Jan Vapaavuori: ”Yksi kaupungistumisen lieveilmiö on, että isossa kaupungissa on helppo olla ilman että kukaan huomaa”

”Ilman työtä tai opiskelupaikkaa on helppoa ajautua itseään ruokkivaan negatiiviseen kierteeseen, joka tekee yhä vaikeammaksi lähteä ihmisten ilmoille, olla muiden mukana ja löytää aamuisin mielekästä tekemistä”, kuvaa syrjäytymisen syitä Helsingin ensimmäinen pormestari Jan Vapaavuori.

Jan Vapaavuori.

Helsinki on hieno ja oivallinen pääkaupunki, jolla on toki haasteensa. ”Niistä isoin on jatkuvan kasvun hallinta. Väki kasvaa 8 000–9 000 vuodessa ja kasvu pitää hoitaa taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla”, Jan Vapaavuori sanoo.

Pääkaupungin toinen iso haaste on, osin edelliseen liittyen, että yhteiskunta polarisoituu siitä huolimatta, että keskimäärin meillä menee paremmin. On yhä enemmän niitä, jotka eivät syystä tai toisesta pärjää.

”Syrjäytyneiden määrä lisääntyy, ja riski siitä, että syntyy aidosti huonoja kaupunginosia, kasvaa.”

Syrjäytyminen on iso mielenterveysriski, ja sen kasvu johtuu erityisesti kahdesta syystä. ”Ei ole mielekästä tekemistä, eikä luontevaa tukiverkkoa. Seurauksena on yksinäisyys. On liian harvoja ihmisiä, jotka välittävät ja liian vähän kavereita. Kyse on tyypillisimmillään ihmisistä, joilla ei ole paikkaa minne mennä aamulla, eikä luontevia sosiaalisia kontakteja ja tekemistä päivän mittaan.”

Jatkuessaan ongelmista voi aiheutua mielenterveysongelmia. ”Ei ole kauaa, kun keskustelin kahden kaverin kanssa, joista toinen kertoi, että kun ei ollut työtä eikä koulua, jäätiin kotiin. Kun kaverit ovat toimessa tai opiskelemassa, ajautuu helposti ikään kuin eri maailmaan, jossa on yhä vaikeampaa olla kontaktissa kehenkään.”

Kun perhe vielä on usein eri puolella maata tai maailmaa, eikä kukaan ole repimässä sängystä ylös, rupeaa mielessä helposti pyörimään kaikenlaista. ”On helppo ajautua itseään ruokkivaan negatiiviseen kierteeseen, joka tekee yhä vaikeammaksi lähteä ihmisten ilmoille, olla muiden mukana ja löytää aamuisin mielekästä tekemistä.”

Kaikki edellä kuvattu voi olla kasvualusta myös äärimmäisiin tekoihin, ja vaikka vain hyvin pieni ryhmä ajautuu sellaiselle tielle, niin mitä suurempi on heidän lukumääränsä, sitä isompi on riski.

Yhteisöllisyys vähentynyt

”Yhteisöllisyyden väheneminen yhteiskunnassa on samankaltainen ongelma. Aiemmin oli vahvempia yhteisöjä, jotka pitivät huolta niistä, jotka eivät syystä toisesta oikein pärjänneet tai voivat huonosti.”

Jan Vapaavuori sanoo, että yksi kaupungistumisen lieveilmiö on, että isossa kaupungissa on helppo olla ilman, että kukaan huomaa.

Mielenterveysasiat siis näkyvät kaupungissa ja pormestarin työssä. ”Yksi aikamme suurista haasteista liittyy väestön mielenterveysongelmiin ja totta kai näin isossa kaupungissa tällaiset asiat tulevat vastaan monella tapaa. Ne nousevat esiin niin sosiaali- ja terveyspoliittisina kysymyksinä kuin turvallisuuskysymyksinä sekä segregaatio- ja syrjäytymiskysymyksinä.”

Vapaavuori sanoo, että mielenterveyskysymykset ovat läsnä kaiken aikaa kaupungin kokonaiskuvaa, elinvoimaisuutta ja menestystä mietittäessä.

”Kun tietää ilmiön laajuuden, niin totta kai siihen törmää omakohtaisesti erilaisissa sosiaalisissa kontakteissa, niin työn puolesta kuin muutoinkin.”

Niin Lontoon kuin New Yorkin pormestarit ovat voimakkaasti edistäneet mielenterveystaitoja ja mielenterveyden ensiapukoulutusta, samoin tehdään Helsingissä.

”Helsinki on iso kaupunki, jossa on oma hyvä työterveyshuolto, jonka piiriin mielenterveyskysymykset kuuluvat ja tiedän, että kaupunki tekee jo nyt paljon silläkin saralla.”

Stressiä, väsymystä vai vielä vakavampaa?

Jan Vapaavuori kertoo törmäävänsä mielenterveysasioihin myös omakohtaisesti. ”Kaikki keskeiset poliitikot törmäävät niihin vaalikentillä. Varsinkin vaalien lähestyessä erilaisissa yleisötilaisuuksissa huomaa, että on ihmisiä, joiden mielenterveys on jollain tavalla järkkynyt.”

”Tunnistan myös organisaation sisällä kovia työpaineita, kiirettä ja vaikeita asioita, ja monesti aistii, että joidenkin ihmisten jaksamisessa on haasteita. Kun ei ole tämän alan ammattilainen, ei aina pysty päättelemään, mistä kaikesta on kysymys - väsymyksestä tai stressistä, vai onko kyseessä jotain vakavampaa”, Vapaavuori pohtii.

Hän jatkaa, että ihmisiä pitää toisinaan käsitellä herkästi ja empaattisesti sekä ymmärtää, että korvien välissä voi pyöriä kaikenlaista. ”Me emme ole vielä kovin hyviä puhumaan mielen murheista toisin kuin vaikka fyysisistä ongelmista. Fyysinen vamma näkyy, ja siitä on näin luontevampaa keskustella.”

”Aika usein törmää tilanteisiin, jossa huomaa että kollega ei voi hyvin ja jää vain arvuuttelemaan, että mistähän se johtuu; onko ollut riitaa puolison kanssa aamulla, onko huoli lapsen terveydestä, vai onko oman terveyden kanssa vaikeaa?”

Ne ovat asioina ikään kuin tabuja, ja usein esimiehet miettivät, onko niitä edes soveliasta ottaa puheeksi ja keskustella.

”Jo yleinen elämänkokemus kertoo, että jos joku voi huonosti, voi taustalla olla hyvin monentyyppisiä seikkoja, jotka voivat olla myös ohimeneviä. Usein jää miettimään liittyvätkö ne työhön, kollegoihin ja esimiehiin, joka on työnantajan tulokulmasta se loogisin tulokulma.”

Pitäisi uskaltaa puhua

Kun kyseessä ovat riittävän läheiset ihmiset, joiden kanssa tekee jatkuvasti töitä, eikä suhde ole ihan pelkkä työsuhde, madaltuu kynnys kysyä, että mitä sinulle kuuluu, miten voit? Osa ihmisistä kertoo ja osa ei.

”Olen tietenkin kokenut sellaisia tilanteita, jossa on haluttu kertoa ja avautua. Joskus siihen liittyy kertojan osalta pahoittelua, että murheiden vuoksi asiat eivät ehkä ole sujuneet parhaalla tavalla. Sitten on tietenkin ihmisiä, jotka eivät halua puhua tai kieltävät, että asiat olisivat kehnolla tolalla, vaikka tietävät ongelmia olevan.”

Kommunikaatio työssä, jossa on paljon kohtaamisia, on luovimista, ja kun ei ole tämän puolen ammattilainen, on hankala tunnistaa kuinka vakavasta ongelmasta milloinkin on kysymys, on sitten kyse fyysisistä tai psyykkisistä asioista.

”Usein joutuu miettimään, riittääkö viikonvaihteen lepääminen vai pitäisikö ohjata ihminen saamaan ammattiapua. Sen päättäminen on toisinaan vaikeaa.”

Sportilla paine pois

Jan Vapaavuori on pitkään työskennellyt viroissa, joissa julkisuus on ollut kiinteä seuralainen. Oman mielen kasassa pitäminen vaatii omat toimensa.

”Olennaisinta on tietää, miten saa ajatukset pois asioista, jotka ahdistavat. Se tapahtuu tietenkin eri ihmisillä eri tavoin. Minulle urheilu on ollut hyvä tapa rauhoittaa mieltä. Kun pulssi nousee tarpeeksi korkealle tai riittävän keskittyneesti pelaa tennistä tai golfia, siirtyvät ajatukset väkisinkin muualle.”

Jollekin muulle sama vaikutus tulee kulttuuririennoista ja turhan monelle alkoholi on mielialalääke. ”Pitää löytää elämälleen sen tyyppistä sisältöä, että se vie mukanaan ja ajatukset toviksi pois murheista, mitä ikinä ne ovatkaan.”

Vapaavuori on työskennellyt muun muassa pankinjohtajana, kansanedustajana, ministerinä ja nyt pormestarina. Kaikki tehtävät ovat mielen kannalta hyvin erilaisia. Oman mielenterveyden ja jaksamisen kannalta ministerin tehtävät ovat olleet kaikkein kovimpia ja raskain ulottuvuus on liittynyt julkisen luupin kohteena olemiseen.

”Se on päivittäistä ja kokonaisvaltaista. Muissakin tehtävissä olen ollut median kanssa tekemisissä, mutta se ei ole aivan jatkuvaa.”

Julkisen grillaamisen paine

Organisaation kannalta katsottuna tehtävät vaikeutuvat sitä mukaa kuin alaisten määrä kasvaa. Kansanedustajalla on alaisena korkeintaan oma avustaja, kun taas Helsingin pormestari vastaa viime kädessä 38 000 työntekijästä ja vastuu muista on kaikkein suurin, mutta ministerin tehtävissä se on kovin omalle mielenterveydelle. Haastavimpia ovat aina tilanteet, joissa liikkuu omalla epämukavuusalueella tai missä julkinen paine on kova.

”Epämukavuusalueelle voi tietenkin joutua kaikissa työtehtävissä, mutta mitä kokeneemmaksi tulee, sen paremmin pärjää tehtävissä, joita aiemmin ei ole tehnyt.”

Jan Vapaavuori kertoo, että vaikka pormestarin tehtäväkin on julkinen, ei siinä tarvitse joka päivä mennä eduskuntaan ja pohtia vastassa olevan toimittajajoukon kohtaamista; ovatko ne minua odottamassa, jos ovat niin mistä haluavat kysyä? Julkinen grillaaminen on pormestarin hommissa vähäisempää.

Kokemus tuo myös varmuutta myöntää, ettei tiedä kaikkea. Kokemus rauhoittaa muutenkin valtavasti. Tulee rutiinia tunnustaa, etten tiedä, mutta itsetunnon pitää olla hyvä.

”Muistan kun olin ensi kertaa ministerinä, ja samasta asiasta monet ovat avautuneet laajemminkin, niin totta kai eduskunnan kyselytunnit jännittivät. Kun sitten oli aikansa ollut ministerinä, niin tajusi että minähän osaan nämä asiat paremmin kuin kysyjät. Siitä kumpuaa itseluottamus, että kyllä minä pärjään. Kokemuksen myötä oppii myös luovimaan tilanteista, missä ei oikeastaan osaakaan.”

”Toisaalta pitää olla hyvä itsetunto että voi välillä sanoa, ettei tiedä mutta samaan aikaan pitää osata asiansa niin hyvin, ettei liian usein joudu sanomaan niin.”

Joskus toki odotusarvot vaikka pormestaria kohtaan siitä mitä pitää tietää ovat aika kohtuuttomia.

Suomalaisen yhteiskunnan hieno erityispiirre ja erittäin suuri voimavara on, että hierarkiat ovat hyvin matalia ja olemme maailman avoimimpia yhteiskuntia. Toki kaikessa on puolensa.

”Uutiskilpailu on kireää ja joskus tuntuu että se toimittaja, joka saa vaikkapa ministerin sanomaan jotain oikein tyhmää, on suuri voittaja. Se ei ole aidosti iso ongelma, eikä sitä pidä liioitella mutta ilmiönä se on olemassa”, päättää Jan Vapaavuori.

Lue lisää