Martti Suosalo: ”Mielenterveyden ongelmista kärsivät pitää ottaa mukaan porukkaan – työyhteisö tarjoaa parasta terapiaa”

Maailma on kehittynyt humanistisemmaksi, ja mielenterveyteen liittyviin asioihin suhtaudutaan aiempaa suvaitsevaisemmin, näyttelijä Martti Suosalo sanoo.

Martti Suosalo istuu tuolilla pääkallo kädessään.
Suosalo sanoo oppineensa paljon mielenterveydestä, kun esitti Kalteva torni -elokuvassa mielenterveyskuntoutujaa. Kuva: Päiviö Omwami

Ihminen, joka ei esiinny – ei joudu näyttämöllä tai elokuvissa käsittelemään vaikeita rooleja tai kaiken maailman kauheuksia – kuvittelee helposti, että roolit jäävät päälle, menevät uniin tai ahdistavat kovin. Sellainen ajatus ei kai ole kovin kummallinen, mutta Martti Suosalo tyrmää sen täysin. Hän tekee vain työtään.

”Hulluksihan sitä tulee, jos sellaisia rupeaa miettimään. Pään saa sekaisin sillä, että valvoo ja juo viinaa, tällä työllä ei päätä sekaisin saa.”

Hän lisää kierroksia ja sanoo, että jos käyttää amfetamiinia piristeenä, saa pään ihan takuuvarmasti sekaisin.

”Päihteiden käyttö voi lisätä riskiä sairastua psykoosiin. Viinan juonti on hidasta ja puuduttavaa ja vie yöunet sekä sekoittaa pään.”

”Kun näyttelijät aikanaan joutuivat 'lataamoon' ja kertoivat, että rooli lähti viemään kovaa, enkä päässyt siitä irti, oli se aivan paskapuhetta. Syy oli valvominen tai päihteiden käyttö. Et ole ammattilainen, jos et pääse roolista ulos.”

Martti Suosalo sanoo sarkastisesti että kaikki näyttelijät ovat niin kovia narsisteja etteivät jää rooliin kiinni. ”Mutta siihen voi langeta, että siinä hybriksessä rupeaa juomaan,valvoo tai käyttää huumeita – ne voivat sekoittaa näyttelijän ja hänen päänsä.”

No hyvä, jos roolit eivät jää päälle, tapahtuuko päinvastainen efekti, eli saavatko roolit aikaan positiivista värinää, pistävät miettimään?

”Totta kai kaikki roolit sivistävät ja kehittävät myös ihmisenä, koska niissä joutuu usein menemään sellaisille elämänalueille, joissa ei kenties ennen ole ollut, esittämään sellaisia ihmisiä sellaisissa aikakausissa tai paikoissa, joissa ei voi edes kuvitella olevansa.”

Yksi sellainen rooli Martti Suosalolle on ollut punavankileirille 1918 sijoittuvassa Suomen hauskin mies -elokuvassa.

”Tiedän kyllä, mikä on putka tai selli, mutta vankileiri tai olla nälkään tapettavana, siitä ei ole mitään käsitystä.”

Toisaalta Suosalon hauskuuttajan rooli kyseisessä elokuvassa onkin olla opportunisti, joka ei kärsi leirillä juurikaan, vaan hommaa itselleen ruokaa kaiken aikaa. On hyvin juonikas ja itsekäs ihminen.

”Se, että mennään rankkuus edellä johonkin juttuun, ei ole minusta kovin mielenkiintoista tai kiinnostavaa näyttelijäntyötä, ei sekään kuinka paljon on laihduttanut tai lihottanut johonkin rooliin. Juttu on, että pystyy siihen kontekstiin luomaan sellaisen ristiriidan, että sitä on mielenkiintoista katsoa.”

Martti Suosalo sanoo, että näyttelijöiden ei pitäisi viljellä kovin paljon rankkuutta, ei myöskään median. ”Olen kyllä nähnyt mitä rankkuus on, mutta se ei liity meidän työhömme, vaan kyseessä on sairaus.”

Hän kertoo seuraavansa koko ajan vierestä muutamaa hyvää ystäväänsä, jotka ovat mielenterveyskuntoutujia. ”He kamppailevat mielensä kanssa ja se on rankkaa puuhaa. En ikinä haluaisi joutua niiden harhojen maailmaan, siihen että mielialat menevät kuin vuoristorataa ylös ja alas. Se humppaa kehon siihen kuntoon, että eletään tunti kerrallaan.”

”Olen opetellut ammattini ja valmistaudun hyvin”

Kaiketi lähes jokainen suomalainen on seurannut Martti Suosalon työskentelyä joko näyttämöllä, elokuvissa, radiossa tai televisiossa sekä ihaillut hänen ammattitaitoaan ja keskittymiskykyään. Itse hän ei tekemisiään mitenkään mystifioi.

”Se on minun työtäni, jonka olen opetellut 35 vuoden aikana. Olen siis opetellut ammattini ja valmistaudun hyvin. Jos kyseessä on vaikka pitkä monologi, opettelen tekstin ulkoa ja mietin sen jälkeen, miten asettelen sen näyttämölle.”

Myös esityskerrat hiovat roolia, koska ”mitä pidempään roolia esittää, sen syvemmälle se menee omaan kehoon ja tunnemaailmaan. En kuitenkaan pohdi roolia kaiken aikaa. Jos esitys alkaa kello 19, ryhdyn työstämään sitä noin kolme tuntia ennen. Teen tietyt rutiinit aina samalla tavalla.”

Suosalo sanoo olevansa urheilijataustainen kaveri. Hän kertoo oppineensa sportista, että pitää valmistautua – kroppa ja mieli vaativat lämmittelyä.

”Ja viimeistään kaksi tuntia ennen esitystä pitää tehdä päätös, mikä on panostus kyseiseen iltaan. Kun se on tehty, pystyn komentamaan itseäni, olemaan sopivasti spartalainen.”

”Meillä näyttelijöillä täytyy olla hiukan erikoinen luonne, että jaksamme toistaa samaa asiaa vuodesta toiseen jopa satoja kertoja. En kuitenkaan näe siinä mitään raskasta tai rankkaa. Oikeastaan päinvastoin – hyvin tehty työ on palkitsevaa ja esityksen jälkeinen euforinen tunne kestää jopa pari tuntia ja sen jälkeen tuleekin nukkumatti.”

Katsojat ovat siis näyttelijälle valtava voimavara ja energianlähde, sillä niiden kahden euforisen tunnin aikana tunne on niin vahva, että ”jos maapallossa olisi kahva, niin voisit pyöritellä sitä ympäriinsä”.

Suosalo kertoo, että perhe on pelastanut hänet paljolta, sillä varsinkin nuorempana oli tarve jatkaa sitä hyvää oloa, mennä vaikka kulmakuppilaan ottamaan pari tuoppia, eikä se tietenkään siihen jäänyt, vaan jatkui.

”Sitten valvotaan ja nukutaan alkoholin takia huonosti. Nyt tulen esityksestä suoraan perheen pariin ja nukun hyvät yöunet ja olen aamulla lasten käytettävissä. En ole kotona töissä.”

Martti Suosalo ei siis vie töitään kotiin, vaan haluaa olla siellä lapsilleen isä. Hän ei kuitenkaan kiistä, etteikö päässä takoisi.

”Nytkin minulla on 15 tuntia opeteltua tekstiä, joka on koko ajan aktiivisesti käytössä niissä vajaassa kymmenessä näytelmässä, joita esitän.”

Se vaatii että fysiikasta osaa pitää huolta, eikä anna esimerkiksi kemiallisten aineiden sotkea unirytmiä.

”Pitää tehdä pieniä uhrauksia, jos halua tehdä tätä työtä. Siinä sosiaalinen elämä jää hiukan vähemmälle. Mutta tämä yhdistelmä työ ja perhe riittää minulle, ja ne muutamat ystävät, joiden kanssa viestitellään ja tsempataan toisiamme.”

Näytelmän harjoitus kuin perhe-elämää

Työssä viihtyminen, työhyvinvointi ja työpaikkakiusaaminen puhuttavat paljon, vaan millainen onkaan työpaikkana teatteri, miten suuret egot mahtuvat usein pieniin tiloihin. Voisi kuvitella, ettei helpoin mahdollinen mutta kappas – taas ainakin osittain eletään harhakuvitelmassa.

”Teatterissa kaikki tekevät omat hommansa, vaikka olemmekin erikoisia ihmisiä omituisessa ammatissa. Kaikki liittyy produktion tekemiseen ja harjoitusvaihe on hyvin perheenomainen. Tunteet räiskyvät niin kuin perheessä konsanaan, ja ryhmässä on isää ja äitiä, veljiä ja siskoja, tätejä ja enoja. On kaikkea sorttia, jos harjoitellaan näytelmää, jossa on paljon ihmisiä.”

Näyttelijöiden osalta tuo harjoitusvaihe kestää kaksi kuukautta ja sinä aikana ehtii hyvin tutustua myös sellaisiin kollegoihin, joiden kanssa ei ole aiemmin saanut töitä tehdä.

”Kun harjoitusjakso on ohi, jatkuu työ esityksinä ja perhe kokoontuukin enää vain illastamaan, eikä työajan ulkopuolella olla kovin usein toisten kanssa tekemisissä.”

”Jouko Turkka oli kovin sivistynyt mies”

Heinäkuussa 2016 menehtynyt ohjaaja ja kirjailija Jouko Turkka tuli julkisuudessa tutuksi kovista opetusmenetelmistään. Martti Suosalo näkee Turkassa kuitenkin jotain aivan muuta kuin armottoman ja tunteettoman piiskurin.

”Hän oli kauhean sivistynyt ihminen, lukenut ja taiteen laajasti tunteva. Siksi hän oli minulle hyvä opettaja. Kun on urheilutaustaa ja rääkyviä valmentajia on aina ollut kiljumassa ympärillä, ei se haitannut yhtään.”

Pelottavin puoli Turkassa oli, että hänen mielialansa vaihtelivat. Koskaan ei voinut tietää, oliko esitys mennyt hyvin vai huonosti ja myöhemmin hän sitten sairastuikin. ”Me parikymppiset emme voineet tietää, mistä on kysymys.”

Pelottavaa oli myös Turkan tarkkanäköisyys. ”Minulle hän saattoi kertoa muun muassa, että olet joutunut juoksemaan siskosi perässä ja sinulla on sellainen ja sellainen eno. Mistä hän sellaista voi tietää. Ja kun se viesti välittyy pistävillä sinisillä silmillä, niin kyllä parikymppinen miettii, että huh huh...”

Jouko Turkka opetti oikeastaan esikoisteoksensa Aiheita (Otava 1982) opein. ”Se tapa katsoa ympäröivää maailmaa oli sellainen, jota me yritimme myös opetella. Minusta se oli hänen parasta opetustaan, ei niinkään se varsinainen näyttelijäntyön opetus.”

Turkka pyrki opettamaan taiteilijuutta; miten katsoa maailmaa, miten suhtautua muiden tekemiin teoksiin ja miten aina pitää olla esiintyjän puolella.

”Koskaan ei saanut lähteä kesken katsomosta. Piti oppia ensin katsomaan esitystä, olipa se meidän mielestämme kuinka huono tahansa. Meillä ei ollut oikeutta lähteä kesken kaiken pois, tai olla takakenossa arvostelevan näköisinä. Kollegoina piti tukea esitystä kaikin tavoin.”

Martti Suosalo sanoo, että näistä Jouko Turkan jaloista piirteistä ja ritarillisista taidoista ei yleensä puhuta, vaan tuodaan esiin ainoastaan negatiivisia asioita. ”Pohjimmiltaan hän oli äärimmäisen kohtelias herrasmies.”

Valtakunnan terapeuttina

Martti Suosalolla on erään hyvin suositun roolin kautta linkki mielen syövereihin. Valtakunnan terapeutti, tohtori Raimo on terapoinut Ylessä suomalaisen politiikan ja talouden eliittiä yhdessä Jukka Puotilan, Erja Mannon, Nora Rinteen ja Jarkko Tammisen kanssa vuodesta 2013 alkaen. Kyseessä on tietenkin poliittinen satiiri ja sen ovat käsikirjoittaneet Miira ja Risto Karhula.

”Esitin kovin samanlaista hahmoa ja 1980-luvulla kuunnelmassa Renvall – Toivonen sekä Turkan näytelmässä Mällisen metkut, jossa esitin Rabbe Smeds -nimistä rikasta ihmistä, joka kertoi härskejä juttuja, joten Tohtori Raimon hahmon rytmiikkaa ei tarvinnut paljon miettiä, ja tekstiä oli helppo työstää ja lukea. Ohjaajat antoivat myös paljon vapauksia improvisointiin.”

”Maailmasta on tullut suvaitsevaisempi”

Tohtori Raimon ohjeisiin kannattaa tietenkin suhtautua kovin kriittisesti, mutta hänkin on vastaanotollaan omalta osaltaan nostanut mielenterveyskysymykset keskusteluun. Se ei ole huono asia, ja viime vuosien trendi onkin ollut, että myös mielen sairastumiseen osataan suhtautua.

Martti Suosalo sanoo oppineensa paljon mielenterveydestä kun esitti Kalteva torni -elokuvassa (2006) mielenterveyskuntoutujaa.

”Kävin silloin eri yhdistyksissä juttelemassa ihmisten kanssa ja aihe rupesi kiinnostamaan. Efekti oli hiukan sama kuin jos haluat ostaa tietyn merkkisen auton, alat nähdä niitä kaikkialla. Silmät avautuivat sille maailmalle.”

Tutustuminen kuntoutujiin avasi silmät, ja hän kertoo päässeensä paremmin sisälle itse sairauteen sekä siihen, millaista mielenterveysongelmaisen elämä oikeasti on.

”Maailma on kehittynyt monessa suhteessa humanistisemmaksi. Asioita suvaitaan enemmän muun muassa seksuaalisuuteen ja mielenterveyteen liittyen.”

Erityisen hyvänä ja tärkeänä Martti Suosalo pitää sitä, että mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä otetaan aiempaa helpommin töihin. ”Monet heistä oikein toivovat että pääsisivät mukaan johonkin työyhteisöön, ja ainakin minun ongelmista kärsivät ystäväni sanovat, että se olisi heille ihan parasta lääkettä.”

Mielenterveysongelmista kärsivät otetaan kyllä puheissa huomioon ja tuodaan esiin, ettei tarvitse pelätä, jos näkee hiukan omituisen ihmisen, joka jää tuijottamaan. He oikeastaan pelkäävät enemmän kuin terveet. ”Mutta se että heitä otettaisiin porukoihin mukaan, työyhteisöön, se on vielä pikkuisen vajavaista.”

Ja sitten Suosalo yllättää vielä kerran muistuttamalla, että romaniyhteisössä hullu on pyhä, jumalan lähetti.

”Sieltä me voisimme ottaa hiukan oppia, sen sijaan että olemme erikoistuneet vain mollaamaan heitä.”

Pakottaa miettimään!

Lue lisää