Onnittelut Flow-lippujen voittajalle!

Uutiset

Facebookissa järjestetyssä Mielinauha-arvonnassa Flow-festareiden liput kahdelle voitti Liisa P., joka tekeekin upean eleen ja antaa liput eteenpäin veljelleen ja parhaalle ystävälleen. Tässä Liisan terveiset:

”Arvonnassa voitetut Flow Festivaalien liput suuntaavat parasta ystävääni ja veljeäni ilahduttamaan. Olen itse menossa Flowhun talkootöihin, jota kautta saankin jo pääsyn alueelle. Erityisen hienoa on päästä heidän kanssaan nauttimaan musiikista elokuussa, sillä kumpikaan heistä ei ole vielä näillä festareilla käynyt. Paras ystäväni on juuri saanut päätökseen pitkän terapiakuntoutuksensa, joten terapianpäätösjuhlien järjestämistäkin suunnitellut sankari saa ansaitusti terapianpäätöslahjansa. Hän on tehnyt niin kovasti töitä kuntouksessa, että on itsekin kuvannut sitä suuremmaksi saavutukseksi kuin ylioppilastutkinnon suorittamista, joka ei sekään ollut ihan itsestäänselvyys. Veljeni on puolestaan kuntoutumistiensä alkupäässä, eli olkoon tämä lahja kannustus hänelle oman terveytensä edistämiseksi."

"Mielenterveys on asia josta saa ja pitää pitää meteliä. Mielenterveys koskettaa kaikkia. Niinpä me aiomme kunnialla juhlia sen nimeen. Kiitos Mielenterveysseura tärkeästä työstä, jota olette tehneet mm. mielenterveystaitojen tukemiseksi ja aiheen normalisoimiseksi. Kiitos kuuluu meiltä kaikilta kolmelta!”

Kiitos Liisalle hienosta eleestä!

Takaisin