Tuomas Grönman: ”Elämänhallinnan pitää tukea urheilijan huipulle pääsyä”

”Tasaisen suorittamisen oppiminen on psyykkisen valmennuksen ydinasioita”, sanoo urheilupsykologi, entinen NHL-jääkiekkoilija Tuomas Grönman.

Tuomas Grönman.
Tuomas Grönman

Tuomas Grönman olisi varmaankin toivonut hiukan enemmän jääkiekkouraltaan, vaikka paljon saikin. Kovin moni ei ole pelannut NHL:ssä tai omista olympiamitalia. Vieläkin enemmän oli siis tarjolla, mutta vaikka Grönman kuinka yritti tehdä kehonsa kanssa yhteistyötä, veivät loukkaantumiset lopullisesti voiton keväällä 2003. Edessä olivat uudet haasteet.

”Aivan aluksi ajattelin lähteä isäni uran innoittamana lukemaan lääketiedettä, mutta hankittuani pääsykoekirjat huomasin mitä 12 vuotta poissa matematiikan tunneilta tarkoittaa. Matematiikka ei oikein maistunut, vaikka sitä jopa iltalukiossa preppasin”, naurahtaa juuri tänään (22. maaliskuuta) 44 vuotta täyttävä Grönman.

Opiskelu tuntui kuitenkin kiehtovalta ja nopeasti myös vanha mielenkiinto psykologiaan sai yliotteen.

”Vastasin aikanaan ylioppilaskirjoitusten reaalikokeessa seitsemään kysymykseen, joista kuusi oli psykologiasta. Kun sitten sain käteeni pääsykoekirjat, tuntuivat ne heti kiinnostavilta.”

Myös Grönmanin oma pelaajaura toimi kimmokkeena, ja hän kertoo usein pohtineensa, miksi suoritustaso vaihtelee niin paljon, miten maanantaina kaikki sujuu mutta keskiviikkona enää ei?

”Sehän ei voi johtua taidollisista tai fyysisistä seikoista, vaan kyse on psyykkisestä puolesta.”

Suurimmat syyt uravalintaan olivat kuitenkin ihminen ja halu auttaa. ”Se voi kuulostaa kliseiseltä, mutta siitä myös lääkärinhommassa olisi ollut kysymys. Toki opiskelun aikana oppi myös tuntemaan itseään uudella tavalla.”

”Ennen ei mieleen juuri kiinnitetty urheilussa huomiota”

Tuomas Grönman on omalla urallaan saanut tutustua lukuisiin huippuorganisaatioihin. Hän pelasi maajoukkueen lisäksi muun muassa legendaarisessa Chicago Blackhawksissa, Lukossa, TPS:ssä ja Jokereissa.

Mielenkiintoista on, että hänen pelivuosinaan (1991–2003) noinkin kovissa seuroissa mieleen ei oikeastaan kiinnitetty huomiota. Urheilupsykologien palveluja ei juuri käytetty.

”Nuorten maajoukkueessa yhdellä leirillä meitä kyllä avitti suomalaisen urheilupsykologian pioneeri Seppo Heino, joka muuten on kirjoittanut yhden ensimmäisistä suomenkielisistä alan kirjoista.”

Grönman muistaa myös, miten ollessaan 21-vuotias hän sai apua äitinsä (psykiatrinen erikoissairaanhoitaja) työtoverilta.

”Hän oli nuori mies, joka yhden kevään sparrasi minua, kun paha loukkaantuminen kalvoi mieltä. Jatkoi sittemmin urheilun parissa auttaen monia muitakin.”

Nyt Grönman auttaa oman yhtiönsä kautta urheilijoita, mutta ”harvemmassa ovat ne, jotka tulevat tapaamiseen, niin ettei heillä ole jotain ongelmaa. Siis ne, jotka haluavat ottaa urheilupsykologian keinot käyttöön, jotta saisivat itsestään enemmän irti.”

Tapaamiseen marssitaan siis yleensä ongelmien kera, jotka usein ovat masennusoireita, kun jo pitkään on jo mennyt huonosti.

”Siinä tapauksessa tietenkin ensimmäiseksi hoidetaan sitä akuuttia kriisiä, mutta kovin usein urheilijoiden kanssa käsitellään itsesäätelytaitoja, koska motivaatio ja itseluottamus ovat suoriutumisen ja hyvinvoinnin kannalta ne kaksi tärkeintä asiaa ja niitä on mahdollista harjoittelulla kehittää”, Grönman sanoo.

Aika usein urheilijoiden kanssa pohditaan yleistä elämänhallintaa, sillä jos tavoitteet ovat kovat, myös resurssien täytyy olla kunnossa.

”Elämänhallinnan pitää tukea huipulle pääsyä, joten on hyvä käydä läpi perusasiat, kuten uni, ravinto, nuorilla erityisesti ajankäyttö, psyykkinen ja fyysinen palautuminen suorituksesta, sosiaaliset suhteet ja niin edelleen.”

Oman kokonaisuutensa muodostavat psykologiset taidot, jotka joukkuelajeissa liittyvät otteluun ja pelisuoritukseen.

”Se, miten psykologiset seikat otetaan huomioon otteluun valmistautumisessa ja miten tehdään systemaattinen kilpailuun valmistautumisen ohjelma. Lisäksi tehdään toinen ohjelma sitä varten, että kun ajatukset pelin aikana lähtevät jostain syystä (virhe, valmentajan huono palaute, pelko) harhailemaan, olisi valmius saada ne mahdollisimman nopeasti takaisin siihen hetkeen ja asioihin, jotka johtavat onnistumiseen.”

Tuomas Grönman sanoo, että tasaisen suorittamisen oppiminen on psyykkisen valmennuksen ydinasioita.

”Jos vaikka jääkiekko-ottelussa avauserässä sattuu virhe, joka jää vaivaamaan, voi koko loppupeli sujua heikosti, ellei sitä kykene pikaisesti nollaamaan. Aivan samalla tavalla pelien välissä pitää pystyä unohtamaan huono ottelu ennen seuraavaa.”

Itsetunto – itseluottamus

Itsetunto ja itseluottamus ovat Tuomas Grönmanin mukaan serkuksia keskenään, sillä jos on vahva itsetunto, on helpompaa rakentaa hyvää itseluottamusta. ”Toki joskus itsetunto voi olla hyvä, mutta itseluottamus jonkun asian suorittamiseen huonolla tasolla.”

Huipulle pyrkiminen on vaativaa ja säntillistä tekemistä, joka pahimmillaan voi olla vaaraksi mielenterveydelle, esimerkiksi kovan epäonnistumisen hetkellä.

”Jos olet määritellyt minuutesi ja erityisesti itsetunnon urheilusuorituksiin, vedät siis yhtäläisyysmerkin sen väliin että olen niin hyvä ihminen kuin saavutukseni ovat, voi epäonnistumisen hetkellä kokea itsensä huonoksi ihmiseksi.”

Ei ole kovin vaikea kuvitella tilannetta, jossa epäonnistumisen aikaansaama huonouden tunne levittää synkkyyttä muuhunkin elämään ja aikaansaada monenlaisia ongelmia kuten alkoholismia, parisuhdeongelmia, kärttyisyyttä ja vetäytyvyyttä.

”Ja kun yleinen hyvinvointi tuolla tavoin laskee, on kyseessä riski.”

Huipulle pyrkivä urheilija laittaa paljon peliin. Hän käyttää valtavasti resursseja sekä aikaa, mutta jos kaikki se panostaminen ei tuota mitään palkintoa, on kyseessä iso pettymys. ”Silloin tarvitaan sitä hyvää itsetuntoa. Myös lähipiiri on tärkeässä asemassa peilinä, jotta tunne pysyisi vain elämään kuuluvana pettymyksenä, mutta ei sairastuttaisi mieltä.”

Tuomas Grönman sanoo, että isostakin pettymyksestä voi toipua nopeasti, ”mutta jos itsetunto on huono, voi tilanne jäädä päälle ja tulehduttaa mielen kun alakulo jää elämään”.

Huipulla - mutta lapsia

Urheilijat ovat aina nuoria, mutta monessa lajissa maailman parhaat ovat oikeastaan lapsia. Se taitaa aika usein unohtua. Isoissa palloilulajeissa pohditaan jo hyvin varhain, voiko tytöstä tai pojasta tulla miljoonia ansaitseva huippu. Heitä myös valmennetaan kuin ”miniaikuisia”.

”Lapsia pitäisi valmentaa niin kuin lapsia valmennetaan, vuorovaikutuksen pitäisi olla lapselle sopiva.”

Patrik Laine (s. 19.4.1998) tavoittelee 19-vuotiaana toisella kaudellaan NHL:n maalikuninkuutta ja hänellä menee hyvin mutta toisinkin voisi olla, eikä niistä esimerkeistä ole puutetta. Pohditaan vaikka Laineen ikätoveria ja nuorten MM-kisojen suurta tähteä Jesse Puljujärveä, joka on saanut kokea pettymyksen toisensa jälkeen.

”Jos hän rupeaa vertaamaan itseään vaikka Laineeseen, niin ei ole vaikea kuvitella, että niin lyhyellä elämänkokemuksella on vaikea käsitellä parin viime vuoden pettymyksiä. On aika hurjaa, että 18-vuotiaan kiekkoilijan otteita maailman parhaiten joukossa saatetaan arvioida pettymykseksi.”

Kovin helposti unohtuu, että Barkov, Laine ja vaikka Lauri Markkanen ovat äärimmäisiä poikkeuksia – yksi miljoonasta. ”Joku voi kypsyä todelliselle huipulle vaikka 25-vuotiaana, jos vain saa uransa tärkeässä vaiheessa oikeanlaista tukea.”

Jotta lahjakkaiden ja kunnianhimoisten lasten kanssa ei ajauduttaisi ongelmiin, pitäisi lasten käytöstä tietenkin havainnoida. Tuomas Grönman sanoo, että ainakin selvät muutokset käytöksessä ovat hyvä indikaattori.

”Jos iloisesta ja naureskelevasta veijarista tulee totinen kaveri, joka ei paljon hymyile, olisi hyvä tarttua asiaan. Saankin aika paljon yhteydenottoja juuri tällaisten muutosten vuoksi.”

Oireet voivat olla vetäytymistä omiin oloihin, itkeskelyä eli uupumisoireita ja silloin pitää kyllä olla huolissaan – kenen tahansa kyseessä ollessa.

”Mitään kovin kamalaa ei tapahdu, vaikkei onnistuisikaan”

Jos on urheilu iso asia urheilijalle, ei fanikaan välttämättä pääse helpolla. Isot tunteet vellovat, kun eletään oman joukkueen kanssa tai käsitellään suosikin epäonnistumista. Joskus isot tunnemyrskyt peilaavat oman elämän tilannetta. ”Oman joukkueen tai suosikin pärjääminen voin tuottaa todella suurta mielihyvää, ikään kuin olisi itse onnistunut.”

Toinen puoli on sitten se epäonnistumisen tuska. Urheilijan tai joukkueen tappion voi kokea niin vahvasti, että se muistuttaa vihaa. ”Koetaan, että urheilija on pettänyt faninsa ja pilannut mielialan, vaikkei sitä niin miettisikään.”

Tuomas Grönman pohtii suhtautumista urheiluun niin, että se pitäisi kokea isona mahdollisuutena, jossa olennaista on hyvä arki. ”Pitäisi rakastua siihen arkeen niin vahvasti, että valitsisi sellaisen elämäntavan, vaikkei se ehkä johtaisikaan menestykseen.”

Myös suoritus pitäisi kokea hienona hetkenä, jossa yleisön edessä saa näyttää osaamisensa, esiintyä. ”Samaan aikaan pitäisi tiedostaa epäonnistumisen mahdollisuus. On tavallaan urheilun suola kun joku epäonnistuu ja joku toinen onnistuu, mutta kyseessä ei suinkaan ole maailmanloppu. Mitään kovin kamalaa ei tapahdu, vaikka niin kävisikin.”

Grönman korostaa, että jos urheilu on vain väline menestyksen saavuttamiseksi ja työtä tehdään vain vaikkapa olympiamitalin eteen, voi pettymys epäonnistumisen hetkellä olla kova.

”Jos urheilija kokee uhranneensa kovin paljon saamatta palkintoa, voi seurauksena olla vakava masennus, mutta jos olet rakastunut urheilijan arkeen, on tilanne aivan toinen. Suorittaminen on rennompaa ja usein tuloksellisempaa. Myös pettymystä on helpompaa käsitellä.”

Matkasta siis pitää oppia nauttimaan, ei vain perille pääsystä. ”Kun uskaltaa heittäytyä täysillä tekemään jotain, on jo voittaja, vaikkei julkisuus ja ulkopuolinen maailma niin ajattelekaan.”

Ehkä meidän jokaisen pitäisi joskus pysähtyä pohtimaan, että kyllä se tavallinen arki ja tekeminen, ihan sellaisenaan, on aika hyvää – juuri tässä ja nyt.

Lue lisää

Voimaa urheiluun hyvästä mielestä

Valmentaja nuoren mielen hyvinvoinnin vahvistajana

Liikunta ja kulttuuri

”Ylikuormituksen ensimmäiset oireet ovat usein mielialaoireita” – Mitä mielessä, ylilääkäri Harri Selänne?