Psykoterapian professori Jaakko Seikkula: "Vuorovaikutuksessa luovutaan kontrollista."

Psykoterapian professori Jaakko Seikkula on kehittänyt avointa dialogia sekä Suomessa että kansainvälisesti. Työssään Seikkula on painottunut dialogin tutkimukseen ja kliiniseen tutkimukseen vaikeiden mielenterveyden häiriöiden hoidossa.

Avoimeen dialogiin perustuvassa hoitomallissa keskeistä on välitön reagointi avunpyyntöön, ryhmätyöskentely ja verkoston mukaan ottaminen hoidon voimavaraksi.

  • Dialoginen työtapa lähtee toisen kunnioittamisesta ehdoitta. Siinä ei aseteta ennakkoajatuksia siitä, miten keskustelun pitäisi edetä tai miten asioita tulisi tulkita, kertoo professori Jaakko Seikkula.

Dialogisuuden rakentaminen voi olla yllättävän haastavaa. Seikkula on tutkimusten myötä havainnut, että toisten ihmisten hyväksyminen sellaisenaan ei ole yksinkertaista. Syynä voivat olla opitut ajatukset ja metodit vuorovaikutuksen etenemisestä.

  • Dialogin synnyttämisen kannalta se ei ole oikein, sillä metodeja noudattaessamme toimimme omien raamien lähtökohdasta, emme potilaan tai muun kohdattavan.

Dialogisuutta voi oppia. Yksinkertainen tapa on aloittaa keskustelut ja tapaamiset kysymällä, kuinka toinen ihminen haluaisi yhdessä vietettävän ajan käyttää. Esimerkiksi koulumaailmassa opettaja voi harjoitella dialogisuutta antamalla oppilaiden vaikuttaa oppitunnin kulkuun. Vastuun antaminen oppilaille voi kuulostaa haastavalta ajatukselta. Miten vastuunantaminen tapahtuu käytännössä?

  • Muoto voi olla omanlainen oppiaineesta riippuen. Voisiko matematiikan osalta luoda työskentelytapaa, jossa opettaja hyväksyy toisen antamia vastauksia ja miettii, miten vastaus on syntynyt – mitä ratkaisuja vastaaja teki ja mitä prosessiin liittyi, Seikkula pohtii.

Kertomukselliset ja kokemukselliset elementit taas voisivat mahdollistaa oppilaan osallistamisen esimerkiksi historian tunnilla.

  • Voisi lähteä liikkeelle kysymällä oppilailta, mitä tuntemuksia ja ajatuksia historiallinen tapahtuma herättää itsessä. Oppitunnin tarinaa voisi lähteä rakentamaan oppilaiden kuulemisen kautta.

Hälinä tai muuten levottomat tilanteet koulussa voivat luoda opettajalle vaikutelman, että tilanne pitäisi saada kontrolloitua. Vuorovaikutuksessa on kyse päinvastaisesta mallista.

  • Vuorovaikutuksessa luovutaan kontrollin yrittämisestä ja lähdetään siitä, että ihmiset ovat kytköksissä toisiinsa. Vastaamalla toisilleen ihmiset luovat tarinaa, Seikkula toteaa.

Seikkulan mukaan koulu voi olla toimiva esimerkki vuorovaikutuksen edistämisestä uuden opetussuunnitelman myötä. Uusi opetussuunnitelma lähtee kehitysajatuksesta, jossa lapsi luo oman kehityksensä.

  • Se on hyvä askel siihen suuntaan, että mietitään miten aikuiset ja lapset voivat vastata toisilleen, jotta vuorovaikutus luo uutta ja herättää kiinnostusta.

Avoimen dialogin hoitomallia mielenterveyden häiriöihin kehittänyt professori Jaakko Seikkula kertoo, että mielenterveyden ongelmien hoidossa tavoite on sama kaiken ikäisten ihmisten kohdalla.

  • Tavoite on, ettei hoitajilla, lääkäreillä tai terapeuteilla olisi valmiita vastauksia. Kiinnostuttaisiin siitä, miten ihminen itse kuvaa, kokee ja selittää oman tilanteensa, ja lähdettäisiin rakentamaan dialogia.

Ajankohtaiset dialogisuuden tutkimukseen liittyvät painopisteet Seikkula listaa kolmeksi kokonaisuudeksi.

  1. Dialogisessa ajattelutavassa keskeinen huomio on aina siinä, mitä vuorovaikutustilanteessa tapahtuu tässä ja nyt. Huomio ei kiinnity siihen, mitä muut ihmiset sanovat vaan siihen, mitä tapahtuu tässä meidän kesken kun me puhumme tästä asiasta.
  2. Ajattelutapa korostaa tunnekokemusta entistä enemmän. Dialogisuus ei ole rationaalista oppimista, vaan tunnekokokemusta olemassa olevassa vuorovaikutuksessa. Terapiatyössä oppii, että tunnekokemuksen esiin tullessa lopetan kaiken muun keskustelun. Rohkaisen puhumaan siitä, miltä tuntuu ja hyväksymään tunteen ilman selityksiä.
  3. Dialogisuus on ruumiillinen kokemus, ruumiin puhetta ja osaamista. Kaikki tunnekokemukset ovat ruumiin aistimuksia, jotka liittyvät vuorovaikutukseen. Dialogisuudessa pitäisi oppia ymmärtämään ja kuuntelemaan, miltä tuntuu ja mikä jännittää. Millä tavalla pieni vatsan kiristys voi olla yhteydessä tähän, mitä me jaamme.

Miksi tunnekokemus sitten on niin tärkeää vuorovaikutuksen kannalta?

  • Me emme koskaan voi vetää nenästä ruumiin kokemuksia. Ne ovat aitoja kokemuksia, jotka syntyvät reaktiona ympäristön tapahtumille. Keho reagoi aina ennen kuin me tietoisesti reagoimme asiaan, Seikkula täsmentää.
  • Mitä enemmän olemme sinut kehossa syntyvien vastausten kanssa, sitä terveempää elämää voimme viettää ja olla sopusoinnussa kokemusten kanssa.

Dialogisuuden tutkimuksessa on tehty yllättäviä havaintoja. Kehon kokemusten kohtaaminen terapeuttisissa keskusteluissa näyttää tutkimusten valossa tuovan apua nimenomaan miehille.

  • Miehet näyttävät tuntevan asioita syvästi, mutta meillä miehillä on vähemmän sanoja. Me emme pysty selittämään ja antamaan nimiä kokemuksille. Jos jonkin asian tunteminen auttaa kohtaamaan asioita, yhä suurempi osa ihmisistä voi päästä osalliseksi vuorovaikutuksesta.

Seikkulan mukaan modernin vuorovaikutusopin ydin on siinä, että hyväksyy enemmän tunteita ja antaa tilaa esiin nousevien tunteiden tulemiselle ja jakamiselle, ilman että niille täytyy antaa sanoja ja nimiä.