Pääjohtaja Timo Laitinen: ”Esimiehen ja työyhteisön toiminta arjessa ratkaisee!”

”Mielenterveyssyistä johtuvat työperäiset työkyvyttömyyseläketapaukset pitäisi pystyä estämään”, sanoo Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen.

timo laitinen
Timo Laitinen

Timo Laitinen kertoo usein pohtivansa Valtiokonttorin roolia valtiotasoisen työhyvinvointityön edistäjänä. Hän sanoo, että Valtiokonttorin havaintojen mukaan työperäiset mielenterveyspohjaiset työkyvyttömyyseläkkeet olisivat estettävissä – ainakin valtaosin. ”Kaikkia työkyvyttömyyseläkkeitä ei tietenkään voi estää, koska voi olla huonoa onnea. Syöpä voi iskeä tai muuta vastaavaa voi tapahtua.”

On myös taatusti sellaisia mielenterveystapauksia, jotka johtuvat jostain aivan muusta kuin työyhteisön toiminnasta. Joukossa voi olla somaattisia sairauksia tai lapsuuden traumoja ties vaikka millaisia asioita, joille työnantaja ei voi mitään.

”Mutta kun puhutaan työperäisistä työkyvyttömyyseläketapauksista, niin ne pitäisi lähtökohtaisesti pystyä estämään. Niistä isoimmat ovat vääristä työliikkeistä tulleet kulumat sekä muut vastaavankaltaiset sairastumiset.”

Konttorimaailmassa ilmenevistä mielenterveyspohjaisista sairastumisista ei aina ole helppoa tiedostaa, mikä mistäkin johtuu, koska ihminen on kokonaisvaltainen kapistus. ”On mahdottoman vaikea sanoa, onko viimeinen pisara työpaikalta tai jostain muualta, kenties kotoa.”

Jos hiukan oikaisee, niin myös mielenterveyssyistä johtuvat työperäiset työkyvyttömyyseläketapaukset pitäisi pystyä estämään, tai ainakin niitä tulisi kyetä vähentämään. ”Oleellista on ymmärtää, että työkyvyttömyystapauksia ei voi kokonaan estää.”

Timo Laitinen hakee selkänojaa jo vuosikymmeniä sitten Ranskassa keksitystä Dupontin kolmiosta, jonka Dupont kehitti työtapaturmien torjuntaan. Hänen havaintonsa oli, että jos pyramidin (kolmion) kärjessä on katastrofi, niin sitä ei voi estää. Siihen saakka maailmassa oli keskitytty nimenomaan suurten onnettomuuksien estämiseen – joka on mahdotonta.

Läheltä piti, pieni onnettomuus, katastrofi

”Dupontin havainto oli, että isoja katastrofeja edeltää aina monta pientä onnettomuutta. Monia pieniä onnettomuuksia taas edeltää monta läheltä piti -tilannetta. Niitä taas edeltää välinpitämättömyys työturvallisuudesta.”

Dupontin filosofia lähti siitä, että ei pidä kiinnittää huomiota kolmion kärkeen vaan jalustaan, jolloin puhutaan ennaltaehkäisystä, riskienhallinnasta sekä varhaisesta puuttumisesta tapaturmiin.

”Valtiokonttorissa olemme viimeisen 15 vuoden ajan kääntäneet työtapaturmien torjunta-ajattelun laajaan työhyvinvointityöhön tällä samalla filosofialla”, Laitinen kertoo.

Valtiokonttorissa työtä ovat yhteistyössä tehneet lääkärit, matemaatikot ja työhyvinvoinnin asiantuntijat. Ideologia on aivan analoginen Dupontin ajatteluun. ”Siinä pyramidin kärki on työperäinen työkyvyttömyyseläketapaus. Valtionhallinnossa valitettavan moni niistä on mielenterveyspohjainen. Ja Suomessa ylipäänsäkin aivan liian moni.”

Laitinen kuvaa työkyvyttömyyseläkkeen syntyprosessia niin, että ”usein niitä edeltää pitkä sairauslomajakso, jota on edeltänyt monta lyhyttä sairauslomajaksoa, joita ennen on ollut näkyvissä monta heikkoa signaalia työyhteisöissä sekä yhteisö- että yksilötasolla.”

Matka ”heikosta signaalista” pyramidin huipulle eli työkyvyttömyyseläkkeeseen kestää vuosia. Kaikki alkaa siitä, kun yksilö oireilee huonon johtamisen, heikon työyhteisötoiminnan tai sellaisten ristiriitojen vuoksi, joita esimiehet eivät pysty hoitamaan, vaikka heidän pitäisi siihen kyetä.

”Ristiriitoja ei voi estää, mutta ne voi korjata, ja se on esimiesten tehtävä. Ja kun työyhteisö ryhtyy oireilemaan, niin usein joku siellä sairastuu.”

Sen seitsemän vuotta

Timo Laitinen sanoo, että aikaa ongelmiin puuttumiseen on siis varsin paljon, Valtiokonttorin havaintojen mukaan jopa seitsemän vuotta. Mutta koska muutokset ovat niin pikkuruisia ja tapahtuvat pitkällä aikavälillä, niin se on kuin sammakoiden keittämiseen liittyvä myytti (sammakon keittämisestä elävältä niin, ettei se ymmärrä paeta astiastaan, vaikka siinä olisi matalat reunat) eli työyhteisö tottuu tilanteeseen.

Kun joku työyhteisöstä alkaa oirehtia vaikka koska pomo ei häntä huomioi, tai häntä ei kuunnella, ehkä kaverit kiusaavat tai vähättelevät, kenties kotona on ongelmia eikä pysty paneutumaan työtehtäviin ja kokee itsensä alisuoriutuneeksi – mitä hyvänsä, niin on helppo nähdä mihin se voi johtaa.

”Otetaan kuvitteellinen esimerkki, jossa kyseistä työntekijää rupeavat ahdistamaan viikkokokoukset, ne osastokokoukset, joissa käydään työsuorituksia läpi. Ensin hän rupeaa olemaan siellä hiljaa, passivoituu. Ja kun kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, että hän on aina hiljaa, tulee hänelle tunne, ettei minua täällä kaivatakaan.”

”Seuraavassa vaiheessa hän on aina osastokokouspäivinä poissa ja ahdistuu siitä, ettei kukaan halua edes kuulla häntä. Ja kun asiat etenevät näin, on edessä lyhytaikainen sairauspoissaolo. Kun edelleen kukaan ei ole hänen poissaoloistaan kiinnostunut, kävelee hän työterveyslääkärin luokse ja sanoo, että ahdistaa kun pomo ei ole hänestä kiinnostunut ja niinpä työterveyslääkäri kirjoittaa helposti kuuden, jopa kahdeksan viikon sairausloman, joka on normaali menettely.”

Työmotivaatio katoaa nopeasti

Kaikkien tutkimusten mukaan työkyvyttömyyshakeutuneisuus tällaisissa tapauksissa alkaa joillain ihmisillä jo kuukauden kuluttua. Halu työntekoon voi kadota, jos työpaikalta ei olla aktiivisesti yhteydessä ja pidetä suhdetta yllä.

Työpaikoilla tilanteeseen havahdutaan turhan usein vasta, kun se on mennyt liian pitkälle ja työntekijä on hakeutumassa työkyvyttömyyseläkkeelle, joka varsinkin isolle työnantajalle maksaa paljon. ”Samalla ihmisen osaaminen katoaa taivaan tuuliin, eikä korvaajaa ole helppo löytää. Tässä vaiheessa tilanne onkin lähes poikkeuksetta menetetty.”

Toki yleensä työkyvyttömyyseläkkeen ensimmäinen vuosi on määräaikainen eli puhutaan kuntoutustuesta. Vain hyvin vakavissa vammautumistapauksissa kirjoitetaan suoraan pysyvä työkyvyttömyys. ”Riippuu sekä työnantajasta että työeläkeyhtiöstä, kuinka aktiivisesti kutakin yksilöä sen ensimmäisen vuoden aikana yritetään kuntouttaa takaisin työelämään.”

Timo Laitinen toistaa kuinka tärkeää olisi estää edellä kuvatun kaltaisen tapahtumaketjun toteutuminen. ”Työyhteisön arjessa tulisi olla herkkyyttä, sillä esimiehen ja työyhteisön päivittäinen toiminta ratkaisee, kuinka hyvin siellä voidaan estää työperäisiä mielenterveyslähtöisiä työkyvyttömyystapauksia.”

Timo Laitinen vertaa tilannetta lentokentän turvatarkastuksiin. ”Emme koskaan saa tietää, montako sellaista sankaria, jotka ovat turvatarkastuksissaan saaneet jonkun jättämään pommin tai myrkyn ulkopuolelle, kentillä on, eikä mitään päässyt tapahtumaan.”

Esimiehillä on siis suuri vastuu. ”Se, että he puuttuvat ajoissa ja kiinnittävät huomiota kaikkiin yksilöihin ja huomaavat, kun joku on passiivinen tai vetäytyy; kiinnittävät huomiota siihen, että on vaikeaa avautua omista asioistaan ja saavat ihmiset puhumaan.”

Usein esimiehelle riittää kuuntelemisen taito sekä kyky ohjata oikeaan paikkaan. ”Ei tarvitse olla lääkäri tai psykologi, mutta pitää osata hyödyntää työterveyshuollon palveluita.”

Hyvä esimies myös kysyy riittävän usein alaiseltaan, mitä voisi tehdä jotta työsuoritus sujuisi vielä paremmin – siis osoittaa mielenkiintoa työntekijän suoriutumiseen.

Esimiehen tulee olla läsnä!

Jotta esimies voisi tehdä havaintoja työyhteisöstä ja sen yksilöistä sekä tarvittaessa puuttua epäkohtiin, tulee hänen olla läsnä. ”Suomalaisen työelämän patologinen ongelma ainakin konttorihommissa on, että esimiehet aloittavat kokoukset aamulla, pitävät ruokatunnin ja jatkavat taas iltapäivällä kokouksiaan. Sähköpostit hoidetaan sitten virka-ajan jälkeen, joten esimies tuskin koskaan näkee alaisiaan.”

Timo Laitinen kysyykin, miten näin toimien voi tietää, kuinka työntekijät voivat?

Mielenterveyspohjaisten työkyvyttömyyseläkkeiden suhteellinen osuus on vuosien saatossa tilastoissa kasvanut. Samaan aikaan tuki- ja liikuntaelimistön tapaukset ovat vähentyneet. ”Oman tulkintani mukaan se ainakin osin johtuu siitä, että yhteiskunta on kehittynyt niin, että mielenterveysasioista uskalletaan hiukan paremmin puhua. Vielä pari vuosikymmentä sitten mielen murhe kerrottiin lääkärille selkäkipuna.”

Laitinen summaa, että esimiestyö ja koko työyhteisön arki ratkaisevat miten yksilöt voivat. ”Johtaminen tulee ymmärtää työnä, ei roolina ja siihen pitää käyttää aikaa. Varsinkin julkisessa hallinnossa esimiesten on yhä liian vaikeaa luopua asiantuntijuudesta, se kun on kivaa toisin kuin johtaminen, joka ei sitä suinkaan aina ole.”

”Erään asiantuntijan vertauskuvan mukaan työyhteisö on joka aamu kuin nyyttikestit, joihin jokainen tuo jotain mukanaan. On jokaisen oma päätös, tuoko kesteihin henkisen kermakakun vai mädäntyneitä silakoita.”

Ja meistä jokainen kaiketi ymmärtää, että jo muutama mädäntynyt silakka saa aikaan pahan hajun!

Lue lisää