmisiä pitää auttaa siellä, missä heillä on hätä. ”Jos se maantieteellisesti tai sodan takia on täysin mahdotonta, pitää heidän siinä tapauksessa päästä jonnekin aloittamaan uutta elämää. Niin tehtiin myös Suomessa talvi- ja jatkosodan jälkeen.”

Eikä tilanne jatkossa tule helpottumaan koska olemme kaiken aikaa tekemässä maapallon monesta osasta entistä elinkelvottomampaa. ”Kaiken pohjana olisi saada aikaan rauha sota-alueille, vasta sitten esimerkiksi Jemeniin voisi kehittää teollisuutta tai maataloutta. Nyt sinne ei voi mennä.”

Ari Koivu pohtii myös, purkautuuko huono olo esimerkiksi terrori-iskuina, joilla pyritään saamaan huomiota. Hänen kanssaan keskustelu antaa ajateltavaa ja lisää yleensä ymmärrystä sekä uskoa siihen, että maailmasta voisi tulla parempi paikka meille kaikille ilmastonmuutoksesta ja väestönkasvusta huolimatta.

Ongelmat kun on tehty ratkaistavaksi ja sen ymmärtäminen saa paremmalle mielelle.

Lue lisää