Invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjonen: ”Vertaistuki on tärkeää mielenterveystyötä”

"Olen halunnut näyttää, että myös vammainen pärjää”, Invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjonen sanoo.

Petri Pohjonen.

Yksi tapa vertaistuen kuvaamiseen on tarina lentäjäsankari Sir Douglas Baderista. Hän liittyi kuninkaallisiin ilmavoimiin (RAF) 18-vuotiaana vuonna 1928 ja menetti molemmat jalkansa lento-onnettomuudessa vain kolme vuotta myöhemmin yrittäessään liian matalalla vaativaa liikettä.

Kohtuullisen hurjapäisen luonteen omannut Bader ei lannistunut, vaan halusi jatkaa lentämistä. Tahdonvoimansa ansiosta hän kuntoutti itsensä liikkumaan proteeseilla niin hyvin, ettei moni uskonut niitä edes olevan. Muutamia vuosia onnettomuuden jälkeen Bader anoi uudelleen pääsyä ilmavoimiin, jatkoi lentämistä ja osallistui toiseen maailmansotaan, jossa hänet ammuttiin alas, ja hän joutui sotavangiksi.

Baderin sotavankeus on ihan oma juttunsa mutta tämän tarinan kannalta merkityksellisintä on se, mitä tapahtui sodan jälkeen. Bader ei halunnut vammansa olevan este – ei missään tilanteessa.

Douglas Bader aateloitiin vuonna 1976 vammaisten hyväksi tekemästään työstä. Hän jatkoi lentämistä pitkään ja uhrasi paljon aikaansa erityisesti vammautuneiden lasten kannustamiseen.

Erään kerran Sir Douglas vieraili lasten sairaalassa ja lohdutti kätensä palovamman vuoksi menettänyttä nuorta poikaa, joka Baderin sinnikkyyden ansiosta osoitti jopa ilon merkkejä. Tuon nähtyään pojan vanhemmat ottivat Baderin erilleen ja sanoivat, että ellei tämä lopeta pojan naurattamista, ei tämä kohta enää tajua kuinka vakavasta asiasta loukkaantumisessa on kysymys.

Siihen Sir Douglas sanoi: ”Se onkin ainoa asia, jota hänen ei koskaan tarvitse ymmärtää.”

Vammaisena rohkeasti näkyvillä

Hiukan Sir Douglasin tapaan invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjonen on ollut jo 30 vuotta vammaisena esillä. ”Olen halunnut näyttää, että myös vammainen pärjää. Invalidiliiton arvojen mukaisesti haluan olla rohkeasti näkyvissä.”

Petri Pohjonen puhuu mielellään paljon esteettömyydestä - fyysisestä, asenteellisesta ja henkisestä - joista viime mainittu on kaiketi vaikein tunnistaa. ”Minullakin oli aikanaan henkinen esteellisyys kun lopullisesti toukokuussa 1988 sain kuulla, että elämä jatkuu pyörätuolissa harvinaisen sairauden (verisuonten epämuodostuma selkäytimessä) aiheuttaman vammautumisen vuoksi. Henkinen esteellisyys ilmeni niin, että kesti aika kauan ennen kuin halusin esiintyä kotipaikkakunnallani Saarijärvellä, vanhassa ympäristössä, vammaisena ja pyörätuolissa.”

Petri Pohjonen kertoo, ettei aluksi tajunnut tilannetta, koska pääkaupunkiseudulla alusta lähtien liikkumiseni oli ’luonnollista’”. ”Suurena apuna oli, että sain jatkaa työtäni entiseen tapaan. Ehkä osin sen takia en kokenut vakavaa masennusta.”

Eihän vammautuminen ilman mitään vammautumista mennyt, sillä Petri Pohjonen sanoo tutkineensa 30 vuotta sitten erilaisia vaihtoehtoisia "ihmeparantumisen" juttuja. ”Aika pian kuitenkin tajusin, että tilanteeni on nyt tämä ja niin kokeilut loppuivat.”

Petri Pohjonen myöntää, että henkinen prosessi omilta jaloilta pyörätuoliin oli kova. ”Vaikka työtä ja touhuttavaa riitti, meni siinä pari vuotta pohtiessa, että eikö mitään ratkaisua löydy. Osaan hyvin kuvitella kuinka helppoa siinä tilanteessa olisi ollut luiskahtaa väärään suuntaan.”

”Tervetuloa jatkamaan hommia, jos pää pelaa”

Työurallaan Petri Pohjonen on ennen nykyistä tointaan ehtinyt työskennellä Akavan isossa järjestössä järjestöpäällikkönä, vammautumisen aikoihin Kurssikeskusten liiton (vuodesta 1990 Ammatillisen Aikuiskoulutuskeskusten Liitto) toiminnanjohtajana toistakymmentä vuotta ja Opetushallituksessa ylijohtajana 16 vuotta erilaisissa tehtävissä.

”Muistan edelleen kiitollisuudella kun elokuussa 1988 soitin työpaikalle, että ’mites nyt kun jatkossa liikun pyörätuolilla’, niin liiton puheenjohtaja Kölhi totesi, että jos pää pelaa niin kuin ennen, niin tervetuloa jatkamaan hommia.”

Petri Pohjonen muistaa työuransa alkuvuosilta miten eri paikoissa pyörätuolilla liikkuminen oli ongelma mutta aika usein jo toisella vierailulla portaisiin oli ilmestynyt ramppi. ”Olen nyt kolme vuosikymmentä toiminut viestinviejänä.”

Pyörätuolissa liikkuminen on tuottanut kaikenlaisia tilanteita, vaikka Petri Pohjonen korostaakin, että ei hänen kaikkialle tarvitsekaan päästä. ”Ei ainakaan paikkoihin tai tilanteisiin, joihin en vammattomanakaan menisi. Toki joskus tulee tilanteita, joissa mielen voi pahoittaa kun esteettömyyttä ei ymmärretä.” Petri Pohjonen hyväksyy myös että tarvittaessa joskus hänet voidaan kantaa tuolilla ellei muuta ratkaisua löydy. Osa vammaisista ei siihen periaatteessa suostu. Sekin pitää hyväksyä.

Liitto 30 000 vammaisen asialla

Petri Pohjosen johtama Invalidiliitto ry on fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö, jonka tarkoituksena on tietenkin edistää heidän asiaansa, olipa kysymyksessä sitten lainsäädäntö tai paikalliset kysymykset. Yhä useammin nousee esiin sana vertaistuki. ”Kyseessä on monessakin mielessä vapaaehtoisjärjestö, koska meillä on 146 jäsenjärjestöä tai -yhdistystä.”

”Näissä eri yhdistyksissä on jäseninä kaikkiaan noin 30 000 erilaista vammaista, mutta samalla olemme avoin järjestö. Kuka tahansa, joka kokee asiamme tärkeäksi, voi liittyä mukaan. Jäsenmaksuista se ei jää kiinni. Ne ovat tyypillisesti muutamia kymppejä.”

Invalidiliiton ja koko konsernin liikevaihto on noin 150 miljoonaa euroa. ”Invalidiliitto omistaa kokonaan Oy Mobility Finland Ab -yhtiön, joka puolestaan omistaa liiton palveluyhtiöt kuten Validia Asuminen tai Validia Kuntoutus ja tämä kokonaisuus, eli liitto ja yhtiöt, työllistää suoraan noin 2 500 ihmistä, joista Invalidiliitossa on noin 100 ja loput palveluyrityksissämme.”

Edellä mainitusta 150 miljoonan liikevaihdosta suorana STEA:n yleisavustuksena tulee noin 1,5 miljoonaa euroa. ”Sen lisäksi saamme erilaisia kohdennettuja avustuksia noin miljoonan verran.”

Invalidiliiton omistamien yritysten ansaintalogiikka on hyvin yksinkertainen; on se kuntoutusta, asumispalveluja, ammatillista eritysopetusta tai mitä tahansa, jos ei ole asiakkaita, ei tule rahaakaan.

”Yritysten ansaintalogiikka on yksinkertainen. Olkoon kyse asumispalveluista, kuntoutuksesta tai koulutuksesta, niin asiakas tuo rahan mukanaan. Jos ei ole asiakasta eli kuntoutujaa, opiskelijaa jne. ei yritys pysy pystyssä.”

Maksajana ovat mm. kunnat, opetus- ja kulttuuriministeriö tai kela. Palvelujen ylläpitäminen tähtää tietenkin yhdenvertaisuuteen ja inhimillisyyteen, koska ”yksi eurooppalaisen sivistysvaltion peruspilareista on, että pidetään huolta niistä ihmisistä, jotka eivät siihen itse täysin kykene”.

”Kentän signaaleja on kuunneltava herkällä korvalla”

Petri Pohjonen sanoo, että maailmanlaajuisesti tarkasteltuna ovat asiat Suomessa varsin hyvin mutta kaiken aikaa on tarkkailtava, että yhdenvertaisuuden näkökulma toteutuu: aina on niitä ihmisiä, joita valtio, kunta tai joku muu taho kohtelee jostain syystä muita huonommin.

”Silloin tarvitaan tukiverkkoja vaikkapa valitusten tekoon kun omat voimat eivät riitä. Vapaaehtoistyön ja turvaverkostojen merkitys on siis todella iso - toimintaan osallistumalla ei jää yksin.”

Petri Pohjonen liikkuu paljon, koska juuri ne pienet viestit kentältä kertovat, mikä milloinkin hiertää. Ne ovat signaaleja, joita pitää osata kuunnella ja tulkita. Kun sitä taksiseteliä ei ole, eikä ongelmaan pääse puuttumaan ajoissa, voi edessä olla vakavia ongelmia ja ne tietenkin maksavat. Proaktiivisuus kannattaa tässäkin tapauksessa.

Invalidiliitto ei ole enää aivan nuorukainen, sillä liitto täytti viime vuonna 80 vuotta. Petri Pohjonen kiersi juhlavuonna paljon ja erityisesti mieleen jäi tapaus Oulusta, jossa vanhempi naishenkilö kertoi tarinan vakavasti moottoripyöräonnettomuudessa loukkaantuneesta sukulaisestaan, joka oli kuntoutuksessa. Koska Petri itse on pyörätuolissa, halusi nainen tietää milloin se pahin masennus onnettomuuden jälkeen iskee.

Kuka osaisi neuvoa – keneltä tohtisin kysyä

Petri Pohjonen sanoi joutuneensa oikein pohtimaan ja sanoi, että oikeaa vastausta ei ole vaan tapaukset ovat kovin yksilökohtaisia. ”Tämä osoitti jälleen että vakava vammautuminen ei ole vain yksilön asia, vaan se koskee monia siinä ympäristössä. Ollaan uuden ja tuntemattoman edessä ja asennoituminen voi olla alussa vaikeaa – miten tähän pitäisikään suhtautua.”

Asiat, jotka eivät suoraan koske itseä, voivat olla pelottavia ja vertaistuki auttaa tässäkin asiassa. Kyseisessä Oulun tapauksessa hyvää on se, että yhteistyö Oulun yliopistollisen sairaalan ja paikallisen invalidiyhdistyksen kanssa toimii. ”Sairaala tietää kehen ottaa yhteyttä jos leikkaukseen menevä tai kuntoutusta aloittava haluaa keskustella samantyyppisen vammautumisen aiemmin kokeneen ihmisen kanssa.”

Vertaistuki auttaa useimmiten uuden elämän alkuun ja avittaa tarvittaessa myös jatkossa. ”Ollaan vapaaehtoistoiminnan ja inhimillisyyden ytimessä.” Aivan samalla tavalla kaiketi miltei jokainen vaikka polvileikkaukseen menevä mielellään kuulee kokemuksia ja vinkkejä, jotta toipuminen sujuisi paremmin. ”Monelle ajatustenvaihto antaa voimaa uuden edessä. Toki me kaikki olemme suhtautumisessamme erilaisia.”

Vamma vie – mutta myös tuo

Asioilla tuntuu aina olevan kaksi puolta. Petri Pohjonen sanoo, että esimerkiksi Paralympiakomitean puheenjohtajana ja urheilun parissa hän on saanut nähdä valtavasti sellaista, jota vammattomana ei ikinä olisi voinut kokea. ”Esimerkiksi olen saanut paikan päällä seurata viidet paralympiakisat.” Aivan samaa kertoo lumilautakrossin paralympiavoittaja Matti Suur-Hamari, joka menetti jalkansa moottoripyöräonnettomuudessa. Samaa voisivat todeta kenties Leo-Pekka Tähti, monet muut. Tärkeä viesti!

Asenneilmapiiriin pitää kuitenkin edelleen vaikuttaa. Petri Pohjonen toistaa olleensa onnekas omalla työurallaan, kun sai vaikutusvaltaista tukea mm. esimerkiksi silloiselta ministeri Olli-Pekka Heinoselta. Pohtia voisi myös saavatko kaikki hakutilanteessa tasa-arvoista kohtelua jos vaikka kertovat liikkuvansa pyörätuolilla. ”Aika moni työnantaja taitaa siirtää sellaiset paperit sivuun tiedon luettuaan.”

Haasteellinen asenneilmapiiri

Mielenterveysseuran työtä Petri Pohjonen arvostaa ja tunnistaa sen tärkeyden ”koska ihminen todellakin on myös muuta kuin käsiä, kehoa ja varpaita”. Yksi haasteellinen kokonaisuus liittyy vaikeavammaisten kuntoutukseen, jossa myös mielenterveyspalveluja voisi olla paremmin saatavilla, kullekin tarpeittensa mukaan.

”Kuntoutus on vammaiselle koko elinkaaren mittainen matka. Fyysisestä ja henkisestä toimintakunnosta on huolehdittava päivittäin. Itse olen selvästi kokenut miten käsiäni ei ole tarkoitettu jaloiksi.”

Petri Pohjonen pohtii eroavatko vammaisten tarvitsemat mielenterveyspalvelut olennaisesti vammattomien tarpeista ja toteaa, ettei niin oikeastaan ole. ”Tärkeää on että jokainen, joka apua tarvitsee, sitä myös saa.”

”Asenneilmapiiriin kuitenkin pitää edelleen puuttua”, sanoo Petri Pohjonen ja kertoo esimerkin tuetun asumisen piiristä. ”Validia-asunnot oli eräällä paikkakunnalla hommannut pienen määrän vuokra-asuntoja +55 talosta tarkoituksena, että vammattomien ihmisten joukkoon muuttaa asumaan muutamia pääosin pyörätuolilla liikkuvia, mutta vastustus oli todella kovaa. Yhdeksi syyksi kerrottiin etteivät he halua pyörätuolilaisia muistuttamaan minkälainen kohtalo heilläkin voi olla edessä!”

Perustelua tuskin tarvitsee kommentoida mutta surkutella voi niitä, jotka arvioivat että pyörätuolissa elämä on ohi. Ei se ihan niin taida olla, ”mutta tietenkin itsellä pitää olla elämänhalua ja tarvittaessa mieltä kannattaa vahvistaa vertaistuen sekä ammattilaisten avulla.”

Yhdessä kohti yhdenvertaista ja esteetöntä Suomea, ketäänhän ei jätetä – ei nyt, eikä jatkossa, eihän?

Lue lisää